lauantai 25. huhtikuuta 2015

Huonoa tuuria

Tämä viikko on ollut täynnä vastoinkäymisiä, mutta onneksi viikosta löytyy jotain positiivistakin. Löysin pihaltani näsiän. Näin keväällä se on helppo tunnistaa: vaaleanpunaiset kukat, ei lehtiä. Tappavan myrkyllinen kasvi, mutta niin kaunis.

Näsiä
Kukintansa aloitti myöskin jääkurjenmeikka. Eikä kauheasti haittaa, vaikka ei enää ensi keväänä kukkisi. Sen verran mitättömän värinen on :( Pakkauksessa kukan väri oli sinisempi, nyt se on melkein harmaa.

Jääkurjenmiekka

Viikolla on ollut mukava puuhailla pihalla, kun on ollut kohtuullisen lämmintä ja poutaa. Jatkoin viime syksyllä aloittamaani liiterin ympäristön siistimistä. Kivituhkaa olin jo kärränyt oven edustalle, mutta rajaukset oli vielä tekemättä, samoin istutusalue. Rajasin metsänreunan väärinpäin käännetyillä betonikouruilla. Silmiini metsänreuna näytti kovin autiolta, joten päätin keksiä siihen jotain. Puutarha.netin kasvikortisto oli oiva apu. Hakukriteereiksi pensas, varjoinen ja kuiva paikka... Useamman vaihtoehdon sain, ja päädyin sinikuusamaan, koska sen sanottiin viihtyvän myös puiden alla. Ja koivujen alle ne on tarkoitus istuttaa, heti kun löydän niitä. Kävin keskiviikkona ja torstaina läpi kaikki paikalliset puutarhaliikkeet ja yhdessäkään ei ollut sinikuusamaa. Kaikissa sanottiin, että kyllä heillä on aiemmin ollut, mutta ei ole juuri tällä hetkellä...

Mistä löytyisi sinikuusamaa, istutuskuopatkin jo kaivettu ?
 En viitsinyt edes multaa kärrätä penkkiin, kun kerran pensaitakaan ei saanut. Joten jatkoin liiterin toiselta puolen hommia.

Rikkaruohikko, jolle tarttis tehdä jotain...
Tähän rikkaruohikkoon olen suunnitellut polkuja ja niiden keskelle istutusalueen. Istutusalueelle olen jo tilannut oranssia pensashanhikkia, lisäksi ajattelin istuttaa siihen koreaonnenpensasta, niin alue kukkii toukokuusta elokuulle. Pensaiden keskelle olen suunnitellut pientä puuta, mutta en ole vielä päättänyt lajia. Tänä kesänä puun korvaa köynnökset, kahta eriväristä köynnöskrassia.

Innoissani aloitin polkujen teon, sitten istutusalueen rajauksen... Mutta nälkä kasvaa syödessä ja istutusalueesta tuli suurempi, mitä alkujaan ajattelin eli 2 x 2 m. Puureunukset eivät riitä. Lähdin niitä ostamaan lisää, mutta ne olivatkin loppu, siis tarvitsemani koko. Lupasivat kyllä soittaa, kun niitä tulee heille. Toivottavasti soittavat pian!!!!
Urakka seisoo....
Onneksi työt eivät lopu, vaikka tämä urakka seisookin. Siispä uusien kukkapenkkien kimppuun, kunhan tulee seuraava poutapäivä, huomenna tehdään sisähommia, jos sääennustuksiin on uskominen.

Se kolmas epäonninen tapahtuma ei sitten liitykään puutarhaan, vaan autoon. Torstaina, kun oli kova tuuli, minä olin menossa ruokakauppaan, samalla kun kiersin puutarhaliikkeitä sinikuusamaa metsästäen. Poikkeuksellisesti en ajanut parkkihalliin, vaan jätin autoni pihalle. Avasin oven noustakseni autosta. Pam, tuuli tarttui oveen ja paiskasi sen viereisen auton peiliin. Helinä vaan kuului... Näin maallikon silmin autosta hajosi vain peilissä olevan vilkun suojalasi. Asia selvitettiin omistajan kanssa ja minä olin yhteydessä vakuutusyhtiöön. Hinta 321 € bonusmenetyksenä, että silleen...

Näin huono tuuri minulla on ollut tällä viikolla, toivottavasti tuleva viikko olisi parempi. Naapuri sanoi nähneensä tänään västäräkin, ja västäräkistä on vain vähän aikaa kesään :)


4 kommenttia:

  1. Autojen kanssa yllätykset taitavat aina olla turhankin tyyriitä. Minä jouduin uusimaan pakoputken, mutta onneksi selvisin 160 eurolla ja piimäkakulla, jolla korvasin työkulut naapurille. Autamme toisiamme puolin ja toisin pienentääksemme kuluja.
    Tuleepa sinulle hienon näköistä. Aika urakka on ollut tuossa kivituhkan kärräämisessä. Joskus harmittaa tosissaan, kun ei saa kerralla suunnittelemiaan töitä valmiiksi. Onkohan taimikauppiailla tänä keväänä normaalia vähemmän myytävää, kun minäkin olen törmännyt jo nyt ei-oohon.

    VastaaPoista
  2. Hurjasti olet tehnyt hommia! Hyvältä näyttää! Onnea istutus puuhiin!

    VastaaPoista
  3. Kauhean ahkerana olet ollut! Vai ei ole sinikuusamaa, kummallista! Mullakin olis useampi ihan joutilas puska jotka aijon vaihtaa marjasinikuusamiin- tuu hakemaan pois...:)

    Autot on kyllä sellaisia murheen kryynejä, aina niissä on jotain enemmän tai vähemmän pielessä. Tollaset yllättävät rahareijät on kyllä niin ärsyttäviä.

    VastaaPoista
  4. Olipa vahinko tuon auton kanssa!
    Mutta mullekin on ihan yleistä se, että kun haluaa jotain ostaa, niin ei sitä silloin olekaan missään. Mut sitten taas kun jotain toista etsit, sitä edellistä onkin paljon tarjolla :( joskus ottaa tosiaan aivoon kun ei saa sitä mitä haluaisi.

    VastaaPoista