torstai 14. toukokuuta 2015

Tomaatit muuttivat kasvihuoneeseen

Viime viikolla oli voimaton olo ja kukkaterapia teki tehtävänsä. Toinen terapiakeino, jota hyödynsin, oli shoppailuterapia. Ostin mm. kengät, ruukkuja, kukkasipuleja ja muutaman perennantaimen...

Uusin ostos, kultatyräkki

Nyt riittää puhtia :) Harmi vain, että sade häiritsee pihapuuhia. Mutta onneksi jotain sentään pystyin tekemään eli tomaatit, jotka olivat ehtineet melkoisiksi huiskeloiksi lisävalosta huolimatta, joutuivat siirtymään kasvihuoneeseen. Hiukan liian viileää siellä on, mutta sainpahan tilaa sisälle.

Taas kerran hyödynsin puutarha.netin ohjeita ja tein muuttolaatikoista altakasteluruukkuja. Ensin porasin reikiä päätyihin, noin 5 sentin korkeudelle pohjasta, niin että liiat vedet pääsevät valumaan pois ruukusta. Sitten pohjalle kevytsoraa...


Kulmaan kasteluputki, sitten suodatinkangasta ja päälle kunnon kerros multaa... Laatikon sivuihin lisäsin varastolannoitteen, Biolanin luonnonlannoitetta. Ja sitten vaan istuttamaan...

Rimpulat tomaatintaimet
Osassa taimia on jo kukkarykelmät näkyvissä, joten satoa odotellessa.... Paprikat ja melonit jätin vielä sisälle odottamaan aikaa lämpimämpää...



2 kommenttia:

  1. Upeat laatikot rakensit. Joo, mikä ei puutarhalla ja shoppailulla parane, on jo vakavaa!

    VastaaPoista
  2. Ihana kultatyräkki, yks mun lempparikukka. Nuo laatikot on kyllä käteviä kasvatukseenkin.

    VastaaPoista