perjantai 1. huhtikuuta 2016

Pihakierroksella

Tänään on jo huhtikuu!!!! Ihanaa :) Eilen jo vähän kiertelin pihalla, mutta silloin en ottanut kameraa mukaan. Tänään sitten muutamien blogien innoittamana lähdin kameran kanssa katsastamaan kevään etenemistä ja ensimmäisiä piippoja kukkapenkeissä.

Ihan hirveästi siellä ei vielä katseltavaa löydy... Etupihan penkit ovat vielä suurimmaksi osaksi lumen peitossa, koska niiden päälle on kolattu ajoväylien lumet.




Takapihalla ei ole paljoakaan parempi tilanne...



Jotain sentään on jo paljastunut :)



Jouluruusu on vielä osittain jään alla... Saas nähdä saanko nähdä hänen kukkivan, syksyllä oli jo nuppuja havaittavissa.




Viime syksynä siirtelin paljon perennojen siementaimia kukkapenkkeihin. Niiden selviämistä ensimmäisestä talvesta seuraan jännittyneenä. Sinisilmiö näyttäisi selvinneen hengissä...



Samoin valkoisen penkin akileijat, joita on paria eri lajiketta.


Ja päivänkakkarakin on kasvanut talven aikana melkoiseksi puskaksi, ei se noin iso syksyllä ollut...


Lumisista kukkapenkeistä huolimatta on täälläkin jo vähän vihreää havaittavissa. Yhtään kukkasipulin piippaa en tällä kierroksella nähnyt. Ensi syksynä täytyy hankkia useampi pussi lumikellon sipuleja ja istuttaa ne noihin ensimmäisinä sulaneisiin kohtiin, jotta saan tänne aikaista kukintaa...

Ihanan aurinkoista viikonloppua ja huhtikuun alkua!!!! Huomenna juhlitaan ja arvotaan...

8 kommenttia:

  1. Lohduttava postaus. Samanlaisia lumikasoja ja jääkenttiä, joista sieltä täältä pilkistää vihreää, kuin meillä. Mutta tästä se alkaa ja nopeasti nämä lumisetkin pihat kirivät itsensä piipponäkymiksi.

    VastaaPoista
  2. Meilläkin on lunta joka puolella. Pääsin sentään kitkemään yhden penkin reunusta hieman:) Kylläpä helpotti kummasti intoilua:D

    VastaaPoista
  3. Voihan nenä, onpas teillä vielä paljon lunta. Toivon sinulle aurinkoista ja yösateista huhtikuuta. Sateethan ne tehokkaimmin sulattaa lumen :)

    VastaaPoista
  4. Paljon on vielä lunta pihallasi. Mutta ei aikaakaan, kun lumet saavat kyytiä, jos ilmat vain jatkuvat yhtä suosiollisina.
    Aurinkoista viikonloppua.

    VastaaPoista
  5. Pihallamme ei ole lunta enää oikein nimeksikään. Ne sulivat tällä viikolla ihan parissa päivässä pois. Maa on litimärkää ja tietysti vielä kylmää. Tulet huomaamaan, että nuo pihasi lumet häipyvät kohta - ja vauhdilla!

    VastaaPoista
  6. Sielläpä on lumet saaneet kyytiä ja lumen alta alkanut paljastua jo esille taimia,täällä on lunta melkein metri vielä tuolla takapihallakin,jotta saadaan ootella pitkään näin kevään tullessa :(

    VastaaPoista
  7. Se on niin ihanaa kun lumenalta alkaa paljastua vihreää. Mulla on ihan kasapäin kuvia juuri tästä hetkestä, sitten kesällä kaikkeen kasvuun niin turtuu ettei sitä tule samalla lailla kuvattua kuin alkukeväästä.

    Meillä lunta on suurinpiirtein yhtä paljon, ja varsinkin kaikkien kasvien päällä.

    VastaaPoista
  8. Reippaasti siellä jo vihertää! Lumet lähtevät lopulta nopeasti, tsemppiä odotukseen :)

    VastaaPoista