sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Olenko erehtynyt vuodenajasta ????

Viikossa on säätila muuttunut hurjasti: viikko sitten oli maa valkoinen ja pakkasta muutama aste, tänään sataa taas vettä ja lämpötila yli kymmenen astetta plussalla. Syksy syrjäytti talven, vai onko sittenkin jo kevät  ????

kevätesikko 27.10.2013
Ainakin kevätesikko kuvittelee kevään saapuneen, koska nuput punertavat. Mielenkiintoista onkin nyt seurata ehtiikö se kukkia ennen todellista talvea.

Aamu oli ihanan aurinkoinen, joten lähdin innoissani ulos haravoimaan. Puolen tunnin haravoinnilla saa jo paljon aikaan, toinen puoli tuntia, ellei sitten enemmänkin, menee haravointijätteen kärräämiseen kompostiin. Ja kun kyllästyin haravoimaan, aloitin rännien puhdistamisen. Tähän mennessä olen puhdistanut rännejä kiipeilemällä,kurkottelemalla ja tasapainoilemalla tikapuilla, mutta nyt päätin hankkia Fiskarsin rännienpuhdistajan pitkällä varrella. Kasaaminen oli helppoa, mutta olisi ehkä silti kannattanut lukea käyttöohjetta. Aloitin puhdistamisen etukuistin ränneistä, kun ne ovat matalammalla ja vähän piilossa, ettei naapurit näe yrityksiäni. Hankalaa oli, kattopellit ja reunapelti olivat liian pitkiä ja melaosa ei mahtunut ränniin, niin että hommasta ei meinannut tulla yhtään mitään. Pidensin vartta ja siirryin talon ränneihin. Ylempänä oli samat ongelmat, mutta jotenkin katseeni osui puhdistimen kahteen oranssiin ruuviin. Mitähän varten siinä sellaiset on ? Työkalu alas ja rupesin avaamaan ruuveja. Siitä sai käännettyä melaa ja harjaa!!!! Ja johan helpottui homma. Ensin melalla suurin osa lehdistä pois ja sitten uusintakierros harjalla...



Ja puhdasta tuli!!!! Nyt on rännit puhtaat ja minäkin säilyin melko puhtaana. Muutaman kerran oli tipalla, etten roiskinut mätäneviä lehtiä naamalleni. Voin todeta, että hyvä hankinta tuli tehtyä. Ja rännienpuhdistus toimi samalla erinomaisena käsijumppana, kun puoli tuntia kannatteli kilon painoista varttaja välinettä ylhäällä.

2 kommenttia:

  1. Jo on hieno laite, ois tarpeen täälläkin, kun on toisen puolen rännit niin korkeella. Olet ollut ahkerana.
    Kukat alkaa kukkia taas, katteelin sammalleimuja tänään, kun oli jo muutama kukka siellä. Helmilijat on kasvaneet jo kymmenen senttiä, onneksi eivät kuki vielä ;)

    VastaaPoista