torstai 10. toukokuuta 2018

Haikon puutarhamarkkinat



Haikon kartano on pitkin kevättä mainostanut järjestävänsä puutarhamarkkinat. Mahtavaa!!!! Puutarhatapahtuma lähellä, ei tarvitse lähteä Helsinkiin asti. Ja sääkin mitä ihanin, auringonpaistetta.

Tapahtumalla oli omat Facebook-sivut, joilla tapahtumaa mainostettiin ja esiteltiin näytteilleasettajia.


Eniten minua kiinnosti opastetut kierrokset Haikon puistossa. Mielenkiintoista kyllä, tapahtuman aikataulussa ei mainittu sanallakaan näitä kierroksia. Kysyin lipunmyynnistä ja sieltä yllätyksekseni sanottiin, että puutarhakierrokset ovat vain ennakkoon varatuille ryhmille... Niinpä otin tuon ylläolevan kuvakaappauksen heidän sivuiltaan ja menin markkinatoimistoon kyselemään, että mitä tämä tarkoittaa... Nyt tuota esittelytekstiä on jo muutettu ja siellä on maininta, että kierrokset ovat vain ryhmille. Olin pettynyt ja ärsyyntynyt!!!!!

Minulle järjestettiin kyllä mahdollisuus osallistua kierrokselle, joka alkaisi kello 13, mutta reilun tunnin odotus, kun kaikki oli jo nähty, ei enää huvittanut. Kiitos silti henkilökunnalle järjestelyistä!


Näytteilleasettajien määrä ei päätä huimannut, eihän kyseessä ollut mikään Helsingin kevätmessujen kaltainen tapahtuma. Mutta enemmän olisin toivonut puutarha-alaan liittyviä näytteilleasettajia. Eräskin käsityöläinen myi upeita hatukkeita (ihan just minun värinen löytyi), mutta naapurithan olisivat soittaneet valkotakkiset paikalle, jos se päässä olisin lähtenyt ulos puutarhatöihin...

Rannassa oli sentään puutarhakauppiaita...



Täältä rannasta hankin 2 pelargonia (Brantvik ja nimetön) ja 1 lewisian.


nimetön kaunotar

Tämän nimettömän kaunottaren kuvan laitan vielä ostopaikkaan lajikekyselyn kera, koska myyjätär sanoi omistajan tuntevan kaikki lajikkeet. Vaikka lajike ei selviäisi, niin kaunis hän on silti.

Kävinpä myös kuuntelemassa Eva Wuiten luennon puutarhan tilojen luomisesta. Luento oli hyvä ja ajattelin sen innoittamana tehdä seuraavan postauksen, että EI NÄIN :)


Luennosta ja muutamasta kasvihankinnasta huolimatta minulle jäi tapahtumasta pettynyt olo. Jos tapahtuma järjestetään ensi vuonna, niin en usko, että osallistun siihen. Toivottavasti muut saivat enemmän irti sieltä!!!!

3 kommenttia:

  1. No se taisi olla aika mitätön tapahtuma. Joskus tällaistakin - harmi. Se että opastetuista kierroksista oli annettu etukäteen väärää tietoa, harmittaa todella. Mukavaa helatorstain jatkoa joka tapauksessa.

    VastaaPoista
  2. Harmi ettei tapahtuma ollut sen mielenkiintoisempi. Toisaalta kiva, että erilaisia puutarhatapahtumia järjestetään, mutta ne taitavat olla niin pienen harrastajajoukon juttuja, että tapahtumat jäävät hieman kotikutoisiksi.

    VastaaPoista
  3. Ääh, itsekin katsellut tuota tapahtumaa mielenkiinnolla jo toista kertaa mutta niin kauas ei ole tullut lähdettyä. Ikävä juttu nuo virheellisesti luvatut kierrokset!

    VastaaPoista