Näytetään tekstit, joissa on tunniste kouliminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kouliminen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Siivousta ja sisustusta

Välillä paistaa aurinko, hetken kuluttua sataa vettä kaatamalla tai räntää tai rakeita. Ja kesän ensi ukkonenkin on koettu... Yritä siinä nyt sitten puutarhuroida... Onneksi ei sentään tuullut tänään, kun pesin kasvihuoneen laastipaljuja...

Josko näin tänä kesänä ?
Samalla kun kannoin puhtaita paljuja sisälle kasvihuoneeseen, päätin vähän sisustaa sitä uudelleen... Ei sinne yhtään enempää paljuja mahtunut, mutta pelargoneille saan lisätilaa... Tiistaina täytyy poiketa Ikeaan hakemaan pari hyllyä lisää. Toisen laitan istutuspöydän paikalle ja toisen oven viereen. 

Istutuspöydän kannoin sisälle keittiöön... Tähän mennessä olen koulinut taimet lattialla, mutta se käy selänpäälle, joten kokeillaanpa nyt näin... Suunnitelmissa olisi kyllä rakentaa iso istutuspöytä ulos pirtin päätyyn, kunhan jostain löytyy edullinen rosteritiskipöytä.


Jotta työskentelykorkeus olisi sopiva, laitoin pöydän jalkojen alle 10 tuuman pölkyt. Kuinkahan kauan menee ennenkuin kompastun ylipitkiin palkkeihin ensimmäisen kerran ? Tuskin kovin kauaa!!!
Nyt pitäisi ruveta koulimaan kesäpäivänhattuja, ahkeraliisoja ja leijonankitaa... Tomaatit koulin jo lauantaina siellä lattialla.


Kirjoitin itselleni tottakai ylös, että mitä lajiketta kasvaa missäkin kennossa. Arvaa vaan, onnistuinko hukkaamaan sen paperin ? Tottakai... Myöhemmin onneksi löysin sen, joten kesällä ei tarvitse syödä ylläritomaatteja. 

Samalla istumisella laitoin multaan muutaman juurtuneen pelargoninpistokkaan ja pasuunakukan kalikan, niin ikkunatila rupesi loppumaan. Onneksi olin evakuoinut vanhempieni kaatopaikkakuormasta hyllyn. Ajattelin laittaa sen olohuoneen ikkunalle, mutta hylly on liian kapea. Hyvä paikka sille löytyi ikkunan edestä tuolin kädensijojen varassa. Vielä on vähän tilaa jäljellä...


Pitihän sitä aurinkoisina hetkinä vähän myös kiertää pihaa... Tässä muutama otos:

Joku sara

Tarha-alpi, innokas leviäjä

Tunturiunikko
Toivottavasi ensi viikko olisi lämpimämpi kuin edellinen, mutta taitaa olla turha toive. Ensi viikolla taitaa sataa lunta, tai ainakin räntää... Aurinkoista mieltä kaikesta huolimatta 😊

tiistai 10. toukokuuta 2016

Ruukutusta

Eilen aloitin potagerin siivousurakan. Laatikoista poistin muutamia voikukkia, mutta eniten käytin aikaa laatikoiden ulkoreunojen siistimiseen. Minulla on laatikoiden välissä suodatinkangas ja sen päällä sepeli. Mutta siltikin siinä viihtyy rikkaruohot. On heinää, on leinikkiä, on maahumalaa jne... Ja viime kesänä jäi kitkeminen sillä suunnalla vähälle, joten tälle kesälle riittää enemmän urakkaa. Lisäksi laatikon ja suodatinkankaan välistä puskee ylös juolavehnää, vuohenputkea ja leinikkiä... Homma aloitettu, mutta ei se vielä päättynyt...

Homma on pakko tehdä kitkemällä, koska en halua käyttää potagerissani myrkkyjä. Kitkin siis pari tuntia, mutta sitten siirryin ruukuttamaan perennan alkuja, niitä hankikylvöjäni.

Kylvöt tein Lidlin kennostoihin, mutta nyt ne alkavat käydä ahtaiksi.


48 erilaista perennaa sain siirrettyä isompiin ruukkuihin, mutta sitten ruukut loppuivat. Siis puhtaat ruukut...


Niinpä tämän päivän urakkana oli pestä ruukkuja... Päätin tehdä sen tänään, koska huomenna on selkeästi viileämpi päivä. Lämpimällä ilmalla on paljon mukavampi lutrata veden kanssa.


Huomenna pääsen jatkamaan perennojen ruukuttamista. Lisää ruukutettavaa löysin tänään postilaatikostakin, kun Oma Piha -lehden tilaajalahja, 10 'Frances Williams' kuunliljan juurakkoa oli saapunut. On muuten todella hyväkuntoisen näköisiä juuria ja kasvinalkuja. Juurakot on pakko ruukuttaa, koska istutusalue, johon nämä tulevat, on vielä aloittamatta...

Enpä silti aio stressata itseäni pihan ja istutusalueiden keskeneräisyydellä, vaan rupean tekemään kylvökarttaa potageriin... Viime vuonna tähän aikaan oli ensimmäiset kylvöt jo tehty... Onneksi siemenet löytyvät kotoa valmiina, ainoastaan sokerimaissi ja istukassipulit täytyy ostaa...



sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Kissanhiekan desinfiointia ja muuta pikkupuuhastelua

Täh, oli äitini kommentti, kun kerroin keittäneeni kissanhiekkaa. "Oletko ihan terve, vai pitääkö soittaa valkotakkiset ?" Täytyyhän se joskus desinfioida se hiekkakin, etteivät kasvitaudit leviä. Sen verran on työlästä puuhaa, että en tee sitä jokaisen käyttökerran jälkeen. Nämä hiekat ovat olleet jo ainakin vuoden, ellei jopa kaksi käytössä. Oli siis jo aika...

Ja kun kissanhiekka oli desinfioitu ja jäähtynyt, niin johan siihen piti tökkiä pelargonin pistokkaita juurtumaan... Eli leikkasin sitten pelargonit... Osa oli hyvinkin pitkiä honkkeleita, kuten esim. 'Emma från Bengtbo', metri vartta ja muutama lehti latvassa. Osa taas oli niin kauniin tuuheita, että heille en tehnyt mitään. Joka tapauksessa nyt on lattialla lämpömaton päällä 52 pistokasta juurtumassa... Työkaverini kysyikin, kun hehkutin pistokkaita Facebookissa, että aionko perustaa kauppapuutarhan. No en sentään, mutta tälle pihalle mahtuu paljon kukkia ja ehkäpä osan voisi vaihtaa uusiin ihanuuksiin...


Sitten siirsin siemenestä kasvatetut pelargonit, sinisalviat, ahkeraliisat, hopeavitjat ja daaliat multaan. Pelargonit olin idättänyt lautalla ja vasta itäneet siemenet siirsin kissanhiekkaan, muut siemenet olin kylvänyt suoraan tuohon kissanhiekkaan. Tänä vuonna kissanhiekkakylvöt onnistuivat hyvin, viime vuonna ne eivät onnistuneet (vai oliko vika siemenissä ?) Sinisalvian ja ahkeraliisan siemenet ovat itsekerättyjä, muut olivat ostosiemeniä....

Pikkupetuniat on koulittu jo ennen lomalle lähtöä, mutta tässä kuva heistäkin. Suurimmat taimet koulin yksitellen, mutta pienimmät nippuina. Aika monta on niitäkin, mutta onneksi ainakin äiti ja sisko suostuvat ottamaan ylimääräisiä taimia vastaan :)

Pikkupetunioita
Seemnemaailman petuniat ovat itäneet loman aikana, ja tänään löysin alalokeroon kylvetyistä esikoista pienen vihreän piipan.

Hörselöpetunioita ja kerrottua esikkoa
 Lautalle ennen lomaa laitetut tomaatin siemenet olivat myös itäneet hienosti. Siemenet olivat itsekerättyjä, joten epäilin niiden itävyyttä. Turhaan epäilin, kaikki itivät, joten nyt näitä herkkuja on 7 jokaista (yhteensä 21 kpl) ja nyt on lautalla Tallinnasta hankitut tomaatin siemenet, samoin kuin siemenkirjeestä saadut siemenet eli yhteensä 7 lajiketta... Eihän mun kasvihuoneeseen mahdu noin paljon... No, vielä en tiedä, selviävätkö kaikki hengissä aikuiseksi, satoatuottavaksi kasviksi...

Gregori Altait, Indigo Applet ja Pink Tigerit
Paprikat oli tarkoitus myös siirtää isompiin ruukkuihin, mutta ruukut on kasvihuoneessa ja ovi jäässä. On joko odotettava tai sitten tiskattava käytettyjä ruukkuja. Jäin ainakin vielä odottavalle kannalle...

Paprikat
Sitten olen taistellut kirvoja vastaan, yök!!!! Joka ainoassa verenpisarassa oli kirvoja!!!!

Nuppuja ja kirvoja

Lisää kirvoja
Kirvat saivat mäntysuopasuikutuksen ja multaan tökin Provado-puikkoja. Kasvit jätin vielä pesuhuoneeseen karanteeniin, katsotaan tarvitsevatko uuden suihkutuksen ennenkuin Provado-puikot vaikuttavat.

Olisi ihana vielä jatkaa puutarhurointia, mutta huomenna on työpäivä, joten pitänee kaivaa kalenteri esiin ja ruveta suunnittelemaan tulevaa työviikkoa. Vain reilu 3 kuukautta ja sitten alkaakin jo kesäloma...

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Lisää siemeniä...

Ilmoittauduin muutama  viikko sitten Puutarha.netissä siemenkirjeeseen elämäni ensimmäistä kertaa. Jo viime perjantaina sain lukea, että siemenkirje on lähetetty minulle. Voi sitä odotusta, varsinkin kun kirje löytyi postilaatikosta vasta keskiviikkona. Mutta hetihän sitä piti ruveta penkomaan, edes ruokaa en malttanut ruveta kokkaamaan, niin paljon siemenkirje kiinnosti.

Ja mitä kaikkea ihanaa sieltä löytyikään... Kirje sisälsi kymmeniä pusseja yksivuotisia kukkia ja erilaisia perennoja, oli esikasvatettavia ja suorakylvettäviä. Niinpä sitä tuli sellainen hulluus, että tuota haluan ja tuota ja tuota ja .... Mutta huikaisevaa tässä oli se, että sain ottaa vain muutaman siemenen yhtä laatua, niin että muillekin riittää. Jos ostaisin saman määrän lajeja ja lajikkeita kaupasta, minulla olisi miljoonia siemeniä, nyt siemenmäärä per laji jää erittäin kohtuulliseksi, samoin tuleva taimimäärä. Yleensä siemenkirjeisiin pitää laittaa jotakin vaihtariksi; tämän kirjeen lähettäjä pyysi vaihtarina hyötykasvien siemeniä tai postimerkkejä ja niitähän minulta löytyi.

Samalla kun pengoin kirjettä, piti lukea perennakirjaa, kesäkukkakirjaa ja googlettaa. Niin paljon siellä oli minulle tuntemattomia kasveja. Ensimmäiset siemenet kylvin tänään. Suunnittelin vieväni siemenet ulos hangen alle kylmäkäsittelyyn, vaan hangetpa vähenevät ihan silmissä, joten en uskaltanut viedä. Niinpä laitoin siemenet minigrip-pusseihin kostean vermikuliitin sekaan ja laitan ne parin päivän kuluttua jääkaappiin.

Orvokkini ovat kasvaneet kiitettävällä vauhdilla. Ne on kylvetty kuukausi sitten ja nyt tuli aika koulia ne. Muutama taimi ei tykännyt koulinnasta ja näyttää elottomalta, mutta haitanneeko tuo, kun taimia on silti yli 30. Viime keväänä ostin taimiastioiksi kertakäyttömukeja, joihin tein pohjaan reikiä. Täytyy todeta, että hiukan liian heppoisia ovat. Nyt olen ruvennut keräämään jogurttipurkkeja taimipurkeiksi, koska ne ovat huomattavasti kestävämpää muovia.

Orvokit ennen koulimista

Koulitut orvokit kasvivalon alla


Seuraavien kylvöjen kanssa odotankin vielä pari viikkoa, mutta sitten itämään pääsee ahkeraliisan ja verenpisaran siemenet... Tänään tuoksui jo keväältä, oli lämpöasteita ja auringonpaistetta :)

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Himokylväjä koulii

Kylväminen on helppoa, kylvettyjen purkkien seuraaminen on terapeuttista, mutta kouliminen, se on raakaa työtä. Tänä uonna olen ensimmäistä kertaa esikasvattamassa kesäkukkia. Jotenkin olen ollut epävarma onnistumisesta, ja olen kylvänyt kokonaisen pussillisen siemeniä. Ahkeraliisaa on koulittuna 12 purkkia, samettikukkaa on nyt koulittuna 24 purkkia ja vielä olisi 1½ laatikollista koulimatta. Nyt jo piti huudella naamakirjasta halukkaita samettikukan pelastajia, koska eihän niitä ylimääräisiä voi poiskaan heittää.

Siinä se ongelma onkin. Ei raaski heittää pois. Ananaskirsikoita tarvitsen 2 - 4 tainta, mutta 12 tainta löytyy ikkunalaudalta. Onneksi järki kasvaa kevään edetessä. Hopealehteä kylvin enää vähän, ja koska kaikki itivät, taimia näyttäisi olevan parikymmentä. Eilen kylvin lehtikaalin, tarkoituksena kasvattaa vain 4 tainta, mutta siemenet olivat niiiiiiin pieniä, että jokaiseen pottiin meni useita siemeniä. No ehkäpä saan dumpattua lehtikaalin alkuja ystävälleni ja toisaalta pari kappaletta voisi kasvaa kukkapenkissä koristeena. Pensaskrassin kylvin tänään, vain 20 siementä meni multiin. Onneksi tiedän voivani lahjoittaa niistä muutaman äidilleni.

Tuoksuherneet, samettikukat ja hopealehdet olen jo vienyt saunamökin viileyteen. Siellä ne saavat vahvistua, eikä niistä tule kauhean pitkiä honteloita ja heikkoja. Katsotaan, miten onnistun. +10 astetta on kuitenkin aika viileä lämpötila kasveille. Ei täällä sisälläkään nautita hellelukemista. Sähköäsäästääkseni kytkin sähkövastuksen pois päältä, ainoastaan ilmalämpöpumppu ja leivinuuni lämmittävät taloa. Tämä aamuna sisälämpömittari näytti vain 17 astetta, mutta aurinkoisen sään ansiosta sisälämpötila nousi tavanomaiseen 20 asteeseen. Ja illalla lämpesi myös leivinuuni. Ja leivinuunin hehkussa on mukava lepäillä sohvalla koulimisurakan jälkeen.

torstai 21. maaliskuuta 2013

Koulintaa...

Tänään aloitin taimien koulimisen. Helmikuun puolessa välissä kylvetyt ahkeraliisat olivat kasvattaneet ensimmäisiä oikeita lehtiä, joten kouliminen alkakoon... Koulin ainoastaan puolet, koska loput taimista olivat vielä niin pikkuriikkisia, etten uskaltanut koskea niihin. Ja ne kaksi suurinta tainta, tietenkin olivat juuret sekaisin, niin että ne oli pakko laittaa samaan ruukkuun.



Samaan aikaan kylvetyt ananaskirsikat ovat edelleen sirkkalehtivaiheessa, mutta näkyy niissä sentään jo pienenpieniä lehden alkuja. Samettikukat itivät toedella runsaasti ja nopeasti. Niitä riittää ensi kesänä porkkana ja sipulipenkkeihin ja ehkä vähän muuallekin...

Tuoksuherne oli varsin kummallinen itäjä. 'King size navy blue' iti loistavasti, kun taas oranssinpunainen 'Scarlett' ei itänyt lainkaan. Muutaman päivän odottelen vielä ja sitten siirrän tuoksuherneet viileään saunamökkiin, muuten ne venyvät liikaa pituutta. Turveruukkuihin kylvetyt pitää varmaankin koulia syvempiin maitotölkkeihin ennen siirtoa, vessapaperirulliin kylvetyt saavat luvan pärjätä sellaisenaan loppusijoituspaikkaansa asti.

Itämisen seuraaminen on jotenkin niin rentouttavaa, että kohta pitää kylvää lisää. Onko vuorossa krassi vai lehtikaali, sitä en vielä tiedä. Kasvuturvesäkin toin myös sisälle sulamaan, siihen ajattelin upottaa ostamani daalian juurakot, ehkä jo huomenna...