sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Voi ihme ja kumma...

Ihan pihalla, ja koko päivän... Mikä sen mukavampaa :) Sää oli viileä, mutta aurinkoinen. Aloitin tai siis oikeammin jatkoin aamulla voikukkatalkoita. Etupihan sepelikkö on loistanut keltaisena voikukkamerenä. Olen niitä viime viikonlopusta alkaen kaivanut ylös ämpärikaupalla. Ai miksi pihani on päässyt tähän kuntoon... Joku on ollut liian innokas rakentamaan ja laajentamaan kukkapenkkejään, joten olemassaolevien alueiden hoito on jäänyt vähemmälle ja sehän kostautuu heti. Ei minun puutarhastani tule koskaan täysin rikkaruohovapaata. Ei, täällä on liikaa tienpientareita, ojan penkkoja jne... Mutta jos jaksaisi kitkeä kaiken pienenä, niin pääsisi paljon helpommalla... Nyt saa raataa oikein urakalla, mutta saanpa myös ihailla valmista, siistiä lopputulosta edes hetken verran.

Valkoinen lemmikki

Keväisin tulee kierrettyä kukkapenkkejä etsien edellisen vuoden uutukaisia istutuksia, ja tutkailtua vanhoja, että joko ovat lähteneet kasvuun. Tänä vuonna näyttäisi siltä, että menetin loistosalviani, eikä muuten ole elonmerkkiä monivuotisesta lobeliastakaan...

Siemenkasvatukset ja taimivaihdot tuovat mukanaan jonkinmoisen yllätysmomentin. Lemmikin sain viime kesänä taimivaihdosta ja se on juuri sellainen kuin pitikin... Mutta entäpä tämä ?

Rudbeckia ?
Tämän pitäisi olla Rudbeckia eli päivänhattu. Mutta ei se taida ollakaan... Kunhan nuppu aukeaa, niin saan ehkä selville, kuka hän on. Olisikohan taimet menneet sekaisin, koska luotan tämän henkilön kasvituntemukseen. Hän on pitkänlinjan puutarhaharrastaja. Odotellaan...

Viime talvena en tehnyt yhtään hankikylvöä, koska edellisen vuoden kylvöt eivät menneet ihan nappiin. Minulla oli silloin hyvä kirjanpito, mutta kun siemenet eivät pysyneet omissa kennoissaan, vaan uiskentelivat vääriin lokeroihin tai hukkuivat tulvaan. Joten nyt yritetään selvittää joitakin arvoituksia...

Kasvi 1
Jotenkin tästä kasvista tulee mieleeni iltahelokki, mutta mahtaneeko olla ?

Entäpä tämä ? Samassa tuppaassa on selkeästi 2 eri kasvia. Toinen näistä avaa hetken kuluttua pinkit kukkansa (ylempi kuva) ja toisella kasvilla on hankikkimaiset lehdet. Ja nimilapussa lukee kullero.

Kasvi 2

Kasvi 2 (takana) ja kasvi 3 (edessä)

Yksikään lehti ei kyllä näytä kulleron lehdeltä... Tällaista tämä nyt on... Salapoliisityötä...

Entäpä tämä, kasvi 4 ? Tätä olen yrittänyt etsiä Luontoportistakin, koska epäilen tämän olevan rikkaruoho. Tähän en ole istuttanut mitään, enkä mielestäni kylvänytkään... Se mitä olen tehnyt, niin olen tyhjentänyt kuolleiden pelargonien multia tähän... Mutta ei tämä pelargoniltakaan näytä...

Kasvi 4
Tällä neljännellä kasvilla on korkeutta melkein 50 cm. Nuppuja ei näy vielä. Kasvakoon, ehkä senkin henkilöllisyys joskus selviää.

Huomenna, jos sade ei pahasti sotke suunnitelmiani, on aika siivota viimeinenkin kukkapenkki talventörröttäjistä. Vähän on mennyt myöhäiseksi homma...


Hauska kuva tuosta tuli, vaikka tulppaanien takana on ruskeat jalopähkämön kukkavanat. Huomenna sitten... Sääennuste lupaa lämpimämpää keliä, toivottavasti ennusteet pitävät paikkansa...

Aurinkoista alkavaa viikkoa!!!

10 kommenttia:

  1. Pahat pistit. Onko tuo yksi vaaleanpunainen lemmikki? Tuo sininen jokin tädyke? En osaa kyllä sanoa. Lyö tyhjää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin lyö täälläkin, luontokasvikirjaa ja perennakirjaa on selailtu ahkerasti, mutta tuloksetta

      Poista
  2. vaikeita! Voisikohan 2 olla imikkä?

    VastaaPoista
  3. Vaikeita arvoituksia. En osaa sanoa mitään. Eilen juuri mietin, että pitäisi mennä rikkaruohokurssille. Tai luonnonkasvikurssille, miten vain. Nyt on välillä pakko vaalia jotain rikkaruohoakin, jos niitä haluttujakaan kasveja ei vain tunnista alkuvaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, jotain kurssia kaipaisin... Koska ei noita voi todellakaan kitkeä, kun ei tiedä keitä he ovat.

      Poista
  4. Kakkonen saattaisi olla puna-ailakki..

    VastaaPoista
  5. Sinulla nuo valokuvat vain entisestään paranevat. Aivan erityisen hieno oli kuva Rudbeckiasta(?)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Harjoittelen ja harjoittelen. Joskus onnistuu, joskus ei... Mutta niitä huonoimpia ei julkaista

      Poista