Näytetään tekstit, joissa on tunniste kamera. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kamera. Näytä kaikki tekstit

lauantai 10. maaliskuuta 2018

Vanhaa Porvoota kuvaamassa

Ilmoittauduin kansalaisopiston kurssille, joka käsittelee valokuvaamista Porvoon vanhassa kaupungissa. Aamulla kaupunkii ajellessani pohdin, että mitä haluan oppia tällä kurssilla, miksi osallistun sille. Haluan oppia kuvaamaan rakennuksia siten, että niissä kuvissa on jotain kiinnostavaa, että ne eivät ole pelkkää tylsää dokumentointia. Osaan käyttää kameraa, mutta kuvani ovat tylsiä. Nyt siis haluan oppia luomaan jotain kiinnostavaa...

Kurssin aluksi opettaja esitteli omia valokuviaan ja kertoili niistä. Kaikki ne olivat mielettömän upeita, mutta yksi sykähdytti ja päätin kokeilla samantyyppistä kuvaustapaa eli ylivalottamista... Kuvista saa jotenkin kauniita akvarellimaisia, hempeitä. Näitä kuvia ei ole käsitelty yhtään, lisätty vain nimimerkki...



Joskun on todellakin kiva leikkiä ja kokeilla :)

Tunnelmien kuvaamisesta puhuimme myös. Edelliset kuvat ovat tunnelmaltaan hempeitä, talvisia. Seuraavissa on enemmän synkkyyttä, ehkä jopa aavemaista tunnelmaa...




Ja vihoviimeisenä luonnollisia kehyksiä... Onnistuin vain yhdessä....


Mitä siis opin ? Minun on opittava ajattelemaan ja suunnittelemaan kuvaa etukäteen, ei vaan räpsittävä tylsiä dokumenttikuvia. Näiden 5 kuvan lisäksi otin 140 muutakin kuvaa, jotka ovat julkaisukelvottomia... Mutta onneksi edes nämä viisi onnistuivat. Huomenna jatketaan!!!!

lauantai 17. joulukuuta 2016

Kamera ja kameralaukku

Keskiviikkona käväisin Helsingissä. Ohjelmassa oli tasan kaksi asiaa: Ystävän tapaaminen ja järjestelmäkameran hankinta. Jos aikaa jäisi, niin sitten voisin käydä Tuomaan markkinoilla...

Kamera tuli hankittua ja ihan juurikin se, jota menin ostamaan, samoin objektiivi. Loppuilta meni rattoisasti rupatellessa, että Tuomaan markkinoille en ehtinyt (jaksanut), illallakin olin sen verran myöhään kotona, että purin kameran ja objektiivin pois laatikoistaan ja laitoin akun lataukseen. Kaikkeen muuhun keskityn myöhemmin...


Kamerakaupassa sain myyjälle, että en tarvitse mitään kameralaukkua, koska käytän kameraani vain kotona. Ja pah, heti jouluna se pitää viedä näytille vanhemmilleni ja enolleni. No milläs minä kameran kuskaan, jos ei ole jotain laukkua... Pieni vilkaisu kameraliikkeen nettisivuille kameralaukuista: rumia ja kalliita... Siitä se ajatus sitten lähti... Eli jospa tekisin laukun itse...

Ruutupaperille suunnitelmaa, mittojenottoa, materiaalivarastojen tutkimista... Melkein kaikki tarpeellinen löytyy kotoa, vain vuorikangas, pohjan vaahtomuovi ja vetoketju pitää hankkia... 

Eilen illalla kauppareissun jälkeen aloitin... Ja nyt se on valmis :)

Itsetehty kameralaukku


Päällikangas on takkikankaani jämä. Pohjassa on pari senttiä paksu vaahtomuovi, reunoilla päällikankaan ja vuorin välissä on kovikehuopaa tukemassa laukkua. Hinnaksi laukulle tuli alle 15 euroa.

Täytyy sanoa, että olen tyytyväinen lopputulokseen. Laukkuun mahtuu mukaan akkulaturi, mahdollisesti myöhemmin hankittava lisäobjektiivi, sivutaskuissa kulkevat mukana lisämuistikortit, johdot jne...

Nyt kun laukku valmistui, pitäisi ruveta tekemään joulusiivousta, mutta taidanpa ottaa kameran mukaan ja lähteä kokeilemaan sitä ulos puutarhaan...

Aurinkoista viikonloppua!!!!

torstai 17. marraskuuta 2016

Harkintaa ja pohdintaa

Pelargoni 'Red Ramble'
Viimeiset viikot olen viettänyt hiljaiseloa, työpäivän jälkeen olen istunut sohvalla rentoutuen käsitöiden äärellä. Pihalla olen käynyt ainoastaan hakemassa puita, ei mitään pihatöitä. Jouluvalokin on vielä sytyttämättä, vaikka sen suunnittelin tekeväni jo ajat sitten... Ehkä viikonloppuna...

Mutta ajatustyötä olen tehnyt... Kyllästyin kesällä kameraani (pokkari), joka tarkensi kuvia ihan miten sattui...
Pelargoni 'Ivory snow'

Päätin, että on aika hankkia oma järjestelmäkamera!!!! Eikä muuta kuin tuumasta toimeen, eli rupesin hankkimaan rahaa. Raha ei ole vieläkään kasassa, mutta ehkäpä Lohjan Menneen ajan joulumarkkinoiden jälkeen on... Mutta olen ruvennut opiskelemaan ja tutustumaan järjestelmäkameroihin...



Kirjoja, testejä, sukulaisten suosituksia, näiden avulla olen suunnitellut kameran hankintaa... Ensi viikolla ajattelin käväistä Helsingissä kameraliikkeessä kyselemässä ja katselemassa sopivaa. Ajattelin, että en ostaisi kaikkein halvinta, mutta en pysty maksamaan myöskään tuhansia euroja. Tonnilla pitää saada kaikki tarpeellinen. Mutta mitä tarvitsen ? No ainakin kameran ja perusobjektiivin, tätä olen pohtinut. Mutta tarvitsenko myös makraobjektiivin pelargonien kuvaamiseen ?


Tänään innostuin taas lueskelemaan postauksianne ja niistä tuli todella kesäinen olo. Ulkona vellova musta synkkyys väistyi :)