lauantai 28. toukokuuta 2016

Kotikuntosalilla

Talvikaudella on mukavaa rehkiä hikisellä, tunkkaisella kuntosalilla, mutta näin keväällä minua ei saa sinne kuin pakottamalla. Kotipihalla on niin paljon puuhaa, ja se on riittävän tehokasta minun kropalleni... Koko päivän olen taas ollut ihan pihalla, edes kauppaan en viitsinyt lähteä...

Olen jatkanut potagerini kimpussa ja jatkan edelleenkin... Mutta yksi työvaihe tuli valmiiksi. Onneksi, koska enempään ei selkäni olisi suostunut... Olen saanut mansikkalaatikot valmiiksi, uudet taimet on vielä ostamatta, mutta muuten laatikot ovat valmiit. Niinpä rupesin jatkamaan viime kesänä aloitettua sorareunusprojektia...


Lautareunus on juurikin niin vino ja kiero kuin laittajansakin :) Mutta kun yksin tekee, eikä käytä mitään tukikeppejä, niin mitä muutakaan voi odottaa. Kelpaa silti minulle!!!

Tässäpä muutamia ennen ja jälkeen kuvia...

Keskikäytävä:


Kaivon luona:



Tuo porrasaskelma on hiukan keskeneräinen, koska vasenta laattaa pitää hiukan leikata, eikä sitä kuulemma kannata hakkaamalla muotoilla. Eli se odottaa visiittiä vanhempieni luo...

Mansikkamaan edusta on vieläkin kitkemättä, mutta kaikkea ei vaan jaksa tehdä yhden päivän aikana...




Niin olen ollut ahkerana tuon mansikkamaan ja reunojen tiimoilta, että laatikoiden kitkeminen on jäänyt vähemmälle. Joten sateen jälkeen ne näyttävät ihan hirveiltä.


Vuohenputkea, juolavehnää, ohdaketta, mutta myös ruohosipulia ja sitruunatimjamia. Ja yllätys, yllätys, yksi noista piiposta onkin hengissä selvinnyt parsa. Huomenna alkaa kitkemisurakka näissä laatikoissa, mutta myös kukkapenkeissä...

Mutta nyt on aika ottaa ehtoo, eikä enää pähkäillä tehtyjä työtunteja, vaikka kroppa huomautteleekin tehdystä työstä. Pitää vissiin vielä jaksaa nousta ja vähän venytellä. Nyt just en jaksaisi... Käännän päätäni ja katson ulos, muotopuutarhan alppikärhöt kukkivat.

Alppikärhö 'Alpina Plena'
Ihanaa viikonloppua !!!!!

15 kommenttia:

  1. Mahtaako kuntosalikäynnistä yhtä suurta henkistä nautintoa saadakaan, kuin pihahommien tekemisestä. Joinain iltoina on kroppa niin työstä jäykkänä, ettei pikkusormea jaksa liikuttaa. Mutta pää liitelee pilvissä ja mieli pakahtuu hyvästä fiiliksestä.
    Kasvimaasi on upeassa kunnossa. Kun puitteet on valmiit, ehtii laatikoista rikkoja nyppiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siellä hikisellä salilla saa samanlaista henkistä nautintoa kuin omassa puutarhassa, vaikka hyvä olo sielläkin tulee. Oma piha ja itse tehty raskas työ, tietää tehneensä :)

      Poista
  2. Oletpas saanut paljon aikaiseksi. Kyllä on niin kiva tunne, kun saa kaikkea kivaa ja hyödyllistä aikaiseksi puutarhassa. Aivan upea kasvimaa sinulla. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä sitä nauttii, kun jotain saa valmiiksi tai ainakin lähes valmiiksi :)

      Poista
  3. Siistiä jälkeä! Puutarha on ihan paras kuntosali.
    Rikkaruohot, voi huoh. En ymmärrä, miten niitä on aina joka puolella. Minunkin täytyy taas hyökätä niiden kimppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On käsittämätöntä, miten rikkaruohot kasvavat, vaikka mikään muu ei kasvaisi...

      Poista
  4. Täälläkin miljoona kyykkäystä tehty rikkakasvien kitkennässä. Kivan väriset laatikot ja näyttää kyllä tosi siistiltä lopputulos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rikkaruohoja riittää valitettavasti. Laatikot ovat samanväriset kuin taloni, ne on maalattu ylijäämämaalilla :)

      Poista
  5. Voi miten kivalta näyttää. Todella kauniit kasvulaatikot.

    VastaaPoista
  6. Puutarha on paras kuntosali ja tehokas! Kyllä tuntee kropassaan. Hienoa jälkeä olet saanut aikaiseksi =)Kitkemistä nyt riittää aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä puutarha on huomattavasti mielekkäämpi kuntoilupaikka kuin joku hikinen sali, näin kevät- ja kesäaikaan :)

      Poista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunnon sähellystä :) eli piti kirjoittamani että samanlaisesta potagerista minäkin haaveilen... kyltinkin olen jo sille tehnyt :D

      Poista
    2. Minä vielä suunnittelen kylttiä, paikka sille on jo valmiina :)

      Poista