perjantai 21. marraskuuta 2014

6 kuvaa kesästä

Sain Betweeniltä Rikkaruohoelämää -blogista haasteen esitellä 6 kuvaa viime kesältä. Ajattelin, että voi olla vaikea valinta, mutta ei se sitten ollutkaan. Kuvia on paljon, mutta vain muutama nousi ylitse muiden...

Kesäkuinen uima-allas


Kyllä kasvihuone oli koko kesän kohokohta. Yhtään ei haitannut, että se valmistui vasta heinäkuussa. Ensi keväänä sitten... Olen yrittänyt opiskella Inger Palmstiernan kirjaa Unelmien kasvihuone, jotta osaan keväällä hyödyntää kasvihuoneen tarjoamat mahdollisuudet.

Vielä on tilaa...

Kukkapenkki syntyi vähän vahingossa, koska en oikein tiennyt mihin kärrään kaikki savet kasvihuoneen pohjalta. Niinpä toin ne etupihalle ja tein kukkapenkin. Tässä kuvassa valtava taimimäärä näyttääkin todella pieneltä ja niitä olikin liian vähän!!!!!

Koristetupakka

Koristetupakkaa oli edellisessä kuvassa taustalla. Pieninä ne istutin saveen ja mietin, että mitäköhän näistä tulee. Tuli aivan ihania, huumaavalta tuoksuvia, metrin korkuisia kukkivia kasveja. Näitä kasvatan varmasti lisää...

Verenpisara 'Alwin'
Äidilläni on vuosia ollut puna-valkoinen riippuva verenpisara talon sisäpihalla roikkumassa. Se on ollut todella kaunis, ja tänä vuonna minulla oli itsellänikin verenpisara. Ja peräti pienestä viiden sentin korkuisesta pistokkaasta kasvatettu :)


Parvitulppaanit toukokuussa
Aina yhtä kaunis parvitulppaani, johon olen tutustunut vasta tällä pihalla. Toivottavasti saan sen viihtymään täällä...

Minä en haasta ketään mukaan, mutta jokainen, jota haaste kiinnostaa, voi ottaa siitä kopin.

Onneksi nyt ollaan jo marraskuun lopulla, ensimmäisiin kylvöihin on aikaa enää reilu kuukausi... Piristääkseni itseäni ja nopeuttaakseni kevään saapumista olen katsonut YouTubesta Monty Don ohjelmaa Gardeners' World 2014. Ainoa miinuspuoli on suomenkielen puute, mutta yllättävän hyvin tällainen kielipuolikin sitä ymmärtää... Suosittelen katsomaan, koska telkkarin puutarhaohjelmat alkavat vasta keväällä.

Rentouttavaa viikonloppua!!!!!

2 kommenttia:

  1. Onkin mukavaa katsoa kesäkuvia näin marraskuun pimeydessä!

    VastaaPoista
  2. Kiva, että otit haasteen vastaan. Hieno idea rakentaa kasvihuoneen alta pois kärrätystä maasta uusi kukkapenkki. Mikään ei mene hukkaan.
    Yes, ihan kohta pääsee taas kylvämään.

    VastaaPoista