maanantai 3. lokakuuta 2016

Betonikurssin tuotoksia

Tänään oli betonikurssin viimeinen kokoontuminen. Päivän teemana oli, mitä saimme aikaan eli irrottelimme valuja muoteista, liimailimme ja ihailimme toistemme töitä.


Kurssitöiden näyttely
Betonista saa tehtyä kaikennäköistä kaunista ja tarpeellista. Olen itsekseni opetellut tekemään raparperinlehtilaattoja, mutta nyt kurssilla sain paljon uutta tietoa ja uusia kokemuksia. Oma päätyöni kurssilla oli keijukainen. Niistä oli facebookin Piha ja puutarha-ryhmässä kuvia pari kesää sitten ja minä ihastuin. Silloin päätin, että tuollainen muuttaa minun puutarhaani. En ole ehtinyt betonin kanssa sotkemaan sen ensimmäisen kokeilun jälkeen, joten nyt sitten hommiin. Nuken olin ostanut jo pari vuotta sitten valmiiksi...

Betonikeijukainen
Nukke on istutettu harjateräkseen, eikä istuttaminen mennyt ihan nappiin, siksi keijukainen on vino. Siivet aion vielä kiinnittää uudelleen, nyt ne rötköttävät ikävästi rautalankojen varassa. Täytyy sanoa, että olen tyytyväinen keijukaiseeni. Saattaa olla, että maalaan hänet vielä, mutta en ole ihan varma.

Keijun lisäksi opettelin tekemään turvebetonia, ja siitä valoin sukkahousujen avulla sienen. Oma sieneni on vielä kuivumassa, koska tänään yhdistettiin lakki ja jalka. Kuvan sieni on kurssin vetäjän tekemä.

Betonisieni/ Leena Helminen, LearnLife oy
Sukkahousujen avulla tehtiin myös kurpitsa.

Oma kurpitsani

Kurpitsasatoa/ Leena Helminen, LearnLife oy
Työni kaipaavat vielä viimeistelyä, mutta voin sanoa, että olen todella tyytyväinen kurssiin. Keväällä maalaan kurpitsani ja keijukaiseni sekä kasvatan sienisatoani. Myös pitsiliinaruukkujen tekeminen kuuluu suunnitelmiini... Tulisipa jo kevät, enää ei oikein viitsisi...


4 kommenttia: