sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Ikävä ylläri ja hiukan positiivista

Sai tänään vanhemmat vieraakseen. He toivat tullessaan uuden vesipumpun naapuriin, koska vanha oli rikki ja halki ja korjauskelvoton. Isä asensi sen paikalleen ja kokeili. Vettä tuli, mutta ei hanasta, vaan vessan seinästä ja keittiön katosta. Molemmissa putket halki :( Eli toisin sanoen naapuri on päästetty kylmäksi, oletettavasti edellinen omistaja ei ole lämmittänyt sitä sen jälkeen kun muutti siniseen taloon. Piru vie!!!! Tiedän, että ostin piharakennukset huonokuntoisina, mutta luulin silti, että pumppu toimii eikä putkissa olisi reikiä. Minusta näistä vioista olisi pitänyt kertoa... Korvauksia on silti turha hakea, putkimies vaan paikalle...

Vanhempani toivat minulle myös ruohonleikkurin, sellaisen bensakäyttöisen, joka pitää vetää käyntiin. Hirvittää, saanko sen käyntiin. Kokeiltaessa se lähti käyntiin, samoin illalla kun oikeesti ajoin pienen pläntin nurmikkoa ja ison alueen rikkaruohoja. Jes!!!! Mutta pihasta voi sanoa, että perunapeltokin on tasaisempi kuin meikäläinen nurmikko (lue rikkaruohikko). Työmaata riittää sen tasoittamisessa...

Isäni kiipeli talojen katoilla ja puhdisti rännit, äitini haravoi, kantoi puita ja siivosi muutenkin pihaa. Suurkiitos!!!!! Hommat menivät paljon eteenpäin, vaikka en ehtinytkään kylvämään kasvimaata. Ehkä huomenna....

Uusia löytöjä pihalla: mustarastaan pesä liiterin oven päällä, ukonhattuja syreenin juurella...