Näytetään tekstit, joissa on tunniste harvennus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste harvennus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Kesän satoa

Eilen oli kitkemis- ja harvennuspäivä. Sateet ja lämpö on saanut ihmeitä aikaan kasvimaalla, kaikki kasvu on ollut hurjaa, myös rikkaruohojen. Niinpä lähdin ämpärin kera kasvimaalle... Tuli harvennettua porkkanat ja punajuuret. Palsternakan jätin harventamatta, koska ystäväni oli luvannut tehdä sen. Hän vei harvennustaimet omalle kasvimaalleen, koska hänen syyskylvönsä oli epäonnistunut. Salaattipenkkiä oli hankala kitkeä, koska viimekesäiset pinaatit olivat kylväytyneet itsestään, eivätkä kasva riveissä. Mutta pinaattisato on jo valmiina korjattavaksi, joten tänään syödään tomaatti-pinaattiwokkia, ohjeen löysin muistaakseni Pirkan nettisivuilta. Juhannuksenakin tarjoillaan tuoretta pinaattia, varokaa vaan ;)

Pavut ovat jo päässeet kunnon kasvuvauhtiin, joten oli aika pystyttää papusalot. Tänä vuonna kokeilen kasvattaa papuja tekokuitunarua pitkin. Viimevuotinen pellavanyöri kutistui ikävästi ja oli melko kallistakin ja kesti vain yhden kesän, vaikka olikin luonnollisemmannäköinen kuin tuo valkoinen naru. Mutta kokeillaan ja toivottavasti pavut sen pian peittävät...



Papulaatikoiden välissä kasvattaa kukkavanaa viimevuotinen palsternakka. Ja päätin antaa sen kasvaa ja kokeilla, saanko siitä siemenet ensi kevääksi.

Mukavan juhannusyllärin lahjoittaa tuoksuherne, joka avasi tänään ensimmäisen kukkansa. Kasvilla on korkeutta vasta puolimetriä, vaikka pussin mukaan pituutta pitäisi tulla pari metriä. Värikin on violetti, eikä laivastonsininen (navy blue), mutta kaunis se on silti!!!!!


Aurinkoista Juhannusta!!!!!

torstai 7. maaliskuuta 2013

Minustako trapetsitaiteilija ????

Olen saanut Isän kylään moottorisahan kera. Tarkoituksena hänellä on kaataa muutama iso haapa ja yksi iso kuusi. Kuusi oli kaadettu kauniisti naapurin pellolle, lupa kaatoon oli pyydetty jo syksyllä.


Minä sain tehtäväkseni kantaa latvan runkopuut pois pellolta, tukkisaksilla se kävikin kätevästi, paitsi että... Puu oli kaadettu pellolle, jossa on noin puoli metriä lunta. Mukavaa kahlata polvia myöten lumessa, mutta onneksi sain vinkin helpommasta kulkutavasta. Ohje kuului: "Kävele havujen päällä, niin et uppoa!" Ohje auttoi, mutta ei se helppoa ollut, tasapainoni ei ole kaikkein parhaimpia. Pyöreät oksat olivat liukkaita saappaan alla, eikä havumatto ollut tasainen, joten tasapainoa tarvittiin. Muutaman kerran tipahdin trapetsilta (havujen päältä), ja silloin upottiin niin, että oli pakko tiputtaa pöllit kädestä, että sain keinoteltua itsensä ylös hankikuopasta. Mutta niin vain tuli pöllit kannettua pois pellolta. Enhän minä niitä kaikkia kantanut, tyvipöllit olivat aivan liian painavia, mutta kaikki latvapöllit kyllä.

On muuten tosi valoisa koivikko nyt pirtin päädyssä. Minä harvensin sitä viime syksynä ja nyt kuusen ja parin koivun kaadon jälkeen se on todella valoisa.


 
 
Tähän muodostuu aivan upea "sireenimajan" paikka. Ideoita piisaa, mutta toteutus siirtyy ainakin kesään 2014. Ensi kesänä ei kaikkea ehdi!!!