keskiviikko 24. elokuuta 2011

Talonnostoa ja tontin ihmeitä

Sai tänään isän luokseen edistämään remonttia. Töistä tullessani kaikki rakennusten ovet retkottivat auki ja isäni kiipeili tikkailla repimässä kattolautaa. Yksi laudan kappale, melko laho sellainen, retkotti maassa. Siinä vaiheessa minulle kerrottiin, että ennen saunamökin katon uusimista nostetaan tuulikaapin pudonnut nurkka. Halleluja, kuka sellaista jaksaa nostaa ??????

Niin sitä sitten ruvettiin kaivamaan talon nurkkaa esiin. Ensin 25 senttiä syvä kuoppa, että tunkki mahtuu alle. Nostoyritys alkoi, mutta tunkki alkoi uppoamaan multaan, siispä lankkua alle. Lisää kaivamista eli noin metrinpituinen kaivanto ja vähän vielä syvempi, niin että talon alle mahtuu lankku ja tunkki. Koivun juuria oli vaan joka paikassa haittaamassa työntekoa. Juurten irrottamisen tuoksinassa lensin pyllylleni, tulin iskeneeksi isääni kuonoon, heitelleeksi hiekkaa päälleni, jne... Kaivanto tuli valmiiksi ja päästiin nostamaan. Talo natisi liitoksistaan, mutta nurkka nousi... Sitten isä työnteli syntyneisiin koloihin kiviä ja yhden takapihan terassin porrasharkon... Nyt sitten katsellaan ja toivotaan, että saunamökki pysyy ylhäällä. Parhaiten nurkan noston huomasi ulko-ovesta. Ennen nostoa ulko-oven yläreunassa oli parin sentin rako, nyt rakoa ei ole normaalia enempää...
Nyt siis tiedän miten taloa nostetaan :) Oppia ikä kaikki... Samoin minua opastettiin, kun harmittelin, etteivät ruuvarin kärjet pysy porakoneessa, että pitää olla sellanen jatko-osa. Jaa ei mulla ole sellasta... Mutta löytyihän se, ja ihan omasta ruuvarikärkisarjasta... Mutta mistä tällanen tavallinen tallaaja sellasta olis voinu tietää, kun kärkisarjassa ei ollut edes käyttöohjetta...

Tonttini jaksaa edelleen yllättää positiivisesti. Jatkuvasti olen laskenut omenapuusta omenasatoa. Alkukesästä siellä oli 2 raakiletta, joista 1 putosi. Myöhemmin sieltä löytyi taas 2 raakiletta, joista 1 putosi. Ja edelleen puusta löytyy 3 raakiletta. Ilmeisesti puu on valkea kuulas, ainakin omenat näyttävät siltä ja happamia ovat, ainakin vielä....

Toinenkin iloinen yllätys tontilta löytyy. Nimittäin sienet... Olen löytänyt ja osan jopa poiminut: voitatin, herkkutatteja, karvalaukkuja, nuijakuukusia ja luultavasti myös haaparouskuja, vaikka niistä ei maitoa tullutkaan. Enkä vielä ole kulkenut omassa metsässä, ainoastaan pihapolkujen varressa... Siis mahtavaa :) Pääsen tekemään uudestaan tattirisottoa. Tämä on aivan taivaallinen ohje. Suosittelen!!!!!!

maanantai 15. elokuuta 2011

Sadonkorjuuta kasvimaalla

Töiden alettua olen ehtinyt pihatöihin valitettavan vähän. Ja toisaalta olen onnistunut täyttämään kalenterini aika hyvin. Viikonlopun meloin ja yritin ohjailla vikuroivaa kanoottia, hyvässä seurassa onneksi. Sunnuntaina onneksi ennätin pihalle. Ensimmäiseksi hain pirtistä talikon ja rupesin etsimään sipuleja. Niistä oli varret jo taipuneet maahan, osassa jopa mädäntyneet poikki. Ei muuta kuin ylös ja nurmikolle kuivumaan ja iltapäivällä pirtin suojaan. Kirjan ohjeen mukaan sipulien nosto pitäisi tehdä aurinkoisena päivänä, mutta mistä sen auringon paisteen saisi tilattua juuri oikeaksi päiväksi???? Sipulien jälkeen oli nostovuorossa punajuuret. Melkoisia olivat, ainakin osa. Mansikkalaatikollinen niitäkin tuli :)

Satokuvia:

Toinen odotettu puuha sadonkorjuun jälkeen oli marjapuskien leikkaaminen. Oikein piti toppuutella itseä, etten olisi kaikkia vanhoja oksia leikannut. Maksimissaan ja kaikkein tiheimmästä vanhasta mustaherukasta vein 7 oksaa, toisesta punaviinimarjasta otin vain yhden... Toivottavasti innostuvat ensi vuonna tuottamaan kunnon satoa.

Vielä tuli korjattua pirtin ovisalpa, joka jäi ensimmäisellä kerralla liian alas. Tai siis se vastakappale oli liian syvällä. Niinpä hain roskapuukasasta jalkalistan pätkän, mittasin ja sahasin siitä sopivan pätkän ja ruuvasin seinään kiinni. Nyt menee salpa riittävän syvälle, että sain lukon pujotettua kiinni. Pari kuukautta korjaamisen suuunnitteluun meni...

Nyt pitäisi vielä jaksaa lähteä pihalle lannoittamaan. Hain puutarhaliikkeestä syyslannoitetta, mutta jaksaako takapuoli nousta sohvalta, että pääsisi töihin... Pitäisi varmaan jaksaa, huomenna sataa ja lannoitteet sulaisivat mukavasti...