torstai 21. elokuuta 2014

Syyskesän kukkijoita

Jotenkin tähän asti kukkapenkkini ovat olleet täynnä alku- ja keskikesän kukkijoita. Ehkä siksi, että keväällä on intoa hankkia uusia perennoja ja tulee osteltua sellaisia, jotka ovat juuri sillä hetkellä kukassa. Toisaalta suurin osa perennoistani on kaivettu sukulaisten ja ystävien kukkapenkeistä. Niinpä päätin viikko takaperin lähteä taimikauppaan ja annoin itselleni luvan ostaa vain sellaisia, jotka kukkivat syyskesällä. Aika hyvin onnistuin...


Kahden pienen pahvilaatikon kanssa tulin kotiin, vain tulikellukka ei kuulunut syyskukkijoihin, kuunliljaa en laske edes kukkivaksi. Ostin syyskaunosilmää, syyshohdekukkaa, verihanhikkia ja sitten sen tulikellukan ja kuunliljan. Nyt toivon, että kasvit ehtivät juurtumaan kunnolla ennen talventuloa.


syyshohdekukka ja syyskaunosilmä
Onneksi tuli kasvatettua myös yksivuotisia syyskukkijoita....

Kesäpäivänhattu

Kesäpäivänhattu

Auringonkukka
 
Kirjokakkarakin jaksaa vielä kukkia...

Keskikesän alennusmyynnistä hankittu lilja innostui kukkimaan valtavin kukkasin

Vierailija kurkunlehdellä

3 kommenttia:

  1. Kauniita ovat, ja varmasti kerkiävät juurtua.

    VastaaPoista
  2. Onpa ihania nuo päivänhatut, mulle kans!

    VastaaPoista
  3. Syyskukkijoissa on syksyn sävyjä. Eiköhän nuo ehdi hyvin juurtua tähän aikaan vuodesta.

    VastaaPoista