Näytetään tekstit, joissa on tunniste puhdistaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puhdistaminen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Olenko erehtynyt vuodenajasta ????

Viikossa on säätila muuttunut hurjasti: viikko sitten oli maa valkoinen ja pakkasta muutama aste, tänään sataa taas vettä ja lämpötila yli kymmenen astetta plussalla. Syksy syrjäytti talven, vai onko sittenkin jo kevät  ????

kevätesikko 27.10.2013
Ainakin kevätesikko kuvittelee kevään saapuneen, koska nuput punertavat. Mielenkiintoista onkin nyt seurata ehtiikö se kukkia ennen todellista talvea.

Aamu oli ihanan aurinkoinen, joten lähdin innoissani ulos haravoimaan. Puolen tunnin haravoinnilla saa jo paljon aikaan, toinen puoli tuntia, ellei sitten enemmänkin, menee haravointijätteen kärräämiseen kompostiin. Ja kun kyllästyin haravoimaan, aloitin rännien puhdistamisen. Tähän mennessä olen puhdistanut rännejä kiipeilemällä,kurkottelemalla ja tasapainoilemalla tikapuilla, mutta nyt päätin hankkia Fiskarsin rännienpuhdistajan pitkällä varrella. Kasaaminen oli helppoa, mutta olisi ehkä silti kannattanut lukea käyttöohjetta. Aloitin puhdistamisen etukuistin ränneistä, kun ne ovat matalammalla ja vähän piilossa, ettei naapurit näe yrityksiäni. Hankalaa oli, kattopellit ja reunapelti olivat liian pitkiä ja melaosa ei mahtunut ränniin, niin että hommasta ei meinannut tulla yhtään mitään. Pidensin vartta ja siirryin talon ränneihin. Ylempänä oli samat ongelmat, mutta jotenkin katseeni osui puhdistimen kahteen oranssiin ruuviin. Mitähän varten siinä sellaiset on ? Työkalu alas ja rupesin avaamaan ruuveja. Siitä sai käännettyä melaa ja harjaa!!!! Ja johan helpottui homma. Ensin melalla suurin osa lehdistä pois ja sitten uusintakierros harjalla...



Ja puhdasta tuli!!!! Nyt on rännit puhtaat ja minäkin säilyin melko puhtaana. Muutaman kerran oli tipalla, etten roiskinut mätäneviä lehtiä naamalleni. Voin todeta, että hyvä hankinta tuli tehtyä. Ja rännienpuhdistus toimi samalla erinomaisena käsijumppana, kun puoli tuntia kannatteli kilon painoista varttaja välinettä ylhäällä.

torstai 28. helmikuuta 2013

Lumilinkouksen nolo loppu

Viimeisestä lumilinkoilusta on kulunut aikaa, onneksi. Mutta silloin jäi homma vähän kesken, kun bensa pääsi loppumaan. Se tarkoitti myös sitä, että lumiligon rumpu tuli hiukan huonommin puhdistettua. Ja se huonostipuhdistettu lumi pääsi jäätymään. Viime viikonloppuna yritin käyttää lumilinkoa haettuani bensaa lisää. Lumilinko kyllä käynnistyi, mutta linko ei pyörinyt. Aikani yritin, mutta kyllästyin. Minun olisi pitänyt uskaltaa kääntää lumilinko kyljelleen ja sitä kautta puhdistaa jäitä pois tai YMMÄRTÄÄ sulattaa jää pois esimerkiksi auton sisätilalämmittimellä. Mutta ei, minä annoin periksi.

Lumilinko on kulkenut huonosti nuoskalumessa, joten tilasin siihen lumiketjut. Lumiketjujen mukana tuli kiinnitysohje, joten minä innokkaana lähdin niitä asentamaan. Varsin helppoa, paitsi että, ei se haka kääntynytkään niin helposti oikeaan suuntaan, saati ottanut kiinni ketjun lenkistä. Muutaman katkenneen kynnen jälkeen sain ensimmäisen lumiketjun kiinni. Toinen ei sitten suostunut menemään, ei, ei ja ei... Taas luovutin ja ilmoitin isälleni, että siihen tarvitaan miehistä voimaa.

Ja mitä sanoo isäni, joka tuli käymään. Että yleensä renkaista tyhjennetään ilmat ennen lumiketjujen asennusta. Mistäs minä olisin voinut sellaista tietää... Isän avustuksella toinenkin lumiketju saatiin kiinni. Sen jälkeen hän puhdisti lingon jäästä ja yritti käynnistää linkoa. Lähtihän moottori käyntiin, mutta linko ei pyörinyt. Minä olin huonolla puhdistamisella rikkonut lingon :(