Epäonnistuin

Meillä on ystäväpiirissä perinne ottaa uusi vuosi vastaan yhdessä minun luonani. Pidämme kaikki hyvästä ruuasta, joten haluan tarjota hyvää ruokaa. Mutta ruokalistan suunnittelu ei olekaan ihan helppoa, koska meillä on monenlaisia erityisruokavalioita. Minä en syö allergian takia mantelia tai pähkinää, yksi ei pysty syömään raakaa sipulia, yksi ei syö kuin muutamaa kalaa, yksi syö vain luomulihaa. Niinpä ruokalistan tekeminen on melkoinen haaste...

Alkupalaksi suunnittelin kalaleipiä. Ensimmäinen vaihtoehto oli silakkaceviche, mutta tarkistettuani tekstiviestillä silakansyönnin, jouduin vaihtamaan alkupalan. Päädyin ruisnappeihin, joissa osassa oli sitruunamarinoitua kylmäsavulohta (osa ilman tilliä, koska se ei kuulu kaikkien vieraiden ruokalvalioon) ja osassa oli itsekerätyistä rouskuista tehtyä sienisalaattia, joihin sipuli oli ripoteltu pinnalle koristeeksi (osa ilman sipulia).

Savulohi-ruisnapit, kuva Yhteishyvän reseptisivuilta

Pääruuaksi tein nyhtöpossua. Siihen on useita erilaisia ohjeita, mutta tämä on kolahtanut helppoutensa takia. Possun ostaminen olikin ongelmallista, koska perusruokakaupasta ei saanut luomukassleria, eikä itse asiassa yhtään mitään luomupossua. Ostin siis tavallista tehotuotettua, ja toivoin sen välttävän... Ei käynyt :( Tarjoilin possua tortillalettujen, paprika-ananassalsan ja raejuustosalsan kera. Hyvä yhdistelmä, vaikka itse kehunkin.

Jälkiruuaksi halusin jotain pientä ja makeaa. Netti on pullollaan loistavia reseptejä ja Pirkan sivuilta löysinkin tyrni-valkosuklaapannacotan ohjeen. Pakastimesta löytyi parin vuoden vanhaa tyrnimehua, joten kaupasta tarvittiin vain valkosuklaata ja kermaa. Vielä ei tarvitse pohtia kalorimääriä... Annoksista tein silti pieniä, ja tarjoilin pannacotan pienistä konjakkilaseista. Pieni, makea, mutta raikas aterian päätös.

Mielestäni ateria oli onnistunut, mutta koen silti epäonnistuneeni, koska en kuitenkaan pystynyt ruuillani miellyttämään kaikkia vieraita. Seuraavia kertoja varten pitää tehdä valintoja: käytänkö tunteja oikeanlaisen lihan metsästämiseen vai jätänkö kaikki "en tykkää" -rajoitteet huomioimatta. Nyt huomioin joidenkin vieraiden "en tykkää" -rajoitteen, mutta en kaikkien. Vaikeaa !!!!!

Näillä mietteillä lähdenkin kohti jääkaappia ja eilisiä jämiä... Onkin jo hiukan nälkä...

Lähiruokaa ja pakkaspelkoa

Tänään pidettiin jokasyksyiset lähiruokamarkkinat paikallisella tilalla. Viime vuonna olisin jo mennyt, mutta lähdin hakemaan ystävääni sairaalasta. Asiat piti laittaa tärkeysjärjestykseen!!!! Tänä vuonna markkinoita helli ihastuttava auringonpaiste, vaikka ilma olikin viileä. Markkina-alue ei ollut iso, mutta myynnissä oli kiinnostavia tuotteita: käsitöitä, syksyn satoa, leivonnaisia, kylän myllyn viljatuotteita ja tilan omaa naudanlihaa. Olin miettinyt ostettavia tuotteita jo etukäteen. Ainakin paikallisen myllyn viljatuotteita, monesti nimittäin olen ajanut myllyn ohi, mutta koskaan en ole saanut aikaiseksi pysähtyä sinne. Ostin 4 kiloa vehnäjauhoja ja 4 kiloa ruisjauhoja. Olisin halunnut myöskin ostaa kokeeksi Limousine-karjan lihaa, mutta myyntierä on 30 kiloa. Ei tällainen yhdenhengen talous käytä sellaista määrää lihaa järkevässä ajanjaksossa. Kiinnostus on silti niin kova, että yritän löytää kavereita kimppatilaukseen. Lisäksi ostin markkinoilta naapurikunnassa kasvatettua parsakaalia. Mielessäni olen tehnyt pohdiskeluja, että lähiruokaa vai luomua. Ja täytyy sanoa, että kyllä vaakani kallistuu lähiruuan puolelle. Jos ruoka on lähellä tuotettua luomua, niin se olisi parasta!!!! Tietysti kaikkein parasta olisi itsetuotettu luomuruoka ja omavaraistalous, mutta siihen en pysty, enkä ehkä koskaan haluakaan pystyä. Kaikesta huolimatta pidän pienimuotoisesta viljelystä pikkuruisella kasvimaallani.

Nyt on myös alkanut jokasyksyinen sääennusteiden vahtiminen sillä ensi yöksi on luvattu pakkasta, jopa tänne Etelä-Suomeen asti. Niinpä kiedoin hallaharsoon minikasvihuoneeni paprikantaimineen, ensimmäiset, vielä kukkimattomat gladioluksini sekä kolmemetriset salkopapuni. Nyt vain toivon, että suojaukseni riittävät, ja tulevaksi viikoksi luvatut helteet saapuvat. En vielä haluaisi luopua mistään....

Makustelua ja mittailua

Tänään laitoin ruuaksi tattirisottoa viime syksyn viimeisistä tateista. Kyllä se on hyvää, ohje on ollut Maku-lehdessä joskus, googlettamalla sen joskus löysin... Tattirisoton kanssa tarjoilin grillattua broilerin pihviä ja pinaattisalaattia. Ja pinaatit löytyivät omalta kasvimaalta :) Olen aina kuvitellut, että pinaatti on pakko ryöpätä, mutta eipä niin olekaan... Sain sisareni luona maistaa herkullista salaattia: tuoreita pinaatinlehtiä, kevätsipulia, oliiviöljyä, balsamiviinietikkaa ja jotain salaattimaustetta. Pinaatti oli jotain kaupanpinaattia, koska kuulemma suomalaista ei voi käyttää sellaisenaan. Kotiin päästyäni menin tietenkin maistamaan omaa pinaattiani ja totesin, että sehän maistuu ihan salaatille, ei kitkerälle, ei happamalle, vaikka oksaalihappoa sisältääkin. Joten salaattia tekemään... Ja ystävät joutuivat koekaniineiksi...

Ystävät ovat ihania olemassa. Ruuan ja saunan jälkeen pyysin heiltä hiukan mittausapua. Terassin kaideaita lepäsi keskeneräisenä pirtissä, koska kaikki ei ihan ollut mennyt putkeen. Ensin pystylaudat olivat reilusti vinossa (en vieläkään ymmärrä miksi) ja kun sain ne suoraan, oli ristimitoissa kahden sentin heitto. Epäilin ja toivoin mittausvirhettä, koska yksin on hiukan hankalaa mittailla. Yhdessä ystävän kanssa mitattiin ja heittoa oli, olin siis mitannut oikein. No, kätevä mies nosti aidan pystyyn ja vähän rusautti ja kas... ristimitta täsmäsi... Huomenna ruuvailen ulkopuolen ylä- ja alalaudan paikalleen ja laitan kannakkeet kiinni. Sen jälkeen kaiteen voikin nostaa paikalleen... Nyt rupes tuntumaan siltä, että tämä projekti voikin onnistua, alkuviikosta ei ihan siltä tuntunut. Luulin, että olin haukannut liian ison palan ja yliarvioinut taitoni.

Toisenkin makunautinnon koin tänään. Ostin ensimmäistä kertaa luomuviiliä. Se oli taivaallisen hyvää, ei lainkaan samanlaista kuin tavallinen viili. Tuoteselosteen mukaan viili koostui vain kahdesta raaka-aineesta: maidosta ja hapatteesta. Joskus lapsena teimme kotona itse viiliä: sukulaistilalta saadun raakamaidon sekaan laitettiin hiukan kaupan viiliä ja odotettiin... Ja hyvää tuli. Olisin varmaankin saman tien ruvennut viilintekopuuhiin, jos kaapissani olisi ollut muutakin maitoa kuin rasvatonta, siitä en viitsi edes yrittää. Eli seuraavan kerran kun lähden kauppaan, ostan varmasti myös kevytmaitoa ja teen viiliä, täysmaidosta en välitä...

Ruokapohdiskeluja

Jestas sentään... Kävin viikko sitten kirjastossa ja käsiini osui Mats-Eric Nilssonin kirja Aitoa ruokaa. Huh, mitä tekstiä... Siinä haukutaan teollisesti valmistettu ruoka aivan lyttyyn, syystäkin!!!!! Kirja on niin hyvin kirjoitettu ja suomennettu, ettei sitä malta laskea käsistään. Se laittaa pohtimaan omia ruokavalintoja, vaikka mielestäni syönkin terveellistä, vähälisäaineista, puhdasta ruokaa.

Olen aina pitänyt kotiruuasta, olen tottunut siihen lapsesta saakka, Kiitos äidin kotiruokien. Eineshernekeitto tai maksalaatikko ei ole koskaan maistunut. Kouluruuat jätin järjestään syömättä teini-iässä, aikuisena söin useamman vuoden laitosruokaa, kunnes säästösyyt laskivat ruuanlaadun ala-arvoiseksi. Silloin siirryin itsetehtyyn ruokaan.

Syön joka päivä itsetehdyn lämpimän ruuan, tänään ratatouillea ja broileria. Voisi kuvitella, että hyvin vähän lisäaineita. Ratatouillessa niitä ei paljoa olekaan, mutta broilerissa senkin edestä. Ostin nimittäin tavoistani poiketen valmiiksi marinoitua. Pyyhin kaupan marinadin pois ja kuorrutin kanat kaupasta ostetulla pestolla. Hyvää oli, mutta...

Muistelen lapsuudesta kaipauksella vastalypsettyä, lämmintä, rasvaista maitoa, silti kaadan lasiini tavallista rasvatonta maitoa. Olen joskus maistanut luomumaitoa ja todennut sen maistuvat aivan erilaiselta, melkein lapsuuden oikealta maidolta. Silti ostan aina sitä halvinta. Nilssonin kirjaa lukiessa pohdiskelen, että josko sittenkin siirtyisin luomuun.

Monen valintani taustalla on raha. Kun sitä ei ole ylimääräistä, niin se ratkaisee monia valintoja. Maalla-asuminen, itsekasvattaminen ja säilöminen tuo kuitenkin uusia ulottuvuuksia puhtaaseen lisäaineettomaan ruokaan. Koko talvena en ole ostanut kaupan mehuja, vaan nautiskellut itsetehdyillä viinimarja- ja raparperimehuilla, syksyllä riitti leivänpäälle itsesäilöttyjä etikkakurkkuja, jne... Kasvattamalla ruokaa itse, hankkimalla kaupasta edullisia sesonkituoretuotteita säästän ruokamenoissa, joten voisin aivan hyvin siirtyä vähitellen muissa elintarvikkeissa, ainakin maito- ja lihatuotteissa, luomuun. Katsotaan miten käy