Kevät tuli, lumi suli...

Vielä viikko sitten vaikeroin, kun kukkapenkit olivat lumen peitossa. Eivät ole enää... Tämän viikonlopun aikana olen saanut siivottua kaikki penkit eli talven törröttäjät ovat poissa. Ja kuinka ihanaa onkaan ollut pöyhiä syksyn lehtiä ja löytää niiden alta uutta, vihreää kasvua.

Jännitystä kevääseen on tuonut viime kesänä ja syksyllä istutetut taimet. Miten he ovat selvinneet talvesta, 30 pakkasasteesta ilman suojaavaa lumipeitettä... Vielä on liian aikaista pohtia menetyksiä, mutta iloita voi jo muutamista epävarmoista selvinneistä.

Tämän kerrotun esikon kyltissä luki varoitus, että ei välttämättä talvehdi ulkona vai lukiko siinä, että talvetettava sisätiloissa. Joka tapauksessa hän on hengissä, kauniin vaaleanvihreänä...

Toinen epävarma talvehtija on valkoinen palloesikko, mutta niin on terhakkaasti lehdet pystyssä...

Kullankeltainen etelänkevätesikko on vihdoin päättänyt siirtyä oikeaan kasvurytmiin eli kevätkukintaan... Nuppuja näkyvissä jo...

Tähän mennessä tämä esikko on kukkinut vasta syyskesällä, joten alkuun luulinkin sitä kesäesikoksi. 

Ja koska postaus sisältää paljon esikkokuvia, niin laitanpa vielä kuvan tavallisesta vaaleankeltaisesta kevätesikosta...

Jossain vaiheessa täytyy tehdä vielä uusi esikkopostaus, kun kaikki pihan esikkoni kukkivat. Näiden edellä kuvattujen lisäksi kukkapenkeissäni kasvaa kahta eriväristä punaista kevätesikkoa. Pakko saada hankintalistalle on siirtynyt vihreä esikko...

Akileijat ovat innostuneet lämpimistä keleistä, useimmissa on lähes viiden sentin kasvu mitattavissa. Tämä yksilö on valkoisessa penkissäni, valkoinen jaloakileija, viimekesäinen siemenkasvatukseni.

Tänä viikonloppuna on ulkoiltu paljon vieraideni kanssa. Luonto on myös ollut hauskasti läsnä. Kurkien lisäksi olemme seuranneet kotipihalta käsin joutsenien liikuskelua naapurin pellolla sekä oravien kilpajuoksua pihapuissa. Mutta mukavinta oli huomata kurkien palanneen kotipelloilleen. Tämä pariskunta on asustanut naapurustossa jo parina kesänä ja taas he ovat täällä. Alla olevat kuvat on otettu sisältä, ruokapöydän äärestä, linnut ovat noin 50 metrin päässä talostani.

Näin läheltä en olekaan kurkia ennen nähnyt. Upeita lintuja.

Mukavaa alkavaa viikkoa!!!

Luonto on lähellä

Kyllä taikinaterapia auttaa, kuten Alibullenin neidit väittävät Heinähattu ja Vilttitossu -elokuvassa, oma mielikin piristyi eilisen leivontaurakan aikana. Hiukan ajatukset vielä leijailivat muualla, koska yritin maustaa pullapitkon paprikajauheella. Mutta onneksi purkki oli tyhjä, paprikanmakuinen pulla ei välttämättä houkuttele ;) Raparperitorttua jouduin enemmänkin improvisoimaan: munat loppuivat kesken, perunajauhoja ei ollut ollenkaan, ja molempia tarvittiin tortun täytteeseen. Onneksi löytyi maissitärkkelystä, sillä mentiin. Ja aika hyvin näytti torttu uunissa hyytyneen, tänään sen sitten näkee, onko kokonaan hyytynyt vai leviääkö se pöydälle ;)

Aamulla jo ennen aamiaista kuulen kurjen huutavan pellolla. Tämä on ensimmäinen kevät, kun saan seurata kurjen elämää näin läheltä, etäisyyttä on noin 100 m, joten otan kiikarin käteen ja lähden terassille katselemaan. Siellä se taas yksinäisenä huutaa...

Molemmissa kuvissa kurki näkyy, vaikkakin melko pienenä. Ei riitä edes 18-kertainen zoomi. Mielenkiintoiseksi tämä aamu muuttui, kun huomasin kahden musta-valkoisen linnun hyökkäilevän kurjen kimppuun. Olikohan kurki käynyt niiden pesällä ? Linnunpoikaset kuuluvat sen ravintoon. Ja sitten piti tietenkin yrittää selvittää, ketkä hyökkäilivät kurjen kimppuun. Musta-valkoinen lintu, siivessä valkoinen raita, isohko (tarkkaa kokoa on vaikea määritellä näin kaukaa). Ainoa lintu lintukirjan kuvien perusteella, joka mielestäni sopii näihin tuntomerkkeihin, on rantasipi. Eikä tämä peltomaisema ole sen tyypillistä elinaluetta, vaikka pelto-ojia ja vettä riittääkin.

Jatkoin kiikarointia ja vähitellen hyökkäykset kurkea kohti loppuivat ja kurkikin tepasteli ylväänä kohti metsänreunaa. Ja sitten sen näin, kurkia olikin kaksi. Ihanaa, että villi luonto on näin lähellä, riittää että istuu omalla terassilla. Maaseutu <3