keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Lisää kirjoja

Lisää kirjoja, vaikka kirjahyllyt jo pursuavat täysinä... Lisää, lisää, lisää vaan....

Joululahjana on kiva saada kirjoja, yleensä kerron aika selkeän toiveen. Tänä vuonna sain Tuija Lehtisen uusimman romaanin sekä ihanan Suomalainen metsäpuutarha-kirjan. Metsäpuutarha-kirjaa olen himoinnut sen ilmestymisestä lähtien, mutta en ole raaskinut sitä ostaa. Ja nyt sain sen :)


Tapaninpäivänä löysin sähköpostistani mainosviestin, että kirja-ale alkaa... Saman tien piti käydä tsekkaamassa kirjatarjonta ja kolme kirjaa hyppäsi heti silmille, että pakko saada. Tiistaina olin liikenteessä kaupungilla ja heti kävin kirjakaupassa. Siellä vasta laitettiin ale-tuotteita esille, vaikka sähköpostin mukaan ale oli jo alkanut. Pakko siis tilata nettikaupasta!!! Kun taas pääsin koneen ääreen ja rupesin tekemään kirjatilausta, totesin, että 2 kolmesta pakkosaada kirjasta olikin jo loppunut nettikaupasta. Siispä tänään taas uudestaan kirjakauppaan ja nyt minä sain ne!!!!!


Samalla tietenkin tarttui muitakin kirjoja mukaan. Käsityökirjat hankin ihan vain töitä ajatellen...


Taas riittää opiskeltavaa ja pohdittavaa, että mihinkä nämä kirjat saan mahtumaan, kun kirjahyllyt ovat jo ennestään ihan täysiä.... Kirjoja on silti pakko hankkia, niitä on kivempi lukea, selailla kuin tietokoneen näyttöä.

6 kommenttia:

  1. Kivoja kirjoja. Tuo metsäpuutarhakirja on kyllä tutustumisen arvoinen. Ja tuo käsityökirja on varmasti mielenkiintoinen. - Mukavia lukuhetkiä ja mukavia loppuvuoden päiviä!

    VastaaPoista
  2. Minulla on Metsäpuutarha-kirja. Se on kyllä loistava opus, ihana kun siinä on esiteltynä piirroksia malli-istutuksista jos aikoo jonkin toteuttaa omaan puutarhaan. Tuo Hyönteishotelli-kirja kiinnostaa myös, pitääpä käydä katsomassa mistä sitä saisi.

    VastaaPoista
  3. Onpa kivoja kirjoja! Kiinnostuin erityisesti noista Metsäpuutarha- ja Hyönteishotelli-kirjoista. Täytyy katsoa, jos niitä löytyisi täälläkin päin jostakin. Hauskoja lukuhetkiä ja mukavia vuoden viimeisiä päiviä!

    VastaaPoista
  4. Kiinostavia kirjoja, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  5. Liikeneekö sinulta kirjoilta aikaa? Haastan sinut nimittäin kertomaan puutarhavuodestasi 2016 kahdellatoista kuvalla, vähän kuin tilinpäätökseksi. Käy jättämässä linkki postauksestasi omaani, niin lisään sen mukaan haasteen vastaanottaneiden listaan.

    Hyvää puutarhavuotta 2017!

    Sini K.
    Kasvihormoni-blogista

    alkuperäinen haaste:
    http://blogit.meillakotona.fi/kasvihormoni/kaksitoista-kuvaa-menneesta-vuodesta/

    VastaaPoista
  6. Hei tuo Ellan kirja on ihana <3 Itse olen sitä vain lainaillut kirjastosta, mieleni kyllä tekisi ihan omaksikin.

    VastaaPoista