sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Toimelias viikonloppu

Tämä viikonloppu on ollut täynnä ohjelmaa. Se alkoi perjantai-iltana Helsingin Länsisatamasta, kun meitä lähti 18 hengen porukka yhteistyöseminaariin. Menomatkalla laivassa puhuttiin asiaa, mutta sitten oli lupa heittäytyä vapaalle. Perillä kävimme vielä yhdessä syömässä hyvää kiinalaista ruokaa ja syömisen lomassa keskustelimme vielä ajankohtaisista asioista ja lauantaiaamuna pidimme oman yhdistyksemme kokouksen, mutta sitten pääsimme heittäytymään vapaalle :) Minulla oli heti selvät sävelet, eli 2 must paikkaa Tallinnassa. Ensimmäinen oli käsityöihmisen paratiisi Karnaluks. Olin jo etukäteen suunnitellut ostokseni: huivilankoja sekä solmeilunyöriä. Eikä mitään muuta lähtenytkään mukaani :)


13 kerää huivilankoja. Olen tykästynyt tähän mohairlankaan, tarkemmin sanottuna mohairsekoitelankaan. Tässä on valtava värivalikoima, tämä on kevyttä, pehmeää, mukavantuntuista ja helposti neulottavaa. Neuloin peräjälkeen huivin tästä langasta ja Novitan vastaavasta, niin kyllä tämä pesi Novitan langan 10 - 0. Kokeeksi otin myös 3 moniväristä lankaa, katsotaan tuleeko niistä kauniita huiveja....

Karnaluksin lisäksi halusin ehdottomasti käydä eräässä tietyssä kenkäkaupassa. Lupasin itselleni, että voin ostaa kahdet kengät... Alehyllystä löysin ne kengät joihin ihastuin jo syksyllä, mutta en päässyt silloin ostoksille. Valitettavasti niitä oli vain 1 pari ja sekin liian pientä kokoa :( Harmitti, mutta onneksi jotain muuta löytyi....


Reilun 10 000 askeleen jälkeen oli ihana palata laivalle ja kotiin, puutarhatöiden pariin. Mutta tunnustettakoon vielä, että katselin kyllä Tallinnassa kukkien siemeniä, mutta en ostanut yhtään.

Tänään sitten aloitin kasvihuoneen perustusten kaivamisen. 15 kottikärryllistä savea jaksoin kaivaa ja kärrätä pois. Välillä piti pitää taukoja ja ihailla pihakoivun hiirenkorvia, tutustua punarintaan, syödä Ystävän tuomaa mustikka-kardemummajäätelöä, ihailla sini- ja punavuokkoja.


torstai 24. huhtikuuta 2014

Opettelin peruttamaan

Kevätkukkijoita...
Kun kirjoitin Facebookiin, että opettelin peruuttamaan, niin sain nopeasti kommentin, "Että mitä, onhan sulla ajokortti". Kyllä, ajokortti minulla on ollut jo 20 vuotta, mutta silti opettelin peruuttamaan. Opettelin nimittäin peruuttamaan autoa peräkärry perässä...

Ensimmäinen haaste olikin saada vetokoukku kiinni autoon. Päätin haluta silloin joskus 3 vuotta sitten, vasta maallemuuttaneena, irrotettavan vetokoukun. Ajattelin, että on mukavampi ajella normiajoa, kun ei ole vetokoukkua kiusana. Mutta enpä ymmärtänyt kuinka hankalaa sen kiinnittäminen voi olla. Ensimmäistä kertaa se laitettiin autooni kiinni vasta viime kesänä, kun piti kuljettaa kummitytön polkupyörää. Sain sen kyllä paikalleen, mutta en loksautettua sitä lukkoon eli kunnolla paikalleen. Tarvittiin isäni apua ennenkuin koukku lukittui. Ja nyt oli sama ongelma, en saanut koukkua lukittumaan paikoilleen... Otan irti ja yritän uudelleen ja uudelleen ja uudelleen, enkä saa sitä kunnolla paikoilleen. Joten teen sen, mitä en olisi saanut tehdä, laitoin peräkärryn kiinni huonostikiinnitettyyn koukkuun... Hyi minua!!!!

Peruutettu paikoilleen...
Niin tein kuorman moottorisahalla pätkityistä pölleistä ja ajoin 50 metriä liiterin eteen ja purin kuorman vanhan pöllipinon viereen. Ja sitten peruuttamaan... Ensin suoraan ja sitten pari 90 asteen kulmaa eri suuntiin... Ensin suoraan, joo, mutta kun peräkärry haluaa ihan muualle, välillä vasemmalle, välillä oikealle, eikä auta, vaikka yritän pitää auton renkaat suorassa. Välillä on koko yhdistelmä linkussa ja taas suoristetaan ja yritetään uudelleen, uudelleen ja uudelleen... Kärry ei todellakaan halua mennä sinne minne minä haluan. Käännän yhdistelmän liiterin edessä ympäri, ja ajan autotallin eteen, josta voi peruuttaa suoraa pöllikasalle. Suoraa, joo... Mutta kärry ei halua mennä suoraa, vaan kauheasti mutkitellen. Mutta saan sen lopulta perille... Uusi lasti, ajo liiterille, tyhjennys ja peruutus... Tällä kertaa peruutus sujui jo vähän helpommin, mutta meni siinä silti 20 minuuttia... Mutta nyt onnistuin peruuttamaan koko matkan... Ehkä harjoitus tekee mestarin tässäkin lajissa, mutta päätin lopettaa harjoittelun kahteen kertaan ja jatkaa myöhemmin...

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Ja moottorisaha soi...

Oli arki tai pyhä, niin töitä on tehtävä. Ulkotyöt ovat jääneet hiukan huonolle hoidolle, kun olen viihtynyt paremmin soffalla. Mutta jotenkin viime viikonloppu ja vanhempieni vierailu sai minut taas innostumaan pihatöistä. Isäni teki minulle sahapukin ja viime viikonloppuna hän toi sen tänne. Ja äitin kanssa otettiin se heti käyttöön. Äiti nosteli metrisiä pöllejä sahapukille ja minä sitten pätkin ne moottorisahalla. Sitä tehtiin koko lauantaipäivä, mitä nyt välillä kävin ruokaa laittamassa.

Samalla sain isältäni moottorisahan huoltokoulutusta, käyttökoulutuksen sain jo talvella. Teräketjuöljyä osaan lisätä, mutta teräketjun viilaamisen jouduin opettelemaan. Rautakaupan myyjä myi minulle viilasarjan ja nyt sitä tarvittiin, pöllit olivat sen verran hiekkaisia. Alkuun harjoittelin viilaamista ulkona selkä kumarassa, kun lähellä ei ollut sopivaa pöytää, se oli aika hankalaa. Tänään viilaaminen rupesi sujumaan, kun tein sen saunamökissä pakastimen päällä. Sen päällä moottorisaha oli juuri sopivalla korkeudella.

Viilaamassa...


Maanantaina työpäivän jälkeen jatkoin sahausta, samoin kiirastorstaina, ja vielä tänäänkin. Nyt vaan en siirtänytkään pöllejä sahapukille, vaan sahailin niitä siellä läjässä. Osa pölleistä oli niin paksuja ja painavia, että en olisi niitä mitenkään pystynyt siirtämään sahapukille. Puiden sahaaminen läjässä oli aika haasteellista, koska sai koko ajan vahtia, ettei moottorisahan terä osu muihin pölleihin, lisäksi pöllejä oli käänneltävä, että ne sai sahattua poikki ja sitten vielä piti löytää itselle turvallinen ja tasapainoinen asento. Haasteita riitti ja työ oli hidasta, mutta nyt se on tehty, siis takapihan pöllit...

Miten tässä näin kävi ?

Mutta ihan ongelmitta ei homma sujunut... Ei, en sahannut itseäni... Ei, vaan sahan ketju hyppäsi pois paikaltaan, kun oli enää 4 pölliä sahaamatta. Ketutti, koska en olisi halunnut jättää työtä kesken. Niinpä kannoin sahan saunamökkiin ja rupesin lukemaan ohjekirjaa. Päätin ainakin kokeilla onnistunko saamaan ketjun paikoilleen. Jos en, niin sitten vien sen isälleni korjattavaksi. Oli tekstiä, oli kuvia, mutta siltikin en meinannut ymmärtää, mitä pitää tehdä, mistä vivusta kääntää ja mihin suuntaan... Lopulta sain laipan irti (taisi olla turhaa), sen kiinnittämiseen meni taas oma aikansa, mutta lopulta sain ketjun paikoilleen. Hiukan olin epävarma sen pysymisestä, mutta lähdin ulos kokeilemaan. Ja hyvin pysyi, niin että sain kaikki pöllit katkaistua. Nyt ne pitäisi sitten saada halki... Yritin jo kirveellä, mutta ei siitä mitään tullut :( Nyt on odotettava klapikonetta....

Valmista tuli, ainakin sahauksen osalta...
AURINKOISTA PÄÄSIÄISTÄ!!!!!

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Haasteita....

Soilikkini aloitti kukinnan. Harmi, että kamera ei pysty vangitsemaan sen todellista väriä.

Oma elämäni on täynnä haasteita, mutta blogien kautta sain 3 haastetta lisää. Yleensä jätän haasteisiin vastaamatta, mutta nyt yksi kysymys sykähdytti niin paljon, että päätin vastata siihen. Between blogista Rikkaruohoelämää ja Kesäkukka blogista Kosmosta ja leijonankitaa haastoivat vastaamaan 5 kysymykseen. Lisäksi sain Keskeneräisen blogista Tää on vielä kesken haasteen, jossa pitää täydentää 11 lausetta.

Betweenin kysymykset:
1. Musiikin laji joka iskee sinuun parhaiten? 
Kuuntelen melko monenlaista musiikkia, tällä hetkellä kuuntelen Vain Elämää 2 -musiikkia Spotifysta.
2. Kuinka monet kengät omistat? Millaiset ovat mieluisimmat jalkineesi? 
Tämä on ehdottomasti suosikkikysymykseni. Tämä kysymys innosti minut vastaamaan näihin haasteisiin :) Olen kenkähullu ihminen, ja varsinkin viime muutossa Ystävät jo valittivat, että omistan liikaa kenkiä. Niitä on jotain 20 - 30 paria... Tarkkaa määrää en jaksa, enkä viitsi laskea ja taas pitäisi uudet saada, ainakin yhdet. Lempikenkäni: kotipihalla kuljeskelen joko kumisaappailla tai halpiscrocseilla. Mutta rakastan korkokenkiä, rakastan värikkäitä kenkiä, joten nämä taitavat olla lempikenkäni...

Lempikenkäni, kun kävelen muualla kuin kotipihalla

3. Miksi asut siellä, missä asut?  
Muutin tälle seudulle työn perässä kohta 15 vuotta sitten ja tänne olen jäänyt. Asuin 6 vuotta kaupungissa pienessä rivitalossa, mutta kaipasin isompaan. Taloudellisesti minulla ei ollut mahdollisuutta ostaa isompaa asuntoa kaupungista. Lisäksi haaveenani oli saada iso piha ja sitähän ei kaupunkialueelta löydä. Niinpä rupesin etsimään sopivaa taloa kaupungin ulkopuolelta ja parin vuoden etsinnän jälkeen tärppäsi. Sain oman mummonmökkini...
4. Millaista ihmistä voisi kutsua ruusuksi? 
Ruusu on kasvoiltaan kaunis, mutta hänestä löytyy myös piikkejä. Ilkeitä, pistäviä, satuttavia ominaisuuksia...
5. Sano neljä maata, joissa et ole käynyt, mutta haluaisit käydä ja miksi?
1) Iso-Britannia: Lontoon matka oli jo suunnitteilla, mutta sitten ostin tämän talon ja sain jättää hyvästit matkustamiselle. Lisäksi haluaisin päästä kiertelemään englantilaisiin Cottage Garden-puutarhoihin. 2) Italia: Kulttuuri ja nähtävyydet kiinnostavat, samoin ruoka. 3) Hollanti: Haluaisin päästä katsomaan valtavia tulppaanipeltoja. 4) Japani: En tiedä, mikä Japanissa viehättää, mutta sinne haluaisin päästä.

Kesäkukan kysymykset:
1. Kirja, joka teki sinuun lähtemättömän vaikutuksen.
Tämä onkin vaikea kysymys... Luen paljon, omistan paljon kirjoja, mutta on vaikea valita vain yhtä kirjaa. Taidan vastata tähän, että Anni Polvan Tiina-kirjat, koska ne kirjat innostivat minut lukemaan. Eli niillä on ollut lähtemätön vaikutus elämääni :)

Äitin perintökirja, josta kaikki alkoi...

2. Mistä olit tänään viimeksi kiitollinen ?
Tänään, eilen, sitä edellisenä päivänä ja sitä edellisenä päivänä ja ... olen ollut kiitollinen, että omistan niin ihanat vanhemmat, jotka jaksavat tukea ja auttaa!!! 
3. Jos voisit tavata jonkun kuuluisuuden, kenet tapaisit ja miksi ?
Enpä ole kovin innostunut julkkiksista ja heidän tapaamisestaan. Jos pakko on joku valita, niin valitsisin Alan Titchmarshin, jonka puutarhaohjelmia innokkaana seuraan.
4. Oletko koskaan kärsinyt ikäkriisistä ?
Kyllä, 30-kriisin tiedostin ja epäilen, että tällä hetkellä kärsin 40-kriisistä, muun kriisin lisäksi.
5. Jos voisit ihan sormia napsauttamalla muuttaa luonteestasi jonkun ominaisuuden, niin mitä muuttaisit ?
Tää on vaikee kysymys!!! Mutta taidan valita äkkipikaisuuden, se on aika hankala ominaisuus ja häiritsee palkkatyöntekoa. Olisi mukavampaa ja helpompaa, jos olisin luonteeltani tasaisempi, hillitympi ja rauhallisempi. Mutta minä olen tällainen ja sitä ei muuksi voi muuttaa, joten äkkipikaisuudenkin kanssa olen oppinut elämään.


Keskeneräisen lauseet:
1. Minusta on hauskaa... laittaa ruokaa muille ja syödä porukalla. Yksinsyöminen on tylsää, joten ei ruuanlaittokaan oikein innosta.
2. Pidän... villasukista.
3. En pidä... hyttysistä, hiiristä enkä haukkuvista koirista.
4. Viiden vuoden päästä minä... olen toivottavasti terve!!!
5. Jos kaikki menee pieleen, voin... muuttaa suunnitelmia.
6. Jos voisin muuttaa yhden asian,... valitsisin rippilahjaksi isoäidin tekemän ryijyn, enkä kultakorua. Viisitoistakesäisenä ei osannut valita oikein...
7. Jos rikastuisin,... tilaisin maksulliset miehet tekemään remontit loppuun ja keskittyisin itse puutarhan suunnitteluun.
8. Kamalinta olisi... jos en paranisi.
9. Yritän välttää... karkkien syöntiä.
10. Olen päättänyt... että aloitan normaalielämän taas. Yritän jättää herkkujen syönnin vähemmälle ja lisätä kasviksia.
11. Tärkeintä elämässä on... läheiset ihmiset ja terveys

Ja kaikkiin haasteisiin pitäisi myös keksiä uudet kysymykset tai lauseet ja haastaa uusia blogin pitäjiä. Taidanpa jättää ne tekemättä... 

Muutaman sentin verenpisaran pistokkaat ovat hiukan kasvaneet...

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Vuoristoradalla

Olen ollut hiljaa, en ole jaksanut edes käydä lukemassa muiden kirjoituksia. Olen maannut sohvalla, maannut sängyllä ja käynyt töissä. Viimeisimmässä kirjoituksessa olin valoisalla mielellä, mutta sen jälkeen olen taas pudonnut masennuksen mustaan suohon.

Uni ei tule silmään, joten kaikki näyttää pahemmalta. Edellisen kirjoituksen jälkeen kävin gammakuvauksessa kahteen kertaan. Ensimmäisellä kerralla otettiin koko kehon kertymäkuva ja erikseen kaulasta, toisella kerralla otettiin vain kaulakuva. Jälkimmäisellä kerralla sain nähdä koko kehon kuvan. Siinä kertymää näkyi koko ruuansulatuselimistössä, koska olin syönyt radioaktiivisen jodin. Mutta se on normaalia. Kuvat olivat niin pienet, että niistä ei erottanut kaulalta yhtään mitään. Olin toiveikas, mutta kauhulla odotin seuraavan viikon lääkärikäyntiä. Ja valvoin ja valvoin...

Olo oli niin turta, että koin, etten uskalla lähteä yksin lääkäriin. Ajelin jo edellisenä päivänä vanhempieni luo. Ajattelin, että siellä saan muuta ajateltavaa ja saan myös kesärenkaat autoni alle. Kun pääsin vanhempieni luo, isäni pyysi minut heti apulaisekseen tapetoimaan takkahuonetta. Ikinä en ole tapetoinut, mutta nytpä sain hyvää opetusta asiaan, vaikka olinkin vain apulainen. Liisterit seinään, sitten tapetti päälle ja lopuksi kiinnitys lastan avulla. Helppoa, koska tapetissa ei ollut kohdistusta. Siinä kuluikin mukavasti pari tuntia ja loppuilta meni saunoessa, seurustellessa ja tv:tä katsellen. Nukkumaanmeno tuntui vaikealta... Pelkäsin tulevaa, mutta onneksi Äiti oli luvannut lähteä kanssani lääkäriin ja Isäni kuskasi meidät sairaalaan.

Ja niin siinä kävi, kaulalta löytyi kertymää... Se on niin vähäistä, että ei näy ultraäänikuvissa, mutta sitä on kuitenkin. Niinpä seuraava osoite onkin leikkaussali... Sitä odotellessa, en ole kuulemma kiireellinen, joten odotusaika voi olla 6 kuukautta...

Ensimmäinen yö lääkärikäynnin jälkeen meni edelleen valvoen, mutta viime yönä nukuin jo vähän. Ehkä tämä tästä... Viikonloppuna vanhemmat tulevat tänne, tuovat isän tekemän sahapukin. Pääsen tekemään polttopuita. Ehkä tämä tästä...