Soitettuani pomolle rupesin varovasti kurkistelemaan verhon raosta ulos. Pimeää, hämärää, mutta ei mitään ihmeellisiä myrskytuhoja. Lintulautakin oli pysynyt paikoillaan - hiukan pelkäsin, että se olisi irronnut ja lentänyt auton päälle. Mutta sitten näin...
Siinä se rötkötti poikittain keskellä pihatietä. Olin kyllä antanut sille kaatotuomion, mutta en ajatellut kaataa sitä vielä tänään.
Onni on se, että kuusi on kaatunut juuri oikeaan väliin. Jos se olisi kaatunut metrin liiteriin päin, niin liiterin lahot räystäät ja kattotuolit olisivat olleet entiset. Eikä olisi ollut mitään varmuutta, etteikö koko liiteri olisi sortunut, koska juuri tällä kulmalla ei ole tukipalkkeja.
Mikään pakko ei olisi ollut lähteä tänään huonovointisena ulos puuta raivaamaan, koska pihalleni pääsee myös toista reittiä pitkin. Mutta hullu pääni ei saanut rauhaa ennenkuin kävin yrittämässä. Ja työkaluna pokasaha. Jo viime keväänä puhuttiin kaverin kanssa, että hankitaan yhteinen ketjusaha. Mutta jotenkin se vaan jäi... Eino-myrsky kaatoi naapurista pari puuta, silloin mietin, että pitäisi käydä ostamassa se saha. Mutta niin se vaan jäi... Joten sitten kun sitä olisi tarvittu, niin sitä ei ole. Nyt aion kirjoittaa joulupukille, että saan ketjusahan. Pokasahalla kävin kuusen kimppuun
Pikku hiljaa ja pitkiä lepotaukoja, nyt ei ole runko enää tientukkeena. Vähän kun karsii oksia, niin pääsee autolla ajamaan. Mutta nyt on olo ihan voimaton... Edes neuletta en jaksa ottaa käteen. Mutta eilen valmistui haruni (ohje Ravelry.com)
