Pariisilaisille voimia ja toivoa!!! |
Näistä mietteistä palaan postaukseen, jonka kirjoittamisen aloitin jo ennen Pariisin tapahtumia...
Lisää talvetettavia kasveja, lisää kevätkylvöjä, lisää valoa!!! Mutta minkälaisia valaisimia ? Ensin hankin käytetyn lattiavalaisimen, johon hankin Megamanin vaaleanpunaiset kasvilamput. Sitten ostin 4 Airamin Artco kasvilamppua, mutta minusta nekään eivät ole hyviä. Kaiken lisäksi ainakin kahdesta valaisimesta on kytkin rikki. Toinen toimii silti, toinen ei. Valoteho ei myöskään ole kovin hyvä, mutta käytän niitä silti.
Viime vuonna hankin Nelsonin kasvivalon, valkoista valoa loistavan loisteputkivalaisimen, telineineen. Johan on valoa!!!! Valkoinen valo ei häiritse silmää yhtä paljon kuin vaaleanpunainen valo. Samanlaisia lisää, mutta saisiko jostain muualta vähän halvemmalla... Tämä valaisin maksaa noin 30 euroa.
Bilteman sivuilla oli T8-kannalla olevia loisteputkia, joissa valon väri oli kylmä valkoinen (6000 K). Kiertelin kirpputoreja, laitoin hakuilmoituksen Facebookin lahjoitussivustolle, katselin kauppojen loisteputkivalaisintarjontaa, mistään ei löytynyt sopivaa. Biltema myi sopivaa valaisinta, mutta se on T5-putkelle ja sitä puolestaan ei saa kylmänä valkoisena.
Facebookin pelargoniryhmässä joku vinkkasi, että Taloon.com myy kylmänvalkoisia loisteputkia... Joten tilaus Biltemaan loisteputkivalaisimista ja Taloon.comiin loisteputkista. Taloon.comissa oli minimiostomäärä loisteputkille 10 kpl, aika monta ylimääräistä kolmeen valaisimeen, mutta pakko oli tilata. Hankitaan sitten vaikka valaisimia lisää...
Bilteman loisteputkivalaisimiin päädyin, koska niissä on valmiina 2 metrin sähköjohto. En joudu itse sähkötöihin. Sen unohtivat vaan mainita sivuillaan, että sähköjohdon päässä ei ole pistotulppaa... Eikä sellainen kuulunut edes pakettiin. Ikävä ylläri :(
Turvatekniikan keskuksen ohjeiden mukaan saan sähkönkäyttäjänä itse liittää johtoon pistotulpan, mutta mistä sellaisia saa ostaa ???? Ja miksi Bilteman sivuilla ei mainita, että minun on ostettava erikseen pistotulppa ? Onneksi isäni varastoista löytyi yksi ylimääräinen, joten vain 2 pistotulppaa pitää enää löytää...
Mielenkiintoinen oli myös valaisimen turvallisuusohje: 1) Laite on asennettava näitä ohjeita noudattaen. 4) Yhdistä laite 220 - 240 V/ 50 Hz -pistorasiaan. Kohdissa 2 tai 3 ei puhuta mitään pistotulpan liittämisestä johtoon. Laitoinkin Bilteman asiakaspalveluun viestiä, että käsketäänkö ohjeessa oikeasti työntämään johtojen päät pistorasiaan. Katsotaan, mitä vastaavat...
Onneksi on taas isä, joka pelasti ja sain yhden valaisimen käyttöön...
Huomenna lähden ostamaan ketjua ja pieniä s-koukkuja, niin saan ripustettua tämän valaisimen ja otettua sen käyttöön...
No Huh, onpa Bilteman ohjeet kovin seikkaperäiset. Kasvivalot ovat aika tyyriitä. Kiitos vinkistäsi valaistuksen suhteen;)
VastaaPoistaKasvivalot ovat todella kalliita, tällä tavalla yhden valaisimen hinnaksi tuli noin 20 euroa. Vinkkejäni saa vapaasti käyttää :)
PoistaHei Kaupunkilaistyttö! Löysin blogisi sattumalta. Kiva blogi sinulla; luin myös aiempia postauksia. Liityinkin lukijaksi samantien. Terveiset Joensuusta Pohjois-Karjalasta. Mukavaa viikkoa sinulle!
VastaaPoistaTervetuloa lukijakseni!!!
PoistaOnpa jännä loistevalaisin. Mihinkähän tuo oikeesti pitäis laittaa kun puuttuu pitotulppa ja ripustusjutut? Pitääpä pitää silmät auki jos ostaa lamppuja.
VastaaPoistaJuu, mielenkiintoinen valaisin, mutta nyt on ensimmäinen ripustettu ja käytössä.
Poista