Liikuttuneessa mielentilassa

Reilut 12 vuotta sitten purin Mummin kangaspuut osiin. 12 pitkää vuotta ne ovat odottaneet osina sitä hetkeä, että minulla olisi tilaa niille. Nyt on. Ainoa pelko tietenkin oli, että mahtuvatko sivupuut kapeasta portaikosta parvelle ja mahtuvatko kangaspuut korkeussuunnassa olemaan parvella. Elokuussa sain kangaspuiden osat tänne, ja hyvin mahtuivat. Korkeussuunta on hiukan ongelmallinen, koska 180 senttiä korkeaa tilaa on vain 30 sentin leveydeltä. Puut mahtuvat ja minä nöyränä kumarrellen pääsen pujottautumaan niiden taakse.

Joulukuussa, tilipäivän jälkeen kävin ostamassa kangaspuihin uudet nailonniidet ja nailonnyöriä. Olin jo ajat sitten päättänyt, että hauenkoukkusiiman ja solmujen kanssa en rupea pelleilemään. Perinteinen kirja "Kankaita kutomaan" oli oivallisena apuna sidontaa tehdessäni.

Tänään oli vuorossa alkusolmut  ja kutomisen aloitus. Mikä mahtava ja toisaalta erittäin liikuttava tilanne se olikaan, kun ensimmäistä kertaa pääsin kutomaan Mummin kangaspuilla. Hänen poismenostaa on siis yli 12 vuotta, mutta yhtäkkiä ikävä tulvahti pintaan ja muutama kyynel pääsi tipahtamaan poskille....

Siinä se on, minun aloitukseni. Niin vain jouduin huomaamaan, ettei se kangaspuiden pystytys ihan helppoa ole. Viriö on kaunis ja tasainen, mutta kankaan suu aika hirveän epätasainen. Kirjan mukaan syynä on epätasaisen kireät loimilangat, mutta niitä on enää tosi vaikea tasoittaa (kokeiltu on). Lisäksi luha näyttää olevan liian alhaalla, kutoessa niisivarret on vinossa (suorassa, kun sulkukarat on paikoillaan). Vissiin tarvitsen jonkun auttamaan, minä voin ryömiä puiden alle, jos joku on sanomassa, mitä pitää kiristää tai löystyttää tms. Eipä tämä olekaan niin helppoa, mitä kuvittelin, mutta ajan kanssa kaikki palautuu mieleen... Ihanaa silti!!!!