Kukkia, kukkia

Kotona, siis oikeastaan vanhempien luona. Täällä on hyvä toipua muutama päivä ennen omaan kotiin paluuta... Leikkaus meni hyvin, eikä sieltä mitään ihmeellistä löytynyt, joku imusolmuke lähti patologin tutkittavaksi. Jälkitarkastus ja jatkosuunnitelmien teko siirtyy kuitenkin syöpäklinikalle. Hyvä niin, koska siellä on paras asiantuntemus. Nyt siis toivutaan ja odotellaan patologin lausuntoa, mitään ei tapahdu ennen sitä...

Rakastan kukkia ja kukkapenkkejä, liekö innostus tullut perintönä, koska äitillä on aina ollut rehevät kukkapenkit. Tänä vuonna olen antanut hänelle ylimääräisiä kesäkukan taimia, joten ruukkupuutarhakin on kukikas...

Ruusunnuppu pelargoni, jonka lajikenimeä en muista

Tuoksuherne itsekerätyistä siemenistä

Samettikukkakori, myöskin itsekerätyistä siemenistä

Seuraavaa kukkaa en todellakaan ole itse kasvattanut, vaan isoäitini on sen ostanut. Se on vaan niin eksoottisen näköinen, että oli pakko ottaa siitä pari kuvaa. En edes tiedä kasvin nimeä, eikä isoäitikään. Joten jos tiedät, niin kerrothan minullekin..
.

Lähikuva kukasta

Hauskannäköinen, vai mitä ????

Ennen leikkausta käväisin vielä tarkistusvierailulla ja se kannatti...

Tänä vuonna sato olikin runsas... Siellä voi käydä parin päivän päästä uudestaan...

Kyllä on maailman kirjat sekaisin...

Näin totesi eräs kävelijä kovaäänisesti seuralaiselleen, kun näki minut äitini kanssa metsässä. 

Kosteaa keliä uhmaten päätimme äitini kanssa lähteä ulos. On ollut ihanaa laiskotella, maata, lukea, tehdä käsitöitä, mutta kyllä ihminen tarvitsee raitista ulkoilmaa. Niinpä ensimmäiseksi tyhjensimme kompostorin ja sitten lähdimme kävelemään. Äitini ehdotti, että emme tekisikään jalkakäytävä lenkkiä, vaan lähtisimme metsään. Ehkä hän ei olisi kehdannut kulkea julkisesti kanssani, koska minulla oli jalassa saviset pihahousut, tiedä häntä. Lähdimme siis metsää kohti, tien reunaa tallustellen. Puolivälistä isoa, pitkää ja jyrkkää mäkeä lähtee sivutie sorakuopalle. Poikkesimme sivutieltä heti metsän puolelle ja ihan oli pakko hiukan katsella alaspäin, että josko sieltä löytyisi suppilovahveroita. Eihän niitä enää pitäisi olla, joulukuun lopulla, mutta kun on ollut lämmintä ja sateista, niin päätimme kokeilla onnea. 

Vähän aikaa kiertelimme rinnettä ristiin rastiin, mutta ei sieltä mitään löytynyt ja sadekin yltyi, joten päätimme jatkaa matkaa. Ei löytynyt enää... Mutta sitten, ihan yllätten yhden kannon juurella näkyi jotain epämääräisen ruskeaa. Ja kun kumartui lähemmäs, niin muutama vetinen suppilovahverohan siinä oli. Yksi oli pakko tuoda kotiin todisteeksi, että Viattomien lasten päivänä voi vielä sienestää ja saada saalista...

Todistusaineistoa

Syksy on täällä...

Syyskuu eli syksy, mutta onneksi aurinkoa riittää. Työpäivän jälkeen on mukava mennä ulos puuhastelemaan vähäksi aikaa. Vaikka oikeasti kun miettii, että mitä on saanut aikaiseksi, niin tulos on melko vähäinen. Mutta mitä siitä, ulkonaolo piristää!

Tänään oli onneksi lyhyt työpäivä ja olen ehtinyt nauttimaan auringosta ja on ollut aikaa keskittyä pihatöihin. Aluksi siirtelin perennoja, päivänlilja siirtyi päivänliljapenkkiin ja sen tilalle muutti vauvalasta viime syksynä kylvetty palava rakkaus. Vielä siirtoa pois vauvalasta odottelee loistoesikot...

Tarkoitukseni oli tänään kiivetä saunamökin katolle mittaamaan savupiipun päälle valettua kakkua. Olin suunnitellut itselleni köysituen, mutta köysi olikin liian lyhyt, eli ei onnistunut. Enkä uskaltanut ilman mitään apuja yksinäni kiivetä katolle. Ehkäpä saan viikonloppuvierailta apuja...

Joten mitä sitten tekisi ??? Niinkuin täältä nyt tekeminen loppuisi. Uusia projekteja en enää aloita, yritän vain saada vanhat projektit valmiiksi. Niinpä päätin ruveta valmistelemaan puupinolle paikkaa metsään. Haavat, pari koivua ja kuusta kaadettiin jo viime keväänä, koivut ja kuuset ovat jo pinoissa metrisinä pölleinä, mutta haavat on pätkinä ja halkaistuina olleet kasalla. Niille rupesin tekemään pinon paikkaa. Ja parin puun väliin se mukavasti meneekin, ei tarvitse hakata maahan pystypuita. Pinon pohjaksi asettelin kieroja haavanoksia, niin ettei pino makaa ihan kiinni maassa. Ja sitten vaan kantamaan...

Ihan kaikkea en jaksanut kantaa, mutta kantamista siivitti puukasan vierestä löynyt yllätys...

Onneksi en tallonut tätä herkkua... Viime vuosi oli niin huono sienisyksy, etten saanut yhtään suolasieniä. Tämän kaveriksi on löytynyt muitakin kararouskuja omalta pihalta, niin että saan yhden pienen annoksen sienisalaattia.

Pihakierros toi hymyn huulille, kukkiihan täällä vielä jotain...

Kesän satoa ja kukintaa

Ensimmäiset kanttarellit ovat nostaneet lakkinsa maanpinnalle. Nami, paitsi että nämä kasvavat vilkasliikenteisen tien varressa, joten saavat jatkaa kasvuaan. Mutta ehkäpä niitä löytyy jostain sopivammasta paikasta lisää...

Ensimmäiset oman maan mansikatkin ovat kypsyneet, peräti 2 kappaletta olen jo saanut maistaa. Nyt vaan aurinkoa, niin lisää kypsyy...

Kasvimaalla on muutenkin kiva vierailla, kasvu on varsin rehevää. Kesäkurpitsaa jo hiukan parturoinkin, koska isot lehdet peittävät salkopapuja alleen. Mutta kukkimaan se päätti silti ruveta...

Kukassa näyttivät olevan myöskin pensaspapu ja avomaankurkku, ja muutama nuppu oli kasvanut ananaskirsikkaankin. Toivottavasti nuppuja avautuu useampi kerralla, että saisin edes yhden hedelmän maistaa...

Kukkapenkeissä kukinnan ovat aloittaneet tarha-alpin lisäksi kultahelokki ja pienikukkainen daalia.

Molemmat kukkapenkit ovat vielä melko tyhjiä, joten rikkaruohoilla on tilaa kasvaa. Olen viikossa kitkenyt 4 ämpärillistä rikkaruohoja ja työ on edelleen kesken. Tarkoitus on tehdä penkeistä riittävän  reheviä, jotta rikkaruohot eivät mahdu kasvamaan. Siihen vaan taitaa mennä useampi vuosi, joten siihen asti kitketään ja kitketään ja kitketään...