Viime viikonloppuna tuli tehtyä paljonkin, kun vanhempani olivat täällä. Tämän viikonlopun olen viettänyt laiskotellen. En tee mitään, en, en ja en.
Eilen oli pyhäinpäivä. Perinteisiin kuuluu käydä hautausmaalla kävelyllä, siellä on niin kaunista kynttilöiden loisteessa. Ystäväni kanssa kiertelimme ja ihastelimme, sytytin kynttilän muistelupaikalla, koska omat isovanhempani on haudattu muualle. Yllättäen törmäsimme isoon ryhmään hautausmaalla, hetken ihmettelimme heitä ennenkuin meille selvisi, että läheisen pakolaisten vastaanottokeskuksen väki oli myös hautausmaakierroksella. Hienoa, että heidät tutustutetaan meidän perinteisiimme. Uskon, että tuo kävely oli heillekin vaikuttava kokemus.
Tänään laiskottelu jatkui, vaikka aamulla vielä suunnittelinkin päivän töitä. Meni pitkälle iltapäivään ennenkuin jaksoin nousta sohvalta. Mutta kun pääsin ylös, niin tarmoa riittikin uskomattoman paljon. Ensin kävin hoitamassa pelargoneja ja verenpisaroita saunamökissä. Revin kaikki kukat pois pelargoneista, jotta he talvehtisivat paremmin, kastelin, lisäsin valoa, vähensin lämpöä jne...
Sitten kasvihuoneeseen... Siellä oli kaikki tomaatintaimet vielä riippumassa tukilangoissaan. Ne revin irti ja kannoin kompostiin. Homeisia ja mätiä maahan pudonneita tomaatteja keräilin lattialta, harjasin ylimääräisiä multia lattialta... Seuraavaksi pitäisi pestä seinät ja katto sisäpuolelta, että saan kaikki homekasvustot sieltä tapettua, mutta oli jo liian hämärää. Huomenna tai joskus sitten se....
Harmittaa, että lähdin niin myöhään ulos, että homma jäi kesken :(
No, sisälläkin riittää puuhaa. Syyskuusta asti olen suunnitellut, että pitäisi verenpisaroiden ja pelargonien pistokkaat siirtää kissanhiekasta multaan, mutta en ole saanut aikaiseksi. Josko nyt... Ensin pitää tehdä oma multaseos: puutarhamultaa, taimimultaa ja perliittiä sekaisin, ettei tule liian ravinteikasta multaa pienokaisille. Ja perliittiä sekaan, jotta multa pysyy ilmavana.
Yllättävän hyvin olivat pistokkaat juurtuneet kissanhiekassa. Vain muutama pistokas oli kuollut. Samalla tuli tarkistettua muutkin pistokasjuurrutukset. Kokeilin ottaa sinisalviasta pistokkaita, vaikka emot olivat jo aika entisiä. Iloinen yllätys oli, kun muutamassa pistokkaassa näkyy uutta kasvua. Otin minä siemeniäkin talteen, mutta pistokaslisäys tuottaa suurempia kasveja.
Sinisalvia ja lehtikaktuksen nuppu |
Tänään on alkanut marraskuu. Vajaa 2 kuukautta ja sitten voi jo aloittaa kevätkylvöt. Siihen mennessä on jostain löydettävä lisäenergiaa...
Joo, vähän samat fiilikset täälläkin..
VastaaPoistaNo, ei se aina huvita... Sitä paitsi, sähän olet todella reipas, jos vajaan kahden kuukauden kuluttua jo aloitat kylvöhommat. =)
VastaaPoista