Suru, se tulee yleensä yllättäen ja pyytämättä. Niin tänäänkin ja heti aamulla. Paikallislehdessä oli naapurikunnan kollegan kuolinilmoitus. Hän oli minua vanhempi, mutta kuitenkin alle viisikymppinen. Niin sitä rupeaa alitajunnassa pohtimaan omaakin kuolevaisuuttaan. Varsinkin kun syöpäkontrolliin on enää kuukausi aikaa. Muutama kesä onkin jo mennyt hyvin, yöt olen nukkunut hyvin, eikä syöpä ole ollut ajatuksissa. Mutta nyt, tämän kuolinilmoituksen seurauksena omakin sairaus on pyörinyt mielessä koko päivän. Entä jos kuitenkin, lääkäreiden vakuutteluista huolimatta, jos se kuitenkin on uusinut jne... Todennäköisyydet ovat heittäneet jo kerran häränpyllyä... Ajatukset kiertävät kehää...
Ulkonakin on harmaata, kuvastaa hyvin mielialaani, joten siellä ei huvita olla. Kaipaan tekemistä, että saan ikävät asiat pois mielestäni. Josko leipominen auttaisi. Laitan tulet leivinuuniin ja päätän ruveta leipomaan: ruisleipää, vaaleaa leipää, pullaa, raparperitorttua. Toivottavasti surulliset ajatukset katoavat taikinaan!!!!
Jos ei olisi välillä surullisia aikoja,ei ilon ja onnen ajat tuntuisi miltään . Sinulla on paljon kauneutta ympärilläsi.
VastaaPoistaEihän sitä koskaan tiedä milloin on se viimeinen elinpäivä, siksi yritän elää vain yhtä päivää kerrallaan.
Toivon mielialasi paranevan ja uskisin tuoreen leivän ja pullan tuoksun auttavan. Mulla täällä alkoi jo kuola valumaan leivän tuoksua ajatellen.
Halaukset täältä ja toivottavasti juhannuksesi on levollinen ja auringonpaisteinen.
Kiitos Soili. Taikinaterapia auttoi tälläkin kertaa. Aurinkoista Juhannusta Sinullekin!!!
VastaaPoista