maanantai 8. joulukuuta 2014

Joulukuu = jouluun valmistautumista ?

Joulukuu, kaupoissa on hehkutettu joulua jo useita viikkoja, olen saanut mainoksia Joululehdistä. Jotenkin tänä vuonna ei ole tullut joulufiilistä. Ei sen puoleen, en kyllä koskaan koristakaan kotiani jouluun. Miksi tehdä se, koska en ole joulua kotona. Turhaa. Ainoat joulukoristeeni, Aarikan puuenkelit ovat esillä läpi vuoden, samoin samalla hyllyllä oleva kivitonttu. Ei mitään muuta joulukoristetta ja hyvä niin.

Joulun odotus näkyy ehkä parhaiten kukkasista. Ostan itselleni joulukuun alkupuolella amarylliksen, ehdottomasti punaisen. Ja nautin sen kukinnasta koko joulukuun...


Tämä punainen yksilö sulostuttaa elämääni pitkään, koska seuraava nuppu odottaa jo vuoroaan ja sipuli näyttäisi tuottavan vielä kolmannenkin kukkavanan :) Tänään ostin Plantagenista amaryllistukia. Tuki ei enää auta ensimmäistä kukkavanaa, mutta toisen, nuppuisen kukkavarren sain tuettua. 

Mutta ei tämä punainen ole ainoa amaryllikseni. Sorruin viikko takaperin puutarhamyymälässä, kun siellä oli myynnissä amarylliksen sipuleita...


Ja nyt jo ensimmäinen nuppu kurkistaa sipulista... Toivottavasti siitä todella tulee kuvankaltainen kaksivärinen... Näissä riittää ihailtavaa pitkäksi aikaa, mutta suurimpana haasteena pidän näiden uudelleenkukitusta ensi jouluksi. Miten se onnistuu ?

Jotenkin näin pimeään aikaan tulee sorruttua helpommin kukkiviin kasveihin... Tänään löysin Hongkongista perhosorkideoja 1€/ kpl ja pitihän niitä hankkia kolme kappaletta. Tällä hetkellä on pöydillä hyvin tilaa, mutta keväämmällä maalis-huhtikuussa saatan kiroilla joulukuista hamstrausintoani...


Hyvää Jean Sibeliuksen syntymäpäivää!

10 kommenttia:

  1. Ei ole mullaka joulufiilistä. Lapset ovat jo isoja ja olen kumminki joulun töissä.
    Kevät tulee kohta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevättä odotellaan täälläkin, mutta onneksi keväänodotusta voi nopeuttaa aloittamalla kylvöt heti joulun jälkeen...

      Poista
  2. Aika hyvä elämäntapa sinulla, ettet kerää joulukrääsää ympärillesi. Otan sinusta mallia ja pyrin samaan. Meillä nyt ei juurikaan kyllä ole joulukoristeita, mutta ehkä niitä on parempi olla hankkimatta. Itse haluaisin hankkia sellaista "kertakäyttötavaraa", jonka voi kierrättää/se on maatuvaa. Kasvithan ovat juuri sellaisia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en koe tarvitsevani joulutavaraa, koska olen joulut poissa kotoa. Voi olla, että joskus tulevaisuudessa, kun vietän joulun kotona, niin hankin jotain.

      Poista
  3. Ihania kukkia sulla! kaikki on täällä vielä hankkimatta, aina tuntuu että kerkiihän nuo ostaa. Kohta sitten on jo myöhäistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kukat ovat jotenkin niin piristäviä. Talvella on kiva katsella kukkivia kukkia sisällä, kun ulkona on pimeää ja synkkää.

      Poista
  4. Amaryllis on kyllä kaunis joulukukka. Vuosien mittaan se on minullakin saavuttanut ykkössijan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, amaryllis on kaunis ja nyt kun olen keksinyt, että sen ei aina tarvitsekaan olla tavallinen punainen.... Vaikka punainen onkin joulun ehdoton ykkösväri

      Poista
  5. Onpa kaunis amaryllis, itse en aio hankkia joulukukkia ollenkaan kun joulukin tulee vietettyä perheen luona. Minullakaan ei ole ollut oikein joulufiilistä, muuta olen yrittänyt luoda sitä leipomalla herkkuja ja polttamalla kynttilöitä :)

    P.S. Kiva blogi sinulla, sait juuri uuden lukijan :)

    Minna
    http://menneisyydentuulia.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijaksi Minna!!! Kynttilöillä saa luotua mukavan lämmintä tunnelmaa, itse aloitan kynttiläkauden jo aikaisin syksyllä.

      Poista