Alwin ja Elvas |
Viime viikkoinen kissanhiekkakylvöni on edelleen leivinuunin päällä. Ensimmäinen pelargoni iti kahdessa päivässä, toiseen meni jo 5 päivää ja nyt kolmaskin siemen näyttää halkeavan :) Myös muutama ahkeraliisan siemen näyttäisi itäneen samassa tomaattirasiassa. Uskomatonta, koska aiempina vuosina sekä tämän vuoden ensimmäisessä multakylvössä itämisaika on ollut vähintään 2 viikkoa.
Eilen käväisin pitkästä aikaa kaupungissa. Olin tehnyt pitkän asiointilistan: ruokakauppa, kodinkoneliike, lamppukauppa eli tarvitsin polttimon autotallin valaisimeen. Kuinka ollakaan tähän tavarataloon oli tullut siemeniä... Olin tehnyt vakaan päätöksen, että en osta, en edes katso sinne. Mutta kuinkas kävikään ? Huonosti, en todellakaan omista vahvaa itsekuria. Mutta ostin vain 2 siemenpussia, hyvä minä!!!!
Viimeiset siemenostot tälle keväälle |
Seemnemaailmasta tulleet siemenet |
Postista hain Seemnemaailmasta tilatut siemenet, 19 pussia: 3 sorttia paprikaa, 3 erilaista papua ja sitten kaikkea ihanaa kukkivaa. On keltaista salkoruusua ja tupakkaa, koristemaissia, kahta orvokkia, kahta ruusuliisaa (toinen puna-valkoinen), pelargonin siemeniä ja montaa muuta. Mutta nyt luultavasti minulla on riittävästi siemeniä, että selviän tämän kevään. Ehkä. Paitsi että, sieltähän on tulossa vielä yksi siemenkirje...
Näistä uusista siemenistä kylvin heti pelargonit, molempia orvokkeja ja ruusuliisoja kissanhiekkaan. Lisäksi kylvin paprikat, ikivanhat chilin siemenet ja yhdestä siemenkirjeestä ottamani suippopaprikan siemenet. Sen verran hillitsin, että laitoin vain 3 siementä per lajike. Ja viimeisenä laitoin kylvömultaan 5 soilikin siementä... Taas riittää seurattavaa tuleviksi viikoiksi...
Samaisella kaupunkireissulla kävin myös kirjastossa hakemassa varaamani kirjan. Löysin kirjakaupasta Marianne Svärd Häggvikin kirjan Tee itse pihaan ja puutarhaan. Se vaikutti kiinnostavalta, mutta en raaskinut sitä kuitenkaan ostaa, joten varasin sen kirjastosta. Nyt olen selaillut sitä pariinkin otteeseen ja edelleen vaikuttaa todella hyvältä. Muitakin puutarhakirjoja tarttui mukaani: kärhökirja, amaryllis-kirja, tulppaani-kirja sekä Saila Roution Kukkia sipuleista. Kuten kirjastovirkailija totesi, että näitä lukemalla voi unelmoida kesästä....
Moikka! ahh ihania siemeniä :) itse tilaan kans virosta nuo siemenet.
VastaaPoistaMinusta nuo virolaiset siemenet ovat olleet hyviä ja mikä parasta, niitä on vähän. Ei jää vajaita pusseja lojumaan vuosiksi nurkkiin.
PoistaAah miten ihana amaryllis. Hyvin on verenpisarakin säilynyt, en ole ite koskaan talvettanut. Yli vuoden vanhan amarylliksen mukulan vaihdoin multiin, se kuihdutti lehtensä vasta joulun jälkeen :)
VastaaPoistaKadehdittavan paljon olet jo siemeniä varannut, mulla ei yhtään vielä ;(
Tämä amaryllis on kaunis, kunpa vaan saisin sen kukkimaan uudelleen... Minäkin vasta kokeilen verenpisaran, pelargonien ja ahkeraliisojen talvetusta. Ahkeraliisat eivät jaksaneet pysyä hengissä, myös osa pelargoneista ja 1 verenpisara ovat entisiä, muut vielä sinnittelevät ja tämä 'Alwin' kaikkein mahtavimpana.
VastaaPoistaKyllä sinä ehdit vielä siemeniä hankkimaan, minä olen vaan hirveä hätähousu ;)
Todella kaunis ja suloinen amaryllis. Helpoin tapa on kai saada amaryllis uudelleenkukitettua viemällä se ulos varjoisaan paikkaan kukkapenkkiin keräämään voimaa sipuliinsa. Säännöllistä lannoitusta unohtamatta.
VastaaPoista