maanantai 30. toukokuuta 2011

Ensimmäiset säilönnät omalta tontilta

Olipa ihana ja lämmin auringonpaiste... Huivi päähän, aurinkolasit silmille ja kasvimaata kitkemään. Juolavehnä, vuohenputki ja leinikit olivat hyökänneet kasvimaalleni, mutta hävisivät tämän taistelun. Ilokseni sain huomata, että punajuuri oli jo itänyt, pienen pienet sirkkalehdet olivat nousseet savesta. Ihana ja toivottu ylläri. Samalla kasvimaata raakatessani totesin, että reunimmaiset sipulit ovat sen verran keskellä penkkiä, että reunaan toivottavasti mahtuu vielä yksi kylvävako. Mahtuihan siihen: Puoleen vakoon kylvin pinaattia (lajike: Matador) ja toiseen puolikkaaseen kylvin jäävuorisalaattia (lajike: Great Lakes). Pinaatti on lähempänä taloa ja salaatti kauempana.

Vielä johonkin kohtaan pitäisi rakentaa monivuotisten kasvien kasvimaa. Villirucola ja maa-artisokat odottavat kylvämistä. Niitä en haluaisi istuttaa kasvimaahan, jotta sen voisi joskus kääntää jyrsimällä. Hyviä ideoita siis otetaan vastaan.

Olin jo muutaman viikon ihaillut pihani nokkospuskia. Mieleni on tehnyt kokeilla nokkosruokia. Nyt jo nokkoset olivat aika isoja. Saksin nokkoset varsineen ämpäriin. Kokonaisen ämpäsillisen niitä poimin, sitten toin saaliini sisälle ja laitoin tiskialtaaseen likoamaan. Liotetuista nokkosista riivin lehdet irti, varsi joutui suoraan biojätteeseen. Siivilällisen lehtiä laitoin kiehuvaan veteen, keitin niitä noin 5 minuuttia ja sitten kaasin keitinveden siivilän läpi ämpäriin. Huuhtelin nokkoset kylmällä vedellä, puristin kuivaksi ja lätsäytin kasan leikkuulaudalle. Annoin niiden hetken jäähtyä, sitten muotoilin pötkön ja leikkasin viipaleiksi. Viipaleet nurin ja lopuksi koko leikkuulauta pakastimeen. Toivottavasti minulla on tämän jälkeen helposti käytettäviä nokkospellettejä... Yhdestä ämpärillisestä nokkosia tuli noin 3 desilitraa ryöpättyä nokkosta. Ja sitten minulla on puoli ämpärillistä nokkosvettä lannoitukseen ja hiusten hoitoon. Nokkosvesi kuulemma edistää hiusten kasvua...