sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Perennakylvöjä

Olen nauttinut kotona, nauttinut lämmöstä. Nyt täällä pystyy kulkemaan jo paljain varpain, lattia on ihanan lämmin :) Totta puhuakseni täällä on jo liiankin kuuma (+23 astetta), mutta parempi näin kuin +16.

Olen jo useampana vuonna kasvattanut perennoja siemenestä. Jonain vuonna laitoin siemenet kennostossa hankeen, mutta vuosi sitten syksyllä kylvin siemenet suoraan lavoihin. Se oli helppoa kasvattamista, paitsi että... pihakoivuilla oli ollut hyvä siemenvuosi ja joka paikka oli täynnä koivuntaimia. Koivuntaimia kasvoi sitten miljoonia perennantaimien joukossa. Kitkeminen oli todella hankalaa, joten kiitos ei, ei suorakylvöjä enää. Toinen hankaluus oli nimilapuissa. Merkitsin kaikki kylvöt nimilapuilla, mutta keväällä suurin osa nimilapuista oli kadonnut, vaihtanut paikkaa yms. Olin piirtänyt kartan kylvöistä vihkooni, joten arvailemalla sain selville itäneet lajit. Samanlaista arvuuttelurumbaa tai kitkemisrumbaa en halua tulevalle kesälle, joten päätin kylvää perennat kennostoihin.

Hankikylvöt odottavat ulossiirtoa
Tänä vuonna perennansiemeniä onkin runsaasti... Täytyy ehkä perustaa uusia kukkapenkkejä, että kaikki mahtuvat pihalleni... Kylvöt tein keskiviikkona eli 6.1. Astiat jätin muutamaksi päiväksi lämpimään ja tänään vein ne ulos. Tai ajattelin viedä, mutta kun siellä oli jo itäneitä siemeniä... Ihanaa vihreää kasvustoa näkyvissä...





Jostain olen lukenut, että jotkut puutarhurit pitävät hankikylvöjä sisällä jopa pari viikkoa, mutta nyt 10 lajia/ lajiketta oli itänyt neljässä päivässä. Ei muuta kuin siirtämään itäneet taimet purkkeihin...

Koulitut taimet
Taimipurkit aion pitää muutaman päivän täällä sisällä lämpimässä, että toipuvat melko kovakouraisesta siirrosta ja sitten vien heidät saunamökin viileyteen jatkamaan kasvua.

Kennostot vein ulos kasvatuslaatikon päälle. Kannet jätin sisälle, mutta levittelin hallaharson niiden ylle, jotta vältytään koivuongelmalta ja sitten lapion vielä paksun kerroksen lunta päälle. Siellä saavat kylmettyä rauhassa maaliskuulle asti, sitten siirrän heidät kasvihuoneeseen.

8 kommenttia:

  1. Mä koen myös, että pari viikkoa on pitkä aika hankikylvöille. Melko kieli keskellä suuta saa olla kastelun kanssa. Tuntuuko susta, että reippaampi kastelu saa siemenet itämään liian ajoissa? Mulla on tuo savotta vielä edessä, mutta tässä kuussa aion tehdä.

    Toinen kysymys penkistä johon nuo laitat. Upotatko kennostot kohopenkkiin? Luin tällaisen ohjeen. Ainoa mitä jäin miettimään, että koska maa on jäässä, niin kaadanko pussista multaa niiden ympärille, harson päälle ja sitten lunta vielä. Aiemmin olen vain kaivanut ne suoraan hankeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kastelin mullan ennen siementen kylvöä, mutta en sen jälkeen, vaikka kennostot olivat lattialämmityksen päällä. Liika kosteus saattaa mädättää siemenet, siksi olen varovainen kastelija.

      Minä vein kennostot kasvatuslaatikkoon mullan pinnalle, en upottanut niitä maahan, en laittanut multaa ympärille, ainoastaan lunta. Yritän ehkä lisäillä lunta ensi viikolla, kun sitä sataa lisää.

      Poista
  2. Oletkin ollut ahkera ja tehnyt jo kylvöhommia. Minulla tällaiset hommat on vielä ajatusasteella. Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minä suunnittelen kylvöjä jo elokuusta alkaen. Tänä talvena kylvöinto on ollut yllättävän vähäistä aiempiin vuosiin verrattuna. Mutta onneksi on jo jotain tuloillaan :)

      Poista
  3. Huh, en voi kuin ihailla teidän siemenhörhöjen elämää. Oma kärsivällisyyteni ei tuohon riitä. Kuuluuko sinun kesääsi taimenvaihtotapahtumat? Se olisi hyvä keino päästä eroon ylimääräisistä tuotoksista ja samalla tapaisi samanhenkisiä ystäviä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen todennut, että perennojen siemenkasvatus on terapeuttista ja myöskin taloudellista, vaikkakin hidas tapa täyttää tyhjä piha. Taimivaihdot ovat mahtavia, olen käynyt ainoastaan Mäntsälässä, ja löytänyt sieltä kaikkea ihanaa ja uutta puutarhaani ja tavannut muita ihania puutarhahörhöjä :)

      Poista
  4. Kuulostaa mielenkiintoiselta, raidan kokeilla. Syksyllä kylvön siemeniä purkkeihin ja upotin ne kasvimaalaatikon multaan. Täytyy kokeilla erilaisia tapoja. Josko löytäisi sellaisen keinon, jolla välttyisi keväiseltä ikkunalautarumbalta, kun niiden kanssa taimikasvatus on vähän niin ja näin.

    VastaaPoista
  5. Todella innostavaa, kuulostaa hyvältä. Täytyykin perehtyä tähän hankikylvöön! Olen itse karsinut siemenkylvöni vain vahvana kasvaviin lajeihin tilan ja taitojen puutteen vuoksi! Mutta olisi ihana kasvattaa muutakin kukkivaa kuin Krassia! ;)

    VastaaPoista