sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Juhannusviikonlopun jorinoita

Keskikesän juhla on ohi. Aatto ei ollut kovin lämmin, mutta ei sentään toppatakkia tarvinnut kaivaa esiin, paksumpi kevättakki riitti. Ja yllättävän poutaistakin oli viikonloppuna. Minä ainakin vietin juhannuspäivän ja sunnuntain pääasiassa pihalla...

Keltavaleunikko, taustalla tulikellukkaa ja rentoakankaalia
Puutarhassa olen jatkanut alppiruusupuiston rakentamista (lue leinikkien kitkemistä). Onneksi maa on kosteaa, joten homma on melko helppoa. Ja muutama metri kasvupenkkiä on valmiina ja 2 alppiruusua istutettuna (P.M.A. Tigerstedt ja Cunninghams white).


Alppiruusujen hankinta ei vaan ole onnistunut toivomallani tavalla. Nuo jo istutetut oli helppo löytää ja ostaa, mutta sitten muita... Päätin tänä vuonna hankkia kasvit sitä mukaa, kun pääsen istuttamaan, ettei niitä tarvitse kiduttaa ruukuissa koko kesää. Vaan eipä niitä rodoja enää kesäkuun lopulla saakaan, ei kaikkia lajikkeita. Tänään kävin paikallisessa puutarhaliikkeessä  hakemassa CW:n ja samalla piti ostaa lohenpunainen rodo (heidän nettisivuillaan sellainen mainittiin), vaan eipä ollut. Viime viikolla tilasin riihimäkeläiseltä puutarhalta 2 rodoa, nettikaupan mukaan molempia piti olla, vaan eipä olekaan... Tylsää!!! Mitä tahansa en kuitenkaan hanki tilalle, vaan odotan ensi kevättä. Sittenpä on valmiit istutuspaikat...

Kultapäivänlilja
Eipä viikonloppuni ole pelkästään pihahommissa kulunut. Olen tehnyt budjettilaskelmaa uutta autotallia varten. Viimeisimmät tarvike/ työmäärät sain lauantai-illalla ja niiden pohjalta sain koko budjetin kasaan... Hankalaa oli ja laskemisen aikana piti useampaan kertaan soittaa isälle ja kysyä neuvoa. Kun pyysin tarjousta autotallista, niin sanoin, että haluan sen rakennettuna, niin ettei minun tarvitse tehdä mitään. Ei sellainen onnistu, itse pitää vähintään maatyöt teettää, hankkia salaojat, routaeristeet yms... Laske niitä sitten, onneksi sain isältäni valmiit määrät, nettirautakaupasta löytyi jonkinlaiset hintatiedot. Sain budjetin kasaan ja sain hurjan loppusumman... Mutta työ maksaa, kun ei itse osaa tehdä...

Jänönputki
Niinpä sitten laskelmien valmistuttua varasin ajan pankista lainaneuvotteluun. Katsotaan, antavatko minulle rahaa ja millä ehdoilla. Jos antavat, niin autotalliprojekti käynnistyy vielä tämän vuoden puolella... Nurkkatolppien paikkoja olen itse jo mittaillut...

Amerikanvuokko 'Rubra'

Mukavaa alkavaa kesäkuun viimeistä viikkoa!!!

6 kommenttia:

  1. Suloinen amerikanvuokko. Tuokin on minulle uusi tuttavuus.

    Nopea saa olla joissain hankinnoissa. Alennuksia jos jää odottamaan, jää todennäköisesti ilman haluamaansa.

    VastaaPoista
  2. Hieman viileämmällä kelillä on mukava tehdä puutarhatöitä, ei tule liian kuuma. Kaunis amerikanvuokko!

    VastaaPoista
  3. Hienoa kukintaa. Upea tuo amerikanvuokko!
    Tuo on vähän harmillista, että ainoastaan keväällä on useimmilla taimistoilla tarjolla laajat valikoimat. Keskikesän valikoimat ovat monesti heikot verrattuna kevään vastaavaan. Miksei uusia, virkeitä taimia voisi tulla parissa-kolmessa erässä kesän mittaan? Vastaus: suurin osa ihmisistä innostuu puutarhasta keväällä ja haluaa kesällä ihailla "valmista puutarhaa" eikä tehdä puutarhatöitä. Tässä me puutarhahörhöt poikkeamme "perustallaajista". ;)

    VastaaPoista
  4. Työ maksaa. Paljon! Meillä pitäisi rempata pesutiloja, mutta aina homma siirtyy, koska on tajuttoman kallista.

    VastaaPoista
  5. Sinulla onkin tulossa iso projekti, ja alppiruusupuistokin kuullostaa isolta, mutta ihanalta projektilta. Toivotaan, että löydät haluamasi rodot!

    VastaaPoista
  6. Työ tosiaan maksaa, jos kaiken joutuu teettämään. Onnea mittavaan projektiin.

    VastaaPoista