Näytetään tekstit, joissa on tunniste kukkasipuli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kukkasipuli. Näytä kaikki tekstit

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Nuppuja ja kasoja

Idänsinililja (sinisten sipulien seassa ollut valkoisiakin)

Viime keskiviikkona puhelimeni soi heti aamu seitsemältä... Kuorma-autoilija soitti, että olisi tulossa tuomaan multaa, sopiiko. No sopihan se... Kun auto sitten peruutti pihatielle, lähdin ulos ja ohjeistin, että tuohon noin kuorma pitäisi kipata. Auto oli varsin iso, 5-akselinen, joten eihän se taivu kapealla pihatiellä, joten annoin luvan, että osa mullasta voi jäädä tiellekin...

18 m3 kultaa
 Positiivisesti ajateltuna ei tiellä ole puolikaan mullasta... Lapioitavaa riittää, mutta onneksi pihalle on toinenkin ajoväylä, joten lapioinnilla ei ole kiirettä... Kunhan kerkee.

Sittenpä keksin seuraavan ongelman tuosta kasasta. Huomenna on roska-astiantyhjennyspäivä.


Ei pääse roskakuski peruuttamaan pihaan... Ratkaisin asian siirtämällä itse roskasäiliön kasan toiselle puolelle. Ajattelin, että pääsee kuski helpommalla. Täällä on tuo peruuttaminenkin muuttunut maksulliseksi, jos peruutusmatka on yli 40 m. En ole itse etäisyyttä mitannut, mutta ei siitä laskuakaan ole vielä tullut, joten oletettavasti matka on alle 40 m.

Olen ihmetellyt, miksi pihallani ei vieläkään kuki lumikellot. Ei niitä kovin montaa ole edes noussut ylös, laskujeni mukaan 3 tai 4, vaikka istutin n. 30 sipulia. Mutta selitys löytyi puutarhalehdestä (Oma Piha 2/ 2017)... Tänä päivänä monet kaupat eivät myykään perinteistä puistolumikelloa (Galanthus nivalis), vaan turkinlumikelloa (Galanthus woronowii), joka on arempi kuin puistolumikello. Ja turkinlumikellon sipuleita minä olen Lidlistä ostanut, ensi syksynä osaan olla tarkempi ja etsin puistolumikellon sipuleita.
Yksinäinen lumikello
Persiansinililja selvisi hienosti ensimmäisestä talvesta ja pullistelee nuppujaan. Muutama lämmin, aurinkoinen päivä, niin täälläkin päästään nauttimaan ensimmäisistä kevätkukista.

Persiansinililja
 Aurinkoista alkavaa viikkoa!


sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Kesäaika ja kevättöitä

Viime yönä Suomi siirtyi taas kerran kesäaikaan. Sen tietää, että alkuviikko on hankalaa ennenkuin rytmin saa taas kääntymään. Facebookissa olin näkevinäni kansalaisaloitteen, jolla lopetetaan kellojen siirto. Pitäisikin käydä allekirjoittamassa se.

Lumi sulaa vauhdilla, vaikka eilen ja tänäänkin on satanut räntää... Kevät etenee silti :) Tein taas pihakierrosta...

Lumi sulaa, jää ei... Tässä valkoinen penkki...



Viime syksynä istutin pari pussillista lumikelloja tähän penkkiin, mutta enpä muista, että mihin kohtaan... Nyt löytyi jo muistilappu, mutta ei vielä piippoja.

Lumikelloja ?
Krookukset ovat tehneet sen, mitä lumikelloilta odotin eli he kasvavat jään läpi...

Krookuksia

Jäisestä maisemasta huolimatta minä aloitin kevättyöt. Perjantaina työpäivän jälkeen tyhjensin kasvihuoneen. Kannoin kaiken ulos...


Kasvatuslaatikot tyhjensin mullasta. Samalla lähtivät myös kevytsorat, mutta saanpa vähän ilmavuutta lisää kasvulaatikoihin...


Reilut pari tuntia jynssäsin kasvihuonetta sisäpuolelta, levät ja muu törky ja erityisesti kaikki ansarijauhiaispiilot yritin tuhota. Päädyin tosiaan tekemään tehopesun tänä keväänä, koska viime kesänä kasvihuoneessani oli valtava ansarijauhiaispopulaatio. Kuvaa puhtaasta kasvihuoneesta ei ole, koska se on vain sisäpuolelta puhdas. Ulkopuolen leväpesun jätän myöhempään ja lämpimämpään ajankohtaan, samoin hyllyjen, pöytien ja laatikoiden pesun.

Ja koska räntäsateella ei huvittanut ulkoilla, niin sen ajan istuin ompelukoneen äärellä. Kevättakkini valmistui :) Lähempää tarkastelua se ei kestä, mutta olen silti tyytyväinen siihen :)


Nyt on ihanan rentoutunut olo, joten viikonloppu teki tehtävänsä... Huomenna taas innolla töihin...

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Tätä ei tehdäkään tv:stä opitulla tavalla

Kun katsoo telkkarista suomalaisia puutarhaohjelmia, niin puutarharemontti aloitetaan aina kaivamalla kaikki vanha pois isoilla koneilla ja sitten tuodaan kuorma-autolasteittain uutta tilalle. Ja ikinä ei näytetä muutostyön budjettia... Tämä minun puutarharemonttini on ihan yhtä totaalinen, mutta se tehdään hyvin pienellä rahasummalla, joka sekin on kohta käytetty...

Tänään töistä tullessani huomasin, että kantojyrsiäinen oli kadonnut pihaltani työpäivän aikana, mutta niin olivat kannotkin kadonneet. Tarkistuskierroksella huomasin, että jyrsiäinen oli syönyt muutaman ylimääräisenkin kannon pois :)

Muutaman jyrsiäisen aikaansaaman hakekasan kärräsin sivummalle odottamaan myöhempää käyttöä, muutaman multaisemman hakekasan tasoitin matalaksi ja sitten aloitin maansiirtotyöt.


Alueen reunalla on kumpare, siis nykyisin ihan keskellä pihaa... Toiselta laidalta isäni yritti madaltaa kumparetta traktorilla, siinä onnistumatta. On kuulemma liian kovaa tinttusavea...  Minä rupesin pienentämään kumparetta toiselta sivulta, jossa vielä viime kesänä kasvoi puita.

Ja hyvin upposi lapio hiekkaan ja multaan, savea löytyi vasta syvemmältä....



Vähän aikaa kaivettuani aloitin rikkaruohojuurakoiden poistamisen... Ja niitä riittää.... Haravalla homma oli helpompaa ja samalla sain leviteltyä maata...



Pari tuntia ulkoilua työpäivän jälkeen on ihan riittävästi, huomenna jatketaan taas.... Kun koneen sijaan teen kaivamisen ja kitkemisen itse, niin aikaahan siihen menee. Mutta haittaako se ? Ei, koska minulla on koko kesä aikaa... Ja jos alue ei ole valmis syyskuussa, niin sitten jatketaan ensi vuonna. Ei stressiä, vaan pelkkää kuntoilua ja nautintoa!!!

Yksi yllärikin tuolta löytyi... Joku sipulikukka, mutta mikä ? Ehtien kapeudesta päätellen voisi olla narsissi, mutta en muista koskaan nähneeni tuolla narsissia kukassa.


Istutin hänet erilleen muista sipulikukista päivänliljapenkkiin, jotta pääsen joskus näkemään, kuka hän on....

Ja iloisena yllärinä, jääkurjenmiekka 'Katharine Hodgkin' on avannut ensimmäisen nuppunsa. Siinä vasta hailakan sininen kukka, melkein harmaa. Sanoisin, ettei yhtään minun makuuni. Joskus ne vielä katoavat täältä.

Jääkurjenmiekka 'Katharine Hodgkin'

perjantai 4. syyskuuta 2015

Sipuliostoksilla

Hartaasti olen lukenut Kauppilan, Korpikankaan, Viherpeukaloiden ja Kodinkukkien sipulikuvastoja. Johonkin jo ruksailinkin, että mitä tilaan. Tilaamatta jäi...

Tänään sitten tuli Lidlin mainos ja siellä oli taas kukkasipuleja tarjolla. Heti piti sinne ajella katsomaan valikoimaa. Ajatuksena oli ostaa vain valkoisia narsisseja uuteen valkoiseen penkkiini ja puna-keltaisia tulppaaneja etupihalle. Aika hyvin pysyin suunnitelmassani...

Narsisseja

Muutama tulppaanin sipuli

Mutta sitten... Ihan en pysynyt suunnitelmassani, koska laukat ovat niin ihania ja toisaalta niiden sipuleita ei tahdo tavallisista kaupoista löytää.  Takapihalle ostin 'Mount Everest'in kaveriksi 'White Giant'ia ja valkoiseen penkkiin matalampaa laukkaa.


Ja sitten ihan pakko, tämän olin rastittanut jo paristakin sipulikuvastosta eli keisarinpikarililja. Näitä voisin hankkia pihalleni kymmeniä, ovat niin kauniita, vaikka haisevatkin pahalle.

'

Lidlistä jatkoin matkaani Tokmannille lankaostoksille,  mutta samalla oli pakko vilkaista heidänkin sipulivalikoimansa. Se oli ihan surkea :( Joten mitään ei tarttunut mukaani :) Jos jotain sipuleita vielä ostan, niin valkoisia lumikelloja ja jonkun ihanan valkoisen perhosnarsissin. 

perjantai 5. syyskuuta 2014

Alppiruusupuistoni

Suunnitelman omasta alppiruusupuistosta tein jo puolitoista vuotta sitten, kun isäni kaatoi muutaman ison haavan metsästäni. Aukko näytti alussa valtavalta, mutta jotenkin se heti rupesi näyttämään sopivalta alppiruusujen paikalta. Tarkoitus oli aloittaa maanmuokkaus jo seuraavana kesänä, mutta naapuri oli kiinnostunut haapatukeista, joten tukit jäivät odottamaan naapuria. Homma seisoi, seisoi ja seisoi. Tänä kesänä sain vihdoinkin tiedon, että naapuri ei otakaan tukkeja (ei niistä enää olisikaan sahattavaksi). Niinpä isäni pätki tukit ja seuraavana ne pitäisikin saada halkaistua ja pinoon eli pois alppiruusupuistostani. Pienimpiä pöllejä olen jo halkonut...

Nämä odottavat vielä pääsyä liiteriin




Haapapöllejä olen pyöritellyt pois tieltä ja aloittanut polkujen teon. Pohjalle suodatinkangas ja päälle jo parhaat päivänsä nähnyttä haketta. Polut ajattelin reunustaa luonnonkivillä, koska niitä riittää tällä tontilla.

Tuleva alppiruusupuisto

Vasempaan reunaan tulee valkoisia kotimaisia alppiruusuja, lajiketta P.M.A. Tigerstedt. Oikeaan reunaan puiden tilalle tulee keltaisia ja oransseja atsaleoja, pensasmustikoita ja erilaisia hortensioita.

Keskiosan suunnitelman ovat hiukan vielä avoinna. Siihen voisi tulla keskelle puu (koristeomenapuu tai koreanvaahtera tai...) ja sen alle jotain matalaa perennaa. Katselin hiukan perennakirjoja ja päädyin varjohiippaan. Nyt minulla on kotona alennusmyynnistä hankittuna 4 varjohiipan tainta (2 valkoista ja 2 punaista), mutta ei vielä paikkaa niille. Täytynee keksiä joku väliaikaismajoitus heille ensi talveksi.

Tämä suunnitteluvaihe on melkein kaikkein parasta... Mutta ennenkuin kaikki on valmista, niin paljon täytyy tehdä ja tapahtua. Puidenkaatoa, pätkimistä, halkaisua, kantojen jyrsimistä, kaivamista, kärräämistä... Kohta onneksi alkaa sairasloma, silloin on aikaa tehdä ;)

Pitihän sitä sitten visiteerata Lidlissä, kun mainostivat erilaisia kukkasipuleja. Ja minä, joka en edes tykkää tulppaaneista, ostin niitä 5 pussia. Mukaan tarttui myös krookusta, iiriksiä ja kirjopikarililjaa. Pitäisiköhän mennä vielä uudestaan, koska joku näytti löytäneen sieltä myös keisarinpikarililjaa ? Ehkä kuitenkin odotan Korpikankaan sipulipakettia ennenkuin ostan mitään lisää, se tilaus on vähän turhankin iso. Mutta kun siellä oli niin ihania narsisseja ja sitä keisarinpikarililjaakin...

Ensimmäinen erä syyssipuleja

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Syystöitä

Ei sille mitään mahda, että syksy on tullut... Aurinko paistoi päivällä ihanasti, kun ajelin töistä kotiin. Heti kotiin päästyä laitoin lakanapyykin koneeseen ja ohjelman pysähdyttyä pyykit ulos. Sääennustekin lupasi kaunista ilmaa. Pari tuntia ehtivätkin riippua ulkona, mutta sitten taivas harmaantui niin pahasti, että katsoin parhaaksi hakea pyykit sisälle. Pisaraakaan ei silti tullut vettä...

Sunnuntaina hankin pihalleni ensimmäiset kukkasipulit. Tarkoitus oli istuttaa enemmänkin kukkasipuleja, mutta kun ne kukkapenkit jäävät tältä syksyltä tekemättä. 100 idänsinililjan (scilla siberica) sipulia hankin ja paikaksi olin valinnut likakaivojen edustan. Se on sulanut parina keväänä ensimmäiseksi, joten sinne aikaisia kukkijoita somistamaan pihaa ja antamaan kevääntuntua. Rakastan scilla-peltoja, Ystävilläni on aivan ihana sellainen... Ehkäpä minullakin on 20 vuoden kuluttua...

Toinen syystyö oli syyslannoitus. Heittelin kouralla GrowHow:n syyslannoitetta marjapensaille ja siirretyille perennoille. Kasvatuslaatikoita lannoitan kompostilla, niihin en synteettisiä lannoitteita laita.

Sadonkorjuu jatkui viime viikonloppuna sipulien nostolla. Osa sipuleista oli isoja, mutta osa melkein istukkaankokoisia. Ja ihmetystä herätti myös se, että joku oli syönyt sipulinvarret. Osassa sipuleista oli ainoastaan 5 senttiä vartta jäljellä. Ja vieressä porkkanannaatit kasvoivat komeasti, niitä ei ole syöty. Ihmeellistä

Auringonpaiste ja ensimmäinen gladioluksin nuppu, siinä päivän ilonaiheita.