keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Tuholaisia

Olen jatkanut kukkapenkkien kitkemistä tai itseasiassa sain sen homman tänään päätökseen :) Tältä erää... Takapihalla akileija 'Crimson star' kukkii ihanasti ja juurelta löysin jo pieniä siementaimiakin...


Mutta löysin muutakin, jotain ikävämpää :(


Molempien kasvien alalehdet oli syöty, vain lehtiruodit olivat jäljellä... Ja mitä löysinkään, kun tutkin puoliksisyötyjä lehtiä...


Valtava toukka-armeija rouskutti akileijojani suihinsa. Ryhdyin torjuntahommiin... Alkuun keräsin toukkia kouraani, mutta niitä riitti ja riitti ja riitti, aina vaan löytyi lisää, joten kävin hakemassa vesikupin, johon toukkia upotin. Niitä oli niin paljon, että meni laskuissa sekaisin, mutta arvioin, että toista sataa toukkaa hukutin. Vieläkin toukkia löytyy, mutta ei enää samanlaista armeijaa.

Mikseivät linnut, esimerkiksi pelastamani västäräkit, syö näitä toukkia ???? Auttaisivat vähän...

Muuallakin on tehty tuhoja. Olin viikonlopun poissa kotoa ja sillä välin oli temmelletty potagerissani :( Sipuleja oli revitty maasta ja heitelty jopa ihan eri laatikkoon.


Pioninalku kuten myös kuunliljan taimet, jotka olivat purkeissa tyhjän mansikkalaatikon päällä olivat saaneet kyytiä.


Mikä ihme otus tällaisia tuhoja tekee, kun mitään jälkiäkään ei näy ? Toivottavasti pioni, joka oli katkennut, selviäisi silti hengissä tästä koettelemuksesta. Kuunliljat olivat onneksi ehjiä.

8 kommenttia:

  1. Akileijat syöviä toukkia vastaan voi sentään taistella, mutta mitä tehdä sellaiselle ilkimykselle, josta ei mitään tiedä. Toivottavasti salaisuus selviää ja toivottavasti myös pioni toipuu. Nyt on kyllä niin valtavat määrät kaikenlaisia ötököitä, ettei mitään rajaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti selvität, kuka kiusaa pioniasi!!! Nuo öttiäiset ovat todella harmillisia :(

      Poista
  2. Voi miten harmillista. Toivottavasti onnistut toukkien torjunnassa! Auttaisikohan niihinkin mäntysuopa? Potagerin myllääjäksi voisin arvailla ehkä jotakin varislintua, niillä on tapana usein pistää kaikki ylösalaisin, eikä niistä jää pahemmin jälkiäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos arvauksestasi!!! Muutama varis täällä pihalla on pyörinytkin. Saavat tästä eteenpäin häädön, kun kerran tällaista tuhoa tekevät.

      Poista
  3. No voihan tuholaiset. Jälkimmäisen tihutyön tekijäksi minäkin veikkaan varista, joka voi saada kyseistä jälkeä aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ärsyttäviä nuo tuholaiset :( Varikset saavat tältä tontilta häädön tästä eteenpäin!!!

      Poista
  4. Minunkin akileijojani ovat samaiset toukat järsineet. Noin paljon niitä ei kyllä ole ollut. Olisiko tosiaan joku lintu käynyt potagerissa tutkimassa. Harmittavia mokomat tuholaiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäi niitä toukkia muutama vielä jäljelle, löysin myöhemmin. Mutta muutama toukka ei tee niin suurta vahinkoa. Jos lisääntyvät taas, niin sitten on pakko jälleen kerätä niitä pois...

      Poista