Pari viikkoa on taas hurahtanut ihan huomaamatta, etten ole tännekään ehtinyt. Kiitos teille kommenteista :) Flunssa alkaa olemaan selätetty (koputan puuta), onneksi, toivottavasti... Pihalla en ole jaksanut/ ehtinyt paljoakaan puuhastelemaan.
 |
| Kerrattu (keltainen) pasuunakukka |
Viime maanantaina tuli kuitenkin kiire siirtää pelargonit, verenpisarat ja pasuunakukat sisälle, aamulla lämpömittari näytti seinänvieressä jo -0,4 astetta. Toista tuntia siihen meni, koska samalla poistin kuivuneet lehdet ja pujotin ProvadoCare-puikot joka ruukkuun ansarijauhiaisten takia. Niitä riittää, valitettavasti.
Suurimman osan kasveista vein saunamökkiin, mutta luonnonlajit ja pienokaiset toin sisälle. Molemmissa paikoissa on lisävalot päällä 14 tuntia.
Viikolla pääsin myös kokeilemaan nyhtökauraa. En ole kasvissyöjä, mutta tuosta raaka-aineesta on kirjoitettu niin paljon, että halusin kokeilla sitä, kun ihan sattumalta törmäsin siihen kaupassa.
Ensimmäinen kokeilu ei ollut mitään ihmeellistä. Tein pakkauksen ohjeella porotonta käristystä, eikä tarvitse toiste tehdä.
Toinen paketti odottaa vielä jääkaapissa. Siitä ajattelin tehdä jonkun voimakkaasti maustetun wokin.
Tiistaina aloitin kansalaisopiston betonityökurssin. Viime vuonna olin varalla, enkä päässyt osallistumaan. Tänä vuonna olin tarkkana ja pääsin kurssille. Ennakkosuunnitelmia tein ja tänään lauantaina pääsin niitä jo totettamaankin. Tässä roikkuu turvebetonista tehty jalka...
Työt jäivät kuivumaan koulutuspaikkaan, joten valmiista töistä laitan kuvia reilun viikon kuluttua, kun työt valmistuvat (ja jos onnistuvat edes tyydyttävästi).
Niin paljon tuo uuden opiskelu ja yhdessätekeminen sai aikaan, että innostuin taas puuhastelemaan kotona. Leivoin kesäkurpitsakakkua, keitän punajuuria huomiseen punajuurivuokaan, siivoan... Toivottavasti tämä innostus jatkuu...
Juu, viikolla käväsin myös Isolla kirkolla katsastamassa Komisarion Palmun erehdyksen...