tiistai 16. huhtikuuta 2013

Ruukussa kukkii orvokki

Tänään kävin hakemassa ensimmäisen satsin puutarhamultaa. Tarkoituksena on laittaa lisää daalian juurakoita esikasvatukseen. Tähän mennessä olen käyttänyt viimekesäisiä jämämultia ja kukkamultaa, mutta nyt sain jo kaupasta puutarhamultaa. Jäässä säkit vielä olivat, mutta ei se tahtia haittaa. 3 säkkiä jäi autotalliin ja yhden vein saunamökkiin sulamaan. Samalla mullanhakumatkalla ostin kennollisen orvokkeja. Ei mun pitänyt, mutta jotenkin ne vaan hyppäsivät kärryyn. Ja onpahan talon sisäänkäynti kauniimmannäköinen oranssien orvokkien kera kuin kuihtuneiden kanervien kanssa.

Orvokki on lempikukkiani. Olen jo vuosia ostanut ensimmäiset orvokin vapuksi, mutta nyt päätin olla rohkea ja ostaa ne jo nyt. Sääennustusten mukaan ei pakkasöitä ole lähipäivinä luvassa, ja onneksi orvokki kestää pientä pakkastakin.

Ikävä asia tälle päivälle oli huomio, että kamerani oli hajonnut :( Uloslähtiessä ihmettelin, että mitä taskussani on. Sieltä löytyi pyöreä osa, jonka tunnistin kameran laukaisunappulaksi. Yritin laittaa sen paikoilleen, mutta ei se toiminut. Sitten pengoin taskua lisää, sieltä löytyi pieni tappi ja jousi. Kokeilin uudelleen korjata, onnistuin. Vaan kun olin lähdössä ulos kuvaamaan orvokkeja, lähti laukaisunappi taas irti ja jousi tappeineen hävisi olemattomiin... Harmittaa, koska hankin kameran vasta viime kesänä. Ei muuta kuin huoltoon...

2 kommenttia:

  1. Toivottavasti kameran takuu on voimassa. Tuntuu kyllä, että aina vaan paremmin onnistutaan tekemään haurasta ja särkyvää, siltä varalta että kaikilla ihmisillä ei olisikaan intoa ostaa aina uusinta mallia.

    VastaaPoista
  2. Takuun pitäisi olla voimassa, mutta ihan sitä oikeaa lappusta en ole löytänyt läjästä. Laitan kameran mukaan tilausvahvistuksen ja visa-laskun. Niistä selviää ostoajankohta. Toivottavasti riittää todisteeksi.

    VastaaPoista