sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Rankka viikonloppu

Onpa ollut fyysisesti rankka viikonloppu. Lihakset ovat väsyneet, joka paikkaa kolottaa, mutta se on tervettä!!! Posket ovat punaiset, kun koko viikonloppu on vietetty ulkosalla. Vanhempani tulivat lauantaiaamuna luokseni ja toivat peräkärryllisen polttopuuta. Ne pinosimme äitini kanssa liiteriin, sillä aikaa isäni laittoi oman työpaikkansa valmiiksi. Viikonlopun suunnitelmana oli tehdä isoista pölkyistä uuniin mentäviä klapeja koneella. Pölkyt ovat niin isoja ja sitkeitä, että minä en niitä kirveellä saa pienittyä, tarvitaan siis mies ja kone!!!!

Halkaislulaite


Isällä oli kuitenkin vähän toisenlaisia suunnitelmia... Hän lupasi huolehtia kuusi- ja koivupölkyistä ja lupasi myös halkaista paksut haapapölkyt neljään osaan ja sitten minun pitää jatkaa kirveellä.

Minun työmaani
Kuvassa roskiksen takana näkyy halkaisua odottava puupino, sen lisäksi ohjelmassa oli halkaista myös alppiruusupuistossani lepäävät haapapöllit. Sain lainaksi Fiskarsin suurimman halkaisukirveen, jolla olikin helppo halkoa puita ja yllätyksekseni jaksoin sitä heilutella. Tällä työnjaolla kaikki pöllit saatiin halkaistua, ja kaikki klapit tuli pinottua liiteriin, kiitos äitini. Haapaa jäi iso kasa odottamaan kirveenheiluttajaa, siinä riittää minulle pariksi viikoksi ulkoiltavaa työpäivän jälkeen.

Ensi talvena kelpaa lämmittää leivinuunia
Mutta kyllä on tyytyväinen olo, minä olen omalla toiminnallani osallistunut näiden polttopuiden tekoon, muutenkin kuin pinoajana.



Valoisaa marraskuun viimeistä viikkoa!!!!

7 kommenttia:

  1. Puuhommat ovat kivoja. Mä teen kaikki puut halkaisu koneella.

    VastaaPoista
  2. On urakkaa!! :) Mekin saatiin lainaksi sellainen vanha, iso halkaisukirves. Se oli tosi kätevä. Ei tarvinnut kuin näyttää kirvestä ja jo oli puut halki.

    VastaaPoista
  3. Puutalkoot vievät aikaa ja voimia, mutta onpa sinulla nyt mukavasti lämmitysainetta. Itse asiassa pohdin juuri, että pitää hankkia pöllejä kirveellä pilkottavaksi. Hartiat ovat ihan jumissa ja pöllihommat ovat siihen oiva parannuskeino.

    VastaaPoista
  4. Puuhommat ovat kyllä siitä palkitsevia, että työn tuloksen näkee heti.Tiistaina vietin aikaa raivaussahan kanssa metsässä ja olipa mukava lähteä työmaalta, kun homma oli valmis ja maisema siisti. Kroppa ja mieli kiittää näitten uurastusten jälkeen :)

    VastaaPoista
  5. Melkoinen urakka, mutta lämmintä riittää! Mukavaa adventtia!

    VastaaPoista