Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, niin kuuluu vanha sananlasku. Sittenhän projektini onnistuu täydellisesti, koska niin pitkään ja hartaasti sitä on suunniteltu. Tavoitteenani on rakentaa 4 180 x 120 cm kasvatuslaatikkoa. Eilen sain lautakuorman,´joka oli sen verran reilu, että voin hiukan tumpeloidakin ;)
Projektissa saan käyttää isäni kaapparisahaa, vai mikä sen virallinen nimi onkaan. Intoani laski huomattavasti ystävien kommentit, he tuntuivat pitävän minua täydellisenä idioottina mitä turvallisuusasioihin tulee. Ikävää!!!!
Kommenteista huolimatta aloitin projektini tänään. Ensin rakensin pirtin lattialle kehikon kolmesta rimasta, joiden sisäpuolelle kasvatuslaatikon seinä on helppo koota. Sitten vaan katkaisemaan oikeanpituisia tolppia. Tolpat ovat 47 x 47 mm ja korkeus on 80 cm. Ja sitten 180 cm pitkiä lautoja 6 kpl. Hyvin sujui ja sormetkin ovat tallessa.
Ensimmäisen laudan kiinnittämisessä piti olla tarkka. Sen kun piti mennä 2,2 cm kummankin päätytolpan yli. Ja tottahan sitten piti tarkistaa, että alareuna on samalla tasolla tolppien alareunan kanssa. Yhdellä ruuvilla kiinni kummastakin päästä ja seuraava lauta kehiin. Kun kaikki 6 lautaa oli paikoillaan ja yhdellä ruuvilla kiinni, tarkistin ristimitat. Onneksi olivat samat!!!! Sitä minä hiukan pelkäsin etukäteen. Sen jälkeen lisää ruuveja kiinni ja keskitolppa paikalleen. Seinä on lähes valmis. Keskitolpan ja päädyn väliin tulee vielä 1 lyhyt tukitolppa, mutta sen laitan myöhemmin.
Päivän saldona oli vajaa 2 laatikon seinää. Heikoin lenkki tässä rakennusprojektissa on akkuporakoneeni, sen 10 vuotta vanha akku ei jaksa...
Ai miksi tolpat ovat korkeammat kuin laatikko, no niihin saa harson kiinni. Harso tulee olemaan riittävän korkealla, että kasvit mahtuvat sen alla kasvamaan
sunnuntai 25. maaliskuuta 2012
perjantai 16. maaliskuuta 2012
Lumi sulaa
Kotiini on ilmestynyt uudet verhot...
Näin ihania maisemia katselin tiistai-aamuna....
Saunamökin katto ei ollut kestänyt lumen painoa, sille kävi vähän huonosti. Mutta ei haittaa, koska ensi kesänä on jokatapauksessa kattoremontin aika...Otsalauta ja räystäskouru roikkuvat ikävästi...
Seuraava kuva on viime talvelta, silloin ei viel tullut vahinkoa....
sunnuntai 11. maaliskuuta 2012
Kevät keikkuen tulevi....
Räystäistä tippuu vesi, lumi roikkuu räystäiltä, auto uppoaa pihan sohjoon, mutta mitä siitä on maaliskuu ja kevät!!!!
Kuinka ihanaa olikaan tehdä siementilausta pari viikkoa sitten. Ensi penkoa omat siemenvarastot ja sen jälkeen tutustua Isoäidin kataloogiin ja tehdä tilaus. Aion kokeilla, miten hyvin ylijääneet viimevuotiset siemenet itävät. Voi olla, että myöhemmin on tehtävä uusi tilaus, jos vanhat eivät idä lainkaan, mutta pihi-minä haluaa kokeilla niitä silti.
Selkeä kokeilu on myöskin vuodelta 2006 olevien isokaunosilmän siementen kylvö. Ne löytyivät laatikon pohjalta unohtuneina, mutta yllättävää kyllä, niiden parasta ennen päiväys on 1/2010. Siis vanhoja ovat, mutta ei haittaa. Samoin aion kylvää itse keräämiäni kehäkukan siemeniä vuodelta 2006, katsotaan tuleeko niistäkään mitään. Muut siemenet ovat sentään vaan viime kesältä...
Siementilauksen ja kylvösuunnitelman tein ajatuksella, että kasvatuslaatikkoni todella valmistuvat. En ole vielä edes aloittanut niiden tekemistä. Suunnitelma tai siis piirustukset ovat valmiina, enää laudat puuttuvat. Ei sen enempää siitä projektista, vaan tulevista kylvöistä: vanhalle kasvimaalle laitetaan juureksia, porkkanaa, punajuurta, lanttua ja sipulia. Tuleviin laatikoihin aion kylvää papuja, kesäkurpitsaa, avomaankurkkua ja yrttejä sekä salaattia. Sopiviin väleihin kehäkukkaa, ruiskukkaa ja kurkkuyrttiä. Niiden tehtävänä on kaunistaa, mutta myös ehkäistä tuholaisia.
Tänään aloitin kevään myös huonekasveille: Kasvit saivat ensimmäiset lannoitevedet tänään talven jälkeen. Sen lisäksi toin kaktukseni sisälle. Ne viettivät pari kuukautta saunamökin viileydessä (6 - 10 astetta). Nyt sitten katsotaan, miten ne lähtevät kasvamaan ja suostuvatko ne kukkimaan.
Ensimmäinen sato on muuten jo korjattu. Herneenversot ovat helppoja kasvattaa ja herkullisia esimerkiksi salaatissa tai ihan vaan sellaisenaan leivän päällä. Herneenversoja syöden ja niiden vihreyttä ihaillen jaksaa odottaa lumien sulamista ja pihan heräämistä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)