tiistai 16. heinäkuuta 2013

puutarhakuulumisia

Olen päässyt korjaamaan satoa kasvimaalta!!!! Ensimmäinen kerta tuntuu mahtavalta, minä onnistuin...

Tänään hain ensimmäisen sipulin perunasalaattiini, samoin muutaman avomaankurkun ja yhden kesäkurpitsan.


Olen joka päivä vahtinut, milloin ensimmäinen salkopapu pääsee huipulle ja tänään hän oli siellä. Olen niin tiiviisti seurannut salkopapuja, että olen lähes unohtanut samassa laatikossa kasvavat pensaspavut. Olen kyllä ihaillut niiden kukkia, mutta harmitellut pölyttäjien vähyyttä. Tänään kurkistin papujen sekaan ja siellähän oli jo valmista, ainakin muutama vihreä papu. Pakkohan ne oli poimia ja ryöpätä, niinpä täällä syödään iltapalaksi valkosipulivoissa paistettuja papuja, nami!!!



Punajuuret näyttävät valtavankokoisilta, eli todennäköisesti ne pitää kohta jo nostaa, vaikka ollaan vasta heinäkuulla. Uskomatonta!!!!

Ilokseni löysin tänään ananaskirsikan alun, tai itseasiassa niitä oli ainakin kaksi... Tässä se suurempi


Lisäksi takapihan kukkapenkki punoittaa...


8 kommenttia:

  1. Nami, papuja valkosipulivoissa! Mun pensaspavut on vielä ruikkuja, salkopapu ei edes harkitse kukkivansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sun pavut ehtii vielä tuottamaan satoa. Täällä salkopapu vasta aloittelee kukintaansa, ne on paljon myöhäisempiä verrattuna pensaspapuun

      Poista
  2. Mahtavia kurkkuja, on se vain kiva hakea omasta puutarhasta syötävää. Pitää muistaa huomenna kurkistaa, millaisia punajuuria meidän kasvimaalla kasvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kurkut ovat todella innostuneet kasvamaan tänä kesänä. Liekö lämmin kesä innostanut...

      Poista
  3. Kauniita daalioita. Mulla ei ne taida ollenkaan kukkia tänäkesänä.
    Hienot kurkutkin olet saannut, nekään ei täällä taida kasvaa ollenkaan.
    Eipä oo tullutkaan katsottua punajuuripenkkiin olisivatko ne kasvaneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän daalioista, nyt jo suren, että miten onnistun talvettamaan juurakot. Pitäisi olla kunnollinen kellari

      Poista
  4. Onnittelut! Onhan se hienoa kun saa omalta pihalta pöytään kantaa ruokaa. Meillä punajuurissa on kyllä komeat lehdet, mutta en usko että niistä vielä paljon syötäväksi olisi... mutta onhan tässä kasvukautta vielä jäljellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komeat punajuuren lehdet houkuttelivat minut kurkistamaan lehtien alle... Ja aiheutti ongelman, että nostaako jo vai antaako vielä kasvaa. Olen kuullut, että liian isot punajuuret ovat puisevia, sellaisia en halua!!!!

      Poista