Näytetään tekstit, joissa on tunniste pelargoni. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pelargoni. Näytä kaikki tekstit

perjantai 19. huhtikuuta 2019

Pihasiivousta

Onpa ihana pitkäperjantai!!!! Aurinkoa ja lämmintä, siis ihan loistava pihansiivouskeli. Suunnitelmani oli selkeä, kasvihuoneen siivousta, koska siihen menee kokonainen päivä, vaikka aionkin tehdä pikasiivouksen.

Viime syksynä jäi kasvihuone laittamatta talviteloilleen, joten vanhat tomaatintaimet siellä harmaina kurkottelivat kasvarin kattoon. Yäk. Rupesin niitä ensimmäiseksi repimään pois, ja sieltähän paljastuihin ikävä ylläri, nimittäin juurikirvaa. Löysin sitä loppukesästä muutamista pelargoneista, mutta että tomaateissakin. No, se muutti siivoussuunnitelman pikasiivouksesta täyssiivoukseen. Tarkoitukseni nimittäin oli istuttaa tämän vuotiset tomaatintaimet samaan kasvualustaan viimevuotisten kanssa, lisätä vaan lannoitetta. Se suunnitelma meni puihin ja kaikki kasvualustat vaihtoon, juurikirvan kanssa en halua leikkiä, enkä myöskään myrkyttää. Voi olla, että talvi olisi tappanut ne, mutta en voi olla varma, siksi kasvualustan vaihto on ainoa järkevä vaihtoehto. Eli siivous alkakoon sillä, että kannetaan koko ansari tyhjäksi....






Ja sitten vaan sisätilojen pesuun....


Ja kun sisätilat on pesty, niin sitten pestään kaikki irtaimisto... Ja samalla voi miettiä, että josko vähän vaihtaisi järjestystä... Olen aina ajatellut, että kasvihuoneeni on vain kasveille ja minulle on siellä 1 pieni tuoli. Mutta nyt, nyt kannoinkin sinne hyllyjen (pelargoneille) viereen takaterassin pöydän ja toisen tuolin... Jospa sittenkin olisi nautiskelukeidas pelargonien keskellä. Tämä sitten tarkoittaa sitä, että tomaatteja ja paprikoita mahtuu viimevuotta vähemmän... Mutta haittaako se ? Ei minusta, koska sain kuitenkin mahtumaan 9 laatikosta 7 kasvihuoneeseen ja silti sinne jäi tilaa kolmannelle tuolille.


Ja kun sisäpuoli tuli siivottua, olikin päivän teehetki. Ja sehän piti nauttia tietenkin kasvihuoneessa...


Koristeeksi piti hakea sisältä se ainoa pelargoni, joka tällä hetkellä kukkii, Moonlight Fredo. Illalla palautan hänet sisälle.  Pelargonit muuttavat kasvihuoneeseen yhdessä rakennuslämmittimen kanssa ensi viikolla. Silloin olen kotona tarkkailemassa lämpötiloja. Täällä sisällä onkin vähän ahdasta...

Lämmintä ja aurinkoista pääsiäistä!!!!!


sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Maaliskuu = Kevät ?

Ulkona sataa lunta vai onko se räntää, kun mittari kuitenkin näyttää lämpöasteita... Lumihanget ovat onneksi painuneet kasaan, vain muutamia korkeita kinoksia on vielä. Pihatielle ja puiden ympärille on sulanut pälviä. Kyllä se kevät sieltä tulee, tuleehan ???

Sisällä on onneksi keväisempi tunnelma. Muutama pelargoni on aloittanut kukinnan jo. Enkä ole raaskinut niitä poistaa, vaikka ehkä pitäisi.

Kukkakaupasta löysin komean soilikin. Soilikki tuo mieleeni jo edesmenneen isoäitini. Hänellä oli useita erivärisiä soilikkeja ja ne kukkivat aina niin kauniisti. Jokunen vuosi sitten minullakin oli yksi, mutta sen onnistuin tappamaan. Kokeillaan, josko tämä selviäisi paremmin...


Tässä on niin komeat lehdet, että heti rupesin suunnittelemaan pistokkaiden ottamista... Siinä ne tulisivat samalla kuin pelargonin pistokkaatkin, vaikka soilikin alut juurrutetaankin lehdistä. Mutta sen teen aikaisintaan viikon kuluttua, niin hänellä on ollut kaksi viikkoa aikaa sopeutua tämän talon olosuhteisiin.

Sillä väliin minä jatkan pelargonien leikkausta. Tai oikeastaan en minä ota tässä vaiheessa kunnon pistokkaita, vaan yritän pelastaa puolikuolleita kasveja, tyvimätää on yllättävän paljon, samoin jotain kummallista varrenkuivumistautia... 


Tänä vuonna kokeilen ensimmäistä kertaa turvenappeja pistokkaiden juurruttamiseen. Vain 1 juurrutus niissä on epäonnistunut. Kahdessa viikossa sain juurtumaan 3/7 pistokasta ja siis 1/7 menehtyi.  Ihan hyvä saldo. En minä silti kissanhiekkaa hylkää juurrutusalustana, mutta nyt kokeilin tätä tapaa.

Tuon pelargoneja vähitellen saunamökistä sisälle, koska täällä ei ole tilaa... Niinpä taas kerran lisäsin hyllyjen määrää... Ikkunan avaaminen onnistuu, samoin sen peseminen, koska en kiinnittänyt hyllyä kannakkeisiin. Näin ollen se on helppo nostaa pois tieltä.



Kylvöjä olen tehnyt yllättävän maltillisesti. Jotenkin jopa ajattelen, että liian vähän olen kylvänyt. Kamalaa 😉 Petuniat, ahkeraliisat ja kelloköynnöksen olen kylvänyt jo...



Tänään on suunnitelmana kylvää tomaatit ja samettikukat ainakin. Saatan kylvää lisää ahkeraliisaa, tulisalviat pitäisi myös laittaa tulemaan...

Eilen käväisin pitkästä aikaa Helsingissä ja samalla reissulla kiersin Annalan kautta. Siellä oli siemenmyyntipäivä ja erityisesti lähdin ostamaan kelta- ja valkojuurikasta sekä Blauhilde-salkopapua, jota ei enää saa muualta. Keltajuurikasta en saanut, mutta köynnöspinaattia ostin. Ohjeiden mukaan se pitää kylvää tuoreeltaan ja vaatii kylmäkäsittelyn. Nyt on jo vähän myöhäinen aika kylmäkäsittelylle, joten pitänee laittaa kyseiset siemenet kosteassa kissanhiekassa jääkaappiin...

Sormet mullassa jatketaan, eikö niin ? Mukavaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa!!!!


torstai 3. toukokuuta 2018

Pelargonien kesä alkoi

Säätiedotuksia on luettu tarkkaan, joko, joko pian alkaisi lämmin jakso. Joko uskaltaisi viedä pelargonit kasvihuoneeseen... Eikö jo... Näitä ajatuksia olen pyöritellyt päässäni jo pari viikkoa ja tänään oli se hetki... Auringonpaistetta ja lyhyt työpäivä, joten oli hyvä hetki kantaa suurin osa pelargoneista kasvariin. Ihan pienet ja muutama ruukunvaihtoa odottava kasvi jäi vielä sisälle, kaikki muut kannoin ulos...



Urakan päätteeksi oli pakko istahtaa ja nauttia pannullinen teetä ja ihailla kasveja. Osa niistä on paremmannäköisiä, osa vähän heikompia. Toivottavasti viihtyvät... Kukkia ei ole avautunut vanhoihin talvehtineisiin, ainoat kukat löytyvät kevään hankinnoista.

Osasta kasveja olen vielä napsinut nuput pois, jos lehtiä on ollut liian vähän. Mutta alla oleva 'Inspire salmon' saa kukkia jo.

'Inspire Salmon'
Pihalla on enemmän kukintaa. Esikot ovat niin kauniita... Se valkoinen palloesikko, sitä on päästävä joka päivä ihailemaan... Muutkin siemenestä kylvetyt palloesikot ovat jo nupuilla, väreinä niissä ilmeisti violetti ja vaaleanpunainen...


Parin metrin päässä edellisestä kasvaa puutarhamyymälästä hankittu valkoinen palloesikko. Se tulee jälkijunassa, mutta hengissä sekin on.


Viime keväänä Helsingin puutarhamessuilta hankittu valkoinen esikko, kukkivana hankittu, ei olekaan enää valkoinen, vaan loistavan sitruunankeltainen. Kuvaan en saanut vangittua oikeaa väriä, mutta kaunis hänkin on.


Etupihapenkin loistoetelänkevätesikko on aivan villiintynyt kukkimaan. Jokainen kukka loistaa kilpaa auringon kanssa. Ja pilvisenä, sateisena päivänä se loistaa aurinkonani. Tämä on ollut ehdottomasti yksi parhaista hankinnoistani ikinä.


Lisääkin esikoita pihaltani löytyy, mutta he eivät vielä kuki. Joskus pitäisi tehdä postaus pelkistä esikoista, ne ovat niin ihania!!!!

Siivotessani kukkapenkkejä koin yllätyksen. Olen reunustanut valkoisen kukkapenkkini lahoavilla puupölleillä. Tykkään niiden rosoisesta ulkomuodosta ja niin tykkää joku muukin!!!!


Useampi pölli on lastuina maassa... Syyllisestä ei ole täyttä varmuutta, mutta joku tikka tai palokärki on ollut asialla. Pitäisikö linnoittautua saunamökkiin kameran kanssa, niin syyllinen selviäisi ja minä saisin hienoja lintukuvia...

Aurinkoista alkanutta toukokuuta!!!!!

keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Kasvun ihme

Joka kevät se yllättää ja jaksaa ihastuttaa, se Kasvun Ihme!!!! Kävelin etupihan valkoisen kukkapenkin luo tarkistamaan, joko näkyisi lumikellon alkuja, mutta ei vielä. Penkki on tasaisen valkoisen lumikerroksen peittämä.

Tänä keväänä olen tehnyt yllättävän vähän kylvöjä, mutta vielä ehtii :) Samettikukat pitäisi kylvää, loistosalvioiden kanssa taidan olla jo myöhässä. Olen keskittynyt enemmänkin pelargoneihin ja niiden kasvuunlähdön seuraamiseen.

Talvetan pelargonit pääasiassa viileässä saunamökissä, josta olen kantanut niitä pikkuhiljaa olohuoneeseen, ihan tähän sohvan viereen. Siksi niitä tuleekin seurattua tarkemmin...

Pelargoni 'Preston Park'
'Preston Park' oli vain ranka, kun toin sen sisälle lämpimään. Mutta niin vaan varsista lähti kasvamaan uusia lehtiä. Kunhan kasvu lähtee kunnolla kunnolla vauhtiin, niin pätkäisen kuvan ulkopuolelle jäävät honkkelilatvat. Ja tottakai kokeilen juurruttaa ne...

Pelargoni 'Kaisa Kallio'
Kaisapa päättikin kasvattaa täysin valkoisen lehden. Se on niin kaunis, mutta kasville täysin hyödytön. Pitäisi vissiin napsaista pois voimia viemästä, mutta kun se on niin kaunis.

Auringonvalo saa ihmeitä aikaa. Olen huolestuneena seurannut 'Bornholm'in vihreitä lehtiä, surren kadonneita kuvioita. Mutta aurinkohan ne loihti esiin :)

Pelargoni 'Bornholm'
Vaikka emokasvit ovat lähteneet hienosti kasvuun, niin pistokkaat eivät. Olin taas kerran liian hätäinen niiden kanssa. Pitäisi jaksaa odottaa sitä kunnon kasvuunlähtöä. Ruusuliisa oli siitä hyvä esimerkki. Se oli aloittanut kasvun ja pistokkaat juurtuivat viikossa.

Juurtunut ruusuliisa
Nuo läpinäkyvät snapsilasit ovat ihan loistavia juurruttamiseen. Helposti näkee, onko pistokas juurtunut.

Eipä siitä joulustakaan niin pitkä aika vielä ole, joulutähtikin kukkii vielä....


Tulevana lauantaina on edessä ainakin minun kevääni odotetuin tapahtuma, nimittäin Rinkin puutarhan Pelargonipäivä. Mukaan otan vain rajallisen rahamäärän, jotta en hamstraa ihan järjetöntä taimimäärää sieltä kotiin. Jonkun verran olen tilannut jo etukäteen, vainajien tilalle, mutta jotain heräteostoksiakin täytyy tehdä, onhan paikalla paljon harrastajia ja muutama puutarha (Rinkin lisäksi Peltosen puutarha ja Pukin puutarha) myymässä omia taimiaan.

Hyvää ja Aurinkoista Pääsiäistä!!!!


keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Luennoimassa

Kaikkea sitä tuleekin luvattua... Kävin pitämässä elämäni ensimmäisen luennon, kyllä muuten jännitti. Olen puhetyöläinen, mutta en silti joudu luennoimaan paljoakaan. Ja aihe: pelargonit 💗

Kyllä, tiedän niistä jotain, mutta tiedänkö tarpeeksi ? Eiks joku muu viisaampi voisi ? Varmaan tuttua monelle jännittäjälle. Minä menin, puhuin ja selvisin :)

Luentoani yritin värittää kuvilla, jotka ovat omista pelargoneistani vuosien varsilta.


Ja hahmottaakseni, kuinka laaja on pelargonien suku, laadin vielä jonkinlaisen käsitekartan. Se ei ole täydellinen, mutta toivottavasti siinä ei isoja virheitäkään ole.


Nyt olen yhtä kokemusta taas rikkaampi 😊 Ja kiitoksena sain aivan ihanan kukkivan kärhönoksan. En ole tiennytkään, että niitäkin myydään leikkokukkana.


Puolentoista viikon kuluttua jatkuu pelargonielämä, kun vuorossa on Rinkin puutarhan Pelargonipäivä... Mitähän kaikkea ihanaa sieltä löytyykään ???

perjantai 29. joulukuuta 2017

Hengissä ollaan...

vaikka en sitä lokakuussa uskonut... Niin hirveä stressi oli päällä koko syksyn, kun piti työt miettiä uusiksi ja rakennusprojekti vei aikaa. Niinpä oma ruumis reagoi rajusti tähän kaikkeen, nukkumisesta tuli ongelma, verenpaineet kohosivat pilviin, joten jaksaminen oli selviytymistaistelua. Verenpaineet saatiin laskuun lääkkeillä, unilääkkeitäkin kokeilin pahimpana viikkona, mutta jätin pariin kokeilukertaan. Mutta onneksi tuli joulu ja loma, viikon lepo saa ihmeitä aikaa 😊

Autotalli edistyy ja on melkein valmis...



Rakennusmiehet ovat tehneet tosi siistiä työtä. Tällä viikolla valettiin ja pinnoitettiin lattia, ja väliseinän tekokin on alkanut. Nyt ilmeisesti odotellaan sähkömiestä paikalle, jotta seinät saadaan levytettyä.


Mutta kaikki ei ole silti mennyt ihan nappiin... Tässä kuva sokkelista, haljenneesta sokkelista...


Sitä käytiin tutkimassa ennen joulua, että on vika betonissa vai missä. Jos vika ei ole betonissa, niin maalaisjärjellä päätellen, vika on rakenteen suunnittelussa... En nyt avaa asiaa tämän enempää, vaan odotellaan tutkimustuloksia...

Ja mistä olen huomannut, että selviän hengissä... Minulla on riittänyt energiaa kotitöihin ja ensi kevään suunnitteluun...

Keskiviikkona pidin saunamökin pelargoneille siivous- ja kastelupäivän. Samalla rakentelin syksyllä hankitut lundiahyllyt kokoon ja sain pari hyllymetriä lisää talvetustilaa tuleville talville.... Vain muutama kasvi oli sanonut hyvästi tälle maailmalle.



Jokainen pelargoni sai pipetillä annosteltuna 5 ml merileväuutteella terästettyä vettä. Ilmeisesti tänä talvena olen onnistunut lämpötilan ja kastelun suhteessa, koska entisiä kasveja oli vain 4. Muutama näytti kyllä aika heikkokuntoiselta, joten katsotaan ja hoidetaan...

Ja sitten tulevaan kesään ja ensikylvöihin...


Kahta amppelitomaattia ja itsekerättyjä pelargoninsiemeniä pääsi lautalle keskiviikkona. Ja nyt jo näkyy tomaateissa pientä elämää... Kesä on tulossa...

Mukavaa alkavaa viikonloppua!!!!

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Pelargonien hoitoa

Minulla on saunamökki, jossa talvetan pelargoini. Saunamökin tupa on täynnä kasveja. Hyvä, että siellä mahtuu liikkumaan :) Hyllyjä, tasoja, sohvanpäällinen, kaikki täynnä kasveja, samoin lattia :) Eikä siellä tietenkään ole kaikki, vaan osa pelargoneistani on sisällä tehohoidossa.

Siemenestä kasvatetu 'Cheeky Chappy'

Saunamökki on hyvä paikka talvettaa, koska siellä on vain peruslämpö n. 10 astetta. Paitsi tänä syksynä ja tulevana talvena. Tila toimii samalla rakennusmiesten taukotilana. En kylläkään päästä miehiä kasvieni sekaan, mutta keittiön lämmittäminen lämmittää samalla myös tuvan.

'Antseppä'

Aiempina talvina olen onnistunut kuivattamaan tai hukuttamaan kasvini. Tänä vuonna päätin säädellä kasteluveden määrää, jotta en hukuttaisi ihanuuksiani. Kastelu on paljon hitaampaa pipetillä, mutta nytpä tiedän tasan tarkkaan, paljon saavat vettä. En lannoita, mutta annan heille savista kaivovettä.

'Inspire Salmon' ja tuntematon punainen

Toinen muutos edellisiin talviin on saviruukut. Vaihdoin kesän aikana suurimman osan pelargoneistani saviruukkuihin, joten liika kosteus pääsee sitäkin kautta haihtumaan.

Yllättävän moni kasvi jaksoi vielä kukkia. En vieläkään raaskinut nyppiä niitä pois, vaan hain kameran. Ehkä huomenna sitten... Tai sitten en nypi, koska kukat piristävät mieltä...

'Inspire salmon'
Hyvää Isänpäivää kaikille isille, erityisesti omalleni <3

lauantai 9. syyskuuta 2017

Syyskuuta mennään

Ensi viikolla ollaan jo syyskuun puolivälissä, mihin tämä kesä on huvennut ???? Työt, sade ja autotalliprojekti ovat syöneet aikani niin totaalisesti, että pihalle olen ennättänyt vain pieniksi hetkiksi silloin tällöin.  Autotallin rakennuslupahakemus on jätetty, nyt pidetään peukkuja pystyssä, että se hyväksytään sellaisenaan. Seuraavaksi pitäisi yrittää löytää joku kaivamaan pohjat autotallille, mutta sen jälkeen toivottavasti Kastelli hoitaa loput. Tästä projektista oli tarkoitus tehdä ihan oma postaus, mutta en ole ehtinyt. Ehkä se vielä jossain vaiheessa tulee....

Etupihan kukintaa ihailen päivittäin, kun kävelen autolle ja lähden töihin...

Sädepäivänhattu 'Gold Sturm' vasta availee nuppujaan


Tämän ihanuuden hankin muutamia vuosia sitten taimivaihdosta. Nimeä en painanut mieleeni, mutta hauskat valkokirjavat lehdet hänellä on.


Auringonkukka avasi teriönsä vihdoinkin....


Näihin kaunopunahattuihin ihastuin muutama vuosi sitten Järvenpäässä. Ulkolaisia taimia olivat, enkä ollut ollenkaan varma niiden talvenkestävyydestä, mutta pakko oli silti ostaa. Hienosti ovat pärjänneet, mutta he saavatkin joka talvi lunta päällensä, silloin kun lumitöitä joutuu tekemään.

Pari viikkoa sitten oli Mustilassa myynnissä useaa väriä näitä kerrottuja kaunopunahattuja. Himoitsin niitä, mutta jätin silti ostamatta. Käytin rahat mieluummin suomalaisten myyjien tarjontaan...

Kaunopunahattu 'Irresistible'

Tiikerinlilja

Syyshohdekukka
 Sisäänkäynnin viereen olen toisinaan hankkinut isot pallokrysanteemit, mutta tänä syksynä niille ei ole ollut tarvetta....

Sisään mahtuu juuri ja juuri... Vain vasemmanpuoleinen pasuunakukka kukkii, oikeanpuoleinen valkoinen ei ole tehnyt vielä koskaan nuppuja, vaikka on samanikäinen kuin vaaleanpunainen kaverinsa.


Ihan ei tämä pasuunakukka ole sitä, mitä mainostettiin. Ostin alun Viherpeukaloilta ja kasvin piti olla kerrottukukkainen. No ei ole, mutta upea se silti on.


Eilen rupesin kantamaan pelargoneja sisätiloihin. Muutamat pienimmät pääsivät keittiöön, osa pääsi tuulikaappiin ja osan vein kasvihuoneeseen. Ihan kaikki eivät vielä ole katon alla, koska aluslautaset loppuivat, osassa pelargoneja oli kirvoja, osasta löytyi toukkia...

Asettelin kasveja hyvinkin tiiviisti, niin vielä mahtuu lisää....



Tälle päivälle olin suunnitellut puutarhurointia, kuihtuneiden kukkien poistoa ja mullan kärräämistä. Näyttää kuitenkin niin sateiselta, ainakin tällä hetkellä, että taidan lähteä kaupunkiin. Pitää hankkia synttärilahja kummitytölle ja ostaa siisti toppi (lämmin havunvihreä etsinnässä, mutta mustakin kelpaa) jakkupuvun alle ja samalla reissulla voisi käydä kuntosalilla... Tekeminen ei lopu koskaan...

Mukavaa viikonloppua!!!!

lauantai 29. heinäkuuta 2017

Pelargonihulluutta

En muista, olenko tuonut täällä esille sen tosiasian, että olen hullu, pelargonihullu. Nyt sen tunnustettu, ei tarvitse piilotella enää tämän sairauden kanssa...

Tämä alkoi muutama vuosi sitten, tarkalleen ottaen keväällä 2014, kun törmäsin Plantagenissa pelargoninpistokkaisiin. Ostin Appleblossom rosebudin ja Prins Nikolain. Ja voin sanoa, että tuosta Appleblossom rosebudista se oikeasti alkoi. Se on niin erilainen, niin kaunis, mitä olin koskaan aiemmin nähnyt.

Ja nythän näitä riittää, reilusti yli 100 erilaista... Eikä loppua näy, sen verran pitkä on tuo Pakko saada -lista. Tämänhetkinen lajikelista löytyy blogin yläreunasta, päätin luoda ihan oman sivun sille. Katsotaan, onnistunko joskus talvella värkkäämään sen kuvalliseksi.

Kasvihuoneessa on kiva istuskella ja ihailla....


Mahtuu sinne jokunen tomaattikin



Kaikki pelargonit eivät suinkaan enää mahdu kasvihuoneeseen, vaan niitä on sijoitettu takapihalle, ihan pelargoneja varten väsätylle pöydälle.


Ja etupihalle olen hankkinut Ikean ruukkutelineitä. Kaksi on talon edessä ja kolmas saunamökin vieressä. Kaksi telinettä odottaa vielä kasausta saunamökissä.




Pari vuotta olen talvettanut pelargoneja saunamökissä paremmalla ja huonommalla menestyksellä. Viime talvena kuoli se alkuperäinen Appleblossom rosebud, koska  hiiri oli järsinyt koko rungon paljaaksi!!! Olin unohtanut järjestää hiiribaarin.

Nyt nautitaan kukinnasta vielä vähän aikaa, mutta elokuussa rupean jo ottamaan pistokkaita. Olen huomannut, että minulla juurtuu paremmin loppukesällä otetut pistokkaat kuin kevätpistokkaat. Pitäisikö pitää oma pelargonipistokkaiden vaihtotapahtuma täällä Etelä-Suomessa, koska täälläkin on pelargoniharrastajia, mutta ei ole ollut vaihtotapahtumia. Pistetään pohdintaan ja kysellään halukkaita myös Facebookissa.

Mukavaa viikonloppua!!!