sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Talven ihmemaassa

Kylläpä on ihana ilma... Eilen kiukutti, kun piti tehdä lumitöitä. Kymmenen sentin lumikerros tietää tunnin urakkaa pihalla. Minä joudun tekemään lumityöni käsipelillä, koska naapuri on liian kiireinen tehdäkseen niitä traktorilla. No kuntohan siinä kasvaa, kun kolailee pihaa. Ja netistä löytyneen laskurin mukaan kaloreita paloi peräti 500 ;)

Tämän aamun ylläri olikin 20 pakkasastetta. Ensimmäiseksi heti tulet uuniin ja tee hautumaan. Tulen loimussa, lämmin teekuppi kädessä olikin sitten lämmint' ihailla auringonnousua. Ajatuksissani oli ollut pieni kävelylenkki, mutta eihän sitä noin kylmällä viitsi. Sisaresta mallia ottaen päätin kuitenkin hyödyntää kylmyyden ja vein kaikki petivaatteet pihalle tuulettumaan. Nyt saavat pölypunkit kyytiä ja mikä raikas tuoksu siitä tuleekaan sisälle taloon...

Eilen innostuin hoitamaan sisäkukkiani, taisi innostus tulla uusimmasta Kotipuutarhalehdestä. Siinä oli juttu kaktuksiin hurahtaneesta miehestä. Hän saa kaktuksensa kukkimaan antamalla niille viileähoitoa ja pimeähoitoa marrakuusta helmikuulle. Siitä innostuneena vein omat perintökaktukseni saunamökin ikkunalaudalle. Lämpöä siellä riittää 10-15 astetta. Katsotaan miten käy, onnistuuko kukitus vai kuolevatko kylmyyteen.... Samalla tohinalla istutin äidiltä saadun fiikuksen multaan ja siirsin perhoskämmekkäni lasiruukkuun lisäten hiukan orkideamultaa. Edelleen harmittaa, koska onnistuin katkaisemaan siitä kukkavanan yrittäessäni kiinnittää sitä tukikeppiin :(

Mieli paloi muutenkin jo kylvöhommiin, joten kohta puoliin voisi aloitella herneenversojen kasvatuksen...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti