lauantai 27. heinäkuuta 2013

Jakkaraprojekti etenee

Lähdin hellettä pakoon pihapirttiini, siellä sijaitsee verstas. Oli aika jatkaa jakkaran tekemistä...

Alusta alkaen pidin jakkaran jalkojen valmistamista suurimpana haasteena. Nyt on jalat valmiit ja olen edelleen samaa mieltä, että siinä oli suurin haaste. Tietenkin ensin piti opetella säätämään sirkkeli, oikeesti kaappari. Mutta se olikin yllättävän helppoa, vain yksi ruuvi piti avata. Mutta se oli todellakin se helpoin osuus. Vaikka haapa näytti suoralta, vasta sirkkelillä huomasi, että se ei todellakaan ollut suora. Ensimmäinen pääty oksasta meni helposti 10 asteen kulmaan (oikeasti 80 asteen), mutta yritäpä sitten saada se toinen pää tasan samansuuntaiseksi kuin ensimmäinen. Ei meinannu onnistua. Jotain sain silti aikaan, jotain, johon päätin tyytyä ainakin siiheksi, kun sovitan niitä jakkaran istuinlevyyn.

Istuinlevyä en pystynyt kotona leikkaamaan, koska en omista lehtisahaa enkä pistosahaa. Mutta jälleen isä oli korvaamaton apu, hän omistaa pistosahan. Koskaan ennen en ole moista laitetta käyttänyt, joten usko kykyihini oli olematon. Mutta päätin yrittää... Ja isäni, hän vielä varoitteli, että hänellä on vain 2 varaterää... Ja niin rupesin sahaamaan, aloitin harjoittelemalla ohuempaan levyyn. Aika hienosti meni, melkein viivaa pitkin. Sitten vielä paksumpi levy. Siinä onnistuin katkaisemaan yhden terän, ihan loppuvaiheessa, kun isäni tuli katsomaan homman edistymistä.



Ja kun istuinlevyt on sahattu, niin sitten vain jalkoja kiinnittämään. Valitsin kuitenkin ohuemman levyn, johon kiinnitin jalat. Sahaamani jalat ovat liian paksuja ja siksi niin painavia, etten halunnut levystä enää lisäpainoa jakkaralle. Jalkoja varten porasin levyyn ruuvinreijät, jotta jalkojen ruuvaaminen sujuisi helpommin. Porausta varten piirsin jalkojen paikat pohjalevyn alapuolelle, mutta oli erittäin vaikeaa pitää jalkaa oikeassa kohdassa samalla, kun ruuvasi jalkaa kiinni. Ihan eivät pysyneet oikeilla paikoilla. Ensin kokeilin jakkaran tasapainoa pirtin epätasaisella lankkulattialla ja jakkara pysyi pystyssä!!!! Sitten uskalsin tuoda sen sisälle ja se pysyy  täälläkin pystyssä.


Enää tarvitaan vaahtomuovipehmuste ja päällinen... Valmista voipi tulla vielä tänä iltana...

4 kommenttia:

  1. Vau, ehdit vielä tuollaistakin kaiken satopaniikin keskellä! Harrastitko jo puutöitä ennen kuin tulit ostaneeksi talon maalta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähdinkin satopaniikkia karkuun... Ja ei, en harrastanut aiemmin puutöitä, vasta täällä maalla on ollut tilaa kaikille harrastuksille :)

      Poista
  2. Hauskasti näyttää kuin tuoli niiaisi ja pyytäisi luokseen. Kirvesmiehen tyttärenä harmittelen, etten ole koskaan saanut puutöitä luistamaan. Siinä olisi upea taito.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluaisin osata tehdä puutöitä, mutta aika ei riitä niiden opetteluun missään kansalaisopistossa tms. Silti olen innostunut väkertämään, mitään muuta nimitystä en ilkeä käyttää.

      Poista