keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Puutarhaohjelmia

Kotona on liian vähän tekemistä, siis puutarhatekemistä, että aika tulee pitkäksi. Kissanhiekasta en puhu vielä mitään, koska kokemukset ovat vähäisiä. Myöhemmin sitten siitä... Kauheasti en ole jaksanut lukea, vähän vain selaillut puutarhakirjojen kuvia, ei oikein jaksa :(

Mutta mitä olen tehnyt ? Olen katsellut puutarhaohjelmia. Ei, ei niitä Suomen tv-kanavilta tule, ei todellakaan. Niillä odotellaan myöhempää kevättä, sitä aikaa kun puutarhureilla ei ole enää aikaa puutarhaohjelmille, vaan he möyrivät puutarhoissaan.

Olen katsellut YouTubesta puutarhaohjelmia. Ensin BBC:ltä tulleen Gardeners' world 2014 ohjelmasarjan yli 30 osaa.


Vanhempia kausia en ole vielä ehtinyt katsomaan, joten katseltavaa riittää. Toinen kiinnostava sarja on The A To Z Of TV Gardening.



Ainoa huono puoli kummassakin sarjassa on suomenkielisen tekstityksen puute, mutta koko ajan opin lisää englanninkielistä puutarhasanastoa ja kasvien nimiä englanniksi. Ensin alkuun meninkin sekaisin, kun Monty Don puhui daalioista ja minä kuvittelin hänen puhuvan päivänliljoista, nimet kuulostavat niin samanlaisilta englanniksi äännettyinä.

Puutarhaohjelmien parissa kuluu talvikuukaudet vähän nopeammin, varsinkin kun käsissä on samalla puikot tai virkkuukoukku.

lauantai 17. tammikuuta 2015

Pieni ompeluprojekti

Sisareni nuorimmainen sai joululahjaksi taaperokärryn, jota onkin työnnelty ahkerasti.



Pienokainen täyttää parin viikon kuluttua vuoden ja sisareni pyysi minua ompelemaan kärryyn patjan ja petivaatteet, koska olen niin taitava. Hah, kehuen saa, mitä haluaa :)

Olin kylvöhuumassa onnistunut unohtamaan lupaukseni, mutta äiti muistutti tänään asiasta ja kertoi vielä ostaneensa nuken, jota voi sitten työnnellä kärryssä. Eipä siinä sitten muuta kuin yläkertaan tutkimaan materiaalivarastoa. Ja yllättäen sieltä löytyi vaahtomuovia (en muistanutkaan omistavani sellaista), pariakin sopivaa kangasta, peittoon välimateriaali, koristenauhaa. Joten ei muuta kuin hommiin...

Parin tunnin uurastuksen jälkeen sain kokonaisuuden melkein valmiiksi, vain tyynystä puuttuu vanu. Sitä ei löytynyt. Täytyy sanoa, että joskus on hyötyä tällaisesta hamsteriluonteesta :)

Taaperokärryn uudet petivaatteet
Hauska projekti lauantain ratoksi :) Loppuillan voinkin istuskella soffalla, laiskotella ja lueskella muiden projekteista...

perjantai 16. tammikuuta 2015

Joulu vai juhannus ?

Sipulista kasvatettu amaryllikseni 'Elvas' aloitti tällä viikolla kukinnan. On se kaunis :)  Yllättävä kukka löytyi saunamökistä, siellä talvehtimassa ollut verenpisara 'Alwin' päätti aloittaa kukinnan jo tammikuussa.

Alwin ja Elvas
Tässä kuvassa näkyy vain yksi verenpisaran kukka, mutta kasvi on ihan täynnä nuppuja. Siksipä toinkin sen sisälle, että voin nauttia siitä. Mutta kukkiiko se enää kesällä ? Pitääkö sitä jo lannoittaa ? Kauhean hankalaa, kun hän päätti aloittaa kesän jo nyt. Mutta siinäpä nyt ovat rinta rinnan. Tarkistin samalla muutkin saunamökin nukkujat, myös kyynelverenpisarassa oli pari nuppua, mutta ne nypin pois, koska kasvi on niin huonokuntoinen, että on parempi, ettei se vielä kuki. Jos pari viikkoa malttaisi vielä nukkua, niin sitten voisin jo vaihtaa mullat ja siitä taas parin viikon päästä ottaa pistokkaita. Mutta jos ei onnistu haluamallani tavalla, niin mennään sitten kasvin haluamalla tavalla.

Viime viikkoinen kissanhiekkakylvöni on edelleen leivinuunin päällä. Ensimmäinen pelargoni iti kahdessa päivässä, toiseen meni jo 5 päivää ja nyt kolmaskin siemen näyttää halkeavan :) Myös muutama ahkeraliisan siemen näyttäisi itäneen samassa tomaattirasiassa. Uskomatonta, koska aiempina vuosina sekä tämän vuoden ensimmäisessä multakylvössä itämisaika on ollut vähintään 2 viikkoa.

Eilen käväisin pitkästä aikaa kaupungissa. Olin tehnyt pitkän asiointilistan: ruokakauppa, kodinkoneliike, lamppukauppa eli tarvitsin polttimon autotallin valaisimeen. Kuinka ollakaan tähän tavarataloon oli tullut siemeniä... Olin tehnyt vakaan päätöksen, että en osta, en edes katso sinne. Mutta kuinkas kävikään ? Huonosti, en todellakaan omista vahvaa itsekuria. Mutta ostin vain 2 siemenpussia, hyvä minä!!!!

Viimeiset siemenostot tälle keväälle

Seemnemaailmasta tulleet  siemenet

Postista hain Seemnemaailmasta tilatut siemenet, 19 pussia: 3 sorttia paprikaa, 3 erilaista papua ja sitten kaikkea ihanaa kukkivaa. On keltaista salkoruusua ja tupakkaa, koristemaissia, kahta orvokkia, kahta ruusuliisaa (toinen puna-valkoinen), pelargonin siemeniä ja montaa muuta. Mutta nyt luultavasti minulla on riittävästi siemeniä, että selviän tämän kevään. Ehkä. Paitsi että, sieltähän on tulossa vielä yksi siemenkirje...

Näistä uusista siemenistä kylvin heti pelargonit, molempia orvokkeja ja ruusuliisoja kissanhiekkaan. Lisäksi kylvin paprikat, ikivanhat chilin siemenet ja yhdestä siemenkirjeestä ottamani suippopaprikan siemenet. Sen verran hillitsin, että laitoin vain 3 siementä per lajike. Ja viimeisenä laitoin kylvömultaan 5 soilikin siementä... Taas riittää seurattavaa tuleviksi viikoiksi...

Samaisella kaupunkireissulla kävin myös kirjastossa hakemassa varaamani kirjan. Löysin kirjakaupasta Marianne Svärd Häggvikin kirjan Tee itse pihaan ja puutarhaan. Se vaikutti kiinnostavalta, mutta en raaskinut sitä kuitenkaan ostaa, joten varasin sen kirjastosta. Nyt olen selaillut sitä pariinkin otteeseen ja edelleen vaikuttaa todella hyvältä.  Muitakin puutarhakirjoja tarttui mukaani: kärhökirja, amaryllis-kirja, tulppaani-kirja sekä Saila Roution Kukkia sipuleista. Kuten kirjastovirkailija totesi, että näitä lukemalla voi unelmoida kesästä....

perjantai 9. tammikuuta 2015

Kissanhiekkaostoksilla

Jeps, kävin kaupassa ostamassa kissanhiekkaa. Eikä minulla ole kissaa, eikä tule, enkä naapurin kissoillekaan hanki hiekkaa. Ja ihan oikeesti, tämän pussin ostin...


Taidan olla yllytyshullu näissä kylvöhommissa. Luen aktiivisesti puutarha.netin keskustelupalstaa ja siellä on kehuttu kissanhiekkaa erinomaisena idätysalustana, joten päätin kokeilla. Mikä tahansa kissanhiekka ei käy, vaan sen pitää olla punaista, paakkuuntumatonta moler-savea. Vain se kelpaa. Edullisimpana pidettiin Rainbow:n hiekkaa, mutta se on hajustettua, onneksi Pirkan vastaava hiekka on hajusteetonta, joten sitä hankin.

Samalla kauppareissulla poikkesin myös Plantagenissa, ja lähtihän sieltäkin muutamia siemeniä mukanani kotiin...

Eihän minun pitänyt noin paljoa ostaa, mutta... Ja varsinkin kun tein viikko sitten tilauksen Seemnemaailmasta, josta tulee noin kaksikymmentä pussia. Ja vielä puuttuu jotain, ainakin maissinsiemenet ja jotain, mitä en vielä edes tiedä...

Idätyskokeilu kissanhiekassa
Pelargonin 'Inspire Salmon' ja itsekerättyjen ahkeraliisan siementen kanssa kokeilen kissanhiekan toimivuutta. Tomaattirasian pohjalle laitoin talouspaperia, niin ei kissanhiekka pääse karkuun, paperin päälle reilusti hiekkaa, kunnon kastelu, siemenet hiekan pinnalle, kansi kiinni ja lämpimään leivinuunin päälle. Nyt vaan odotellaan ja toivotaan nopeaa itämistä...

Tomaatit, paprikat ja orvokit olen jo siirtänyt kasvivalon alle. Ahkeraliisa ei ole vielä itänyt, mutta viime vuonnakin itämisaika oli 2 viikkoa, joten toivoa on.

Violettivalo on taas täällä...
Rankan työviikon (3 päivää) jälkeen on raihnainen olo, joten onneksi on viikonloppu ja aikaa levätä. Mukavaa viikonloppua!!!!!

tiistai 6. tammikuuta 2015

Pientä loma-askartelua

Ihastelin syksyllä ystäväni luona vieraillessani hänen kaunista, mielestäni uutta, lipastoa. Ystävä kertoi aikeestaan hävittää se, koska lipasto oli rikkinäinen. Minä tarjouduin ostamaan sen, oli niin kaunis.

Joulun jälkeen sain ystävältäni sähköpostia otsikolla Lahjoitetaan lipasto - ei palautusoikeutta. Tällainen oli mainosteksti:
  • Aito lastulevylaatikosto, JYSKin mallistosta, oiskohan tämä http://jysk.fi/sailytys/lipastot/plus/lipasto-nielstrup-3-laatikkoa-valkoinen 
  • yksi laatikko hajalla ja osin murtunut (ei näkyvissä päältäpäin), osat on tallella
  • yksi välilevy (laatikoiden välissä) jotenkin notkolla
  • päältäpäin nätti ja siisti lipasto, mutta niin kevytrakenteinen, ettei kestä käyttöä ainakaan meillä. Säilytetty tässä pipoja ym. talviasusteita.
  • ei maksa mitään
  • ei palautusoikeutta!!

Niin minä sitten kävin hakemassa lipaston itselleni. Kuljetuksen jälkeen oli kahdesta laatikosta pohjalevy irti ja kolmannessakin laatikossa se jo heilui uhkaavasti. 

Ajatuksella jos en onnistu korjaamaan, hävitän lipaston. Niinpä lähdin purkamaan lipaston laatikoita...Takaseinä näytti lähtevän helpoiten irti, kunhan ensin saan muovitulpat pois...



Jaahas, eivät olleetkaan mitään suojatulppia, vaan näillä oli kasattu laatikko. Roskiin, niillä en laatikkoa uudelleen kasaa, vaan kunnon ruuveilla. Kotoa löytyy monenmoisia ruuveja, mutta niidenhän pitää olla alkuperäisiä muovinauloja paksumpia ja sellaisia ei löydy. Niinpä täytin reiät kolmella coctail-tikulla, samalla tuli liimattua irvistävä lastulevy.


Ja sitten liimasin pohjalevyn paikoilleen... Ensimmäisen laatikon kiristin kasaan  vyöllä, mutta muissa laatikoissa liimasin pohjalevyn yhtä aikaa kaikkiin seiniin. Ja laitoin takaseinän vielä ruuveilla kiinni, niin ei tarvittu mitään kiristysvöitä.


Hauskaa puuhaa, tuo korjaaminen. Ja nyt minulla on kaunis, ehjä lipasto saunamökissä. Aikaa korjaamiseen meni muutama tunti, siis omaa työtä, sen lisäksi vielä liiman kuivimisaikaa eli käytännössä tein korjaushommia neljänä päivänä... 

Valmis, korjattu lipasto
Ja kun lipaston päälle virittää kasvivalon, niin siinä on taas yksi hyvä taso taimille :) Mitähän seuraavaksi tekisin ? No, huomenna on mentävä töihin, joten mitään ihmeellistä en pysty enää tekemään tällä lomalla...

perjantai 2. tammikuuta 2015

Kirja-ale ja lahjakirjoja

Tapaninpäivänä sain sähköpostiini viestin, että kirjakaupassa on alkanut ale. Kirjahullun ihmisen se saa suorastaan kiihtymään ja innostumaan, vaikka kirjahyllyt ovat jo ennestään täysiä, mutta enpä ollut kotona niitä katselemassa... Heti piti mennä verkkokauppaan katsomaan, että mitähän ihanaa alesta löytyykään... Todella paljon puutarhakirjoja :) Heti pisti silmään 2 kirjaa, kaksi "pakko saada"-kirjaa.

Niinpä sitten lauantaiaamuna raahasin äitini kirjakauppaan, että varmasti saan haluamani. Ja pöh, kirjakaupan ale alkaakin virallisesti vasta uuden vuoden jälkeen, verkkokaupassa se oli alkanut jo joulupäivänä. Ystävälliset myyjät kyllä kertoivat, että heillä on alehinnat koneella, jos haluamani kirjoja vaan on hyllyssä, niin ne myydään alehinnalla. Mutta ei niitä ollut :(

Kauppareissun jälkeen menin kiireesti koneelle ja verkkokauppaan, koska nämä kirjat minä haluan!!!! Tänään vihdoinkin sain NE:

Ale-ostokseni

"Pakko saada"-kirjat ovat siis Saila Roution Puutarha laatikoissa ja Susanna Rosenin Ihanat pelargonit. Roution kirjaan ihastuin heti sen ilmestyttyä, mutta jotenkin se vaan jäi hankkimatta, unohtui, kun ei siihen törmännyt edes kirjastossa. Pelargoneihin höyrähdin viime keväänä, kun tajusin, että on muunkinlaisia pelargoneja kuin punaisia. Olen useampaan otteeseen lainannut kirjastosta Rosenin Suurta pelargonikirjaa, ja himoinnut sitä myös itselleni, mutta se on ollut joka paikasta loppu. Nyt joulun alla löysin sen kuitenkin Itäkeskuksen Akateemisesta kirjakaupasta normaalihintaisena, mutta ostin sen silti, vähän niinkuin joululahjaksi itselleni...


Ja mikä minua kiinnostaa pelargoneissa, tottakai ne vanhat suomalaiset lajikkeet, mutta myöskin hiukan erikoisemmat: tulppaanipelargonit (valitettavasti oma Pandorani on jo heittänyt henkensä), tähtipelargonit ja linnunmuna- ja munankuoripelargonit. Reilun kuukauden kuluttua pelargoninpistokkaita tulee puutarhamyymälään ja parin kuukauden kuluttua on Saaren kartanolla Mäntsälässä pelargonien pistokasmyyntiä, päivämäärä julkaistiin jo Pelargonit-ryhmässä FB:ssä.

Otsikossa lukee lahjakirjoja, itseostettu pelargonikirja ei ollut ainoa kirjalahjani. Sain lahjaksi aivan ihanan neulekirjan: Sukupolvien silmukat. Kirjassa on vanhoja, pääasiassa karjalaisia kirjoneulelapasia ja -sukkia ohjeineen. Aivan mieletön. Nyt vaan pitäisi löytää aikaa ja viitseliäisyyttä ruveta kokeilemaan kirjoneuleen tekemistä. Mutta se vaatii ohuen langan ja puikot, minä kuitenkin neulon mieluummin hiukan paksummasta langasta, yleensä seiska veikasta. Ja sitten vielä vertaan omaa työnjälkeä isoäitini kirjoneuleisiin, hän on mestari kirjoneuloja!!!! Mutta joskus, sen lupaan.

torstai 1. tammikuuta 2015

Epäonnistuin

Meillä on ystäväpiirissä perinne ottaa uusi vuosi vastaan yhdessä minun luonani. Pidämme kaikki hyvästä ruuasta, joten haluan tarjota hyvää ruokaa. Mutta ruokalistan suunnittelu ei olekaan ihan helppoa, koska meillä on monenlaisia erityisruokavalioita. Minä en syö allergian takia mantelia tai pähkinää, yksi ei pysty syömään raakaa sipulia, yksi ei syö kuin muutamaa kalaa, yksi syö vain luomulihaa. Niinpä ruokalistan tekeminen on melkoinen haaste...

Alkupalaksi suunnittelin kalaleipiä. Ensimmäinen vaihtoehto oli silakkaceviche, mutta tarkistettuani tekstiviestillä silakansyönnin, jouduin vaihtamaan alkupalan. Päädyin ruisnappeihin, joissa osassa oli sitruunamarinoitua kylmäsavulohta (osa ilman tilliä, koska se ei kuulu kaikkien vieraiden ruokalvalioon) ja osassa oli itsekerätyistä rouskuista tehtyä sienisalaattia, joihin sipuli oli ripoteltu pinnalle koristeeksi (osa ilman sipulia).

Savukala-ruisnapit
Savulohi-ruisnapit, kuva Yhteishyvän reseptisivuilta

Pääruuaksi tein nyhtöpossua. Siihen on useita erilaisia ohjeita, mutta tämä on kolahtanut helppoutensa takia. Possun ostaminen olikin ongelmallista, koska perusruokakaupasta ei saanut luomukassleria, eikä itse asiassa yhtään mitään luomupossua. Ostin siis tavallista tehotuotettua, ja toivoin sen välttävän... Ei käynyt :( Tarjoilin possua tortillalettujen, paprika-ananassalsan ja raejuustosalsan kera. Hyvä yhdistelmä, vaikka itse kehunkin.

Jälkiruuaksi halusin jotain pientä ja makeaa. Netti on pullollaan loistavia reseptejä ja Pirkan sivuilta löysinkin tyrni-valkosuklaapannacotan ohjeen. Pakastimesta löytyi parin vuoden vanhaa tyrnimehua, joten kaupasta tarvittiin vain valkosuklaata ja kermaa. Vielä ei tarvitse pohtia kalorimääriä... Annoksista tein silti pieniä, ja tarjoilin pannacotan pienistä konjakkilaseista. Pieni, makea, mutta raikas aterian päätös.

Mielestäni ateria oli onnistunut, mutta koen silti epäonnistuneeni, koska en kuitenkaan pystynyt ruuillani miellyttämään kaikkia vieraita. Seuraavia kertoja varten pitää tehdä valintoja: käytänkö tunteja oikeanlaisen lihan metsästämiseen vai jätänkö kaikki "en tykkää" -rajoitteet huomioimatta. Nyt huomioin joidenkin vieraiden "en tykkää" -rajoitteen, mutta en kaikkien. Vaikeaa !!!!!

Näillä mietteillä lähdenkin kohti jääkaappia ja eilisiä jämiä... Onkin jo hiukan nälkä...