perjantai 4. heinäkuuta 2014

Nyt tuli stoppi

Eilen aamulla kirjoittelin, että kasvihuoneen kaikki seinät ovat kasassa ja nyt pääsisi pystyttämään. Kiitos Naapurin, niin nyt on kasvihuoneen runko pystyssä :)

On se vaan hieno...
Ovien kanssa meni jokunen tovi, varsinkin kun kokosin ensimmäisen  väärillä ruuveilla. Mutta sitten kattoluukkujen kasaaminen... Voi apua!!!! Ensinnäkin ohjeissa oli mainittu luukun koko, mutta kennolevyissä ei ollut ainoatakaan sen kokoista. Ja kaikki muutkin levyt olivat paljon isompia, mitä ohjeissa. Joten minä soitin Kivikankaalle, että minulle on toimitettu väärät levyt. Silloin selvisi, että kennolevyt ovat aina isoja, eikä sellaisia pikkupaloja, kuten lasit. Sain myöskin ohjeen, että kasvihuoneen mukana tulleita ohjeita ei kannata käyttää, vaan Kivikankaan nettisivuilla olevia heidän omia ohjeitaan. Näiden ohjeiden avulla löytyikin sitten oikean kokoinen kattoluukkupala.

Kennomuoviin piti ensin kiinnittää kumitiiviste. Sitten piti pujottaa tiivistetty levy kehyksen uriin. Joo, pitäisi, mutta kun se ei mahdu... Painan, vedän, väännän ja lopulta hakkaan kuminuijalla. Alareunan sain paikoilleen, mutta kaikki muut reunat kieltäytyvät yhteistyöstä. Käytän liukasteena astianpesuainetta, ei auta. Otan ystäväni apuun, mutta kahden naisen voiminkaan emme saaneet levyä oikeille urille. Ja ohjeista ei ole mitään apua :( Nyt sitten projekti seisoo, kunnes joku tulee tekemään homman puolestani, tai saan valistuneita neuvoja...

Kiukuttava kattoluukku

Valitettakoon vielä hiukan kokoamisohjeista: 1) Kivikankaan omissa ohjeissa on aivan eri kokoamisjärjestys, mitä valmistajan ohjeissa. Ja osat on niputettu valmistajan ohjeiden mukaan 2) Kivikankaan ohjeissa on eri osanumeroita, mitä valmistajan ohjeissa. Jokaiseen osaan on pakotettu osanumero, joka on sama kuin valmistajan ohjeissa. 3) Missään ei sanota, että kasaajan pitäisi käyttää Kivikankaan omia ohjeita, joissa on kylläkin suurin osa kuvista paljon selkeämpiä kuin valmistajan ohjeissa. 

Seuraavan kasvihuoneen (jos sellaisen tarvitsen) aion tilata valmiiksi koottuna!!!!

8 kommenttia:

  1. Ärsyttävää....Tuollasta olen pelännytkin, en osais kasata noita. Mut sitten kun sen saa koottua, onhan se hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hieno tulee, kunhan vaan saan kattoluukun koottua... Runko oli helppo kasata, piti vaan pujottaa pultteja uriin ja kiristää muttereilla kiinni.

      Poista
  2. Hyvä postaus!! Juurikin mietin kasvihuoneen hankintaa ja tuota kasaamista olen paljon pohtinut. Taitaa olla niin että päädyn valmiiksi koottuun:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huolimatta postaukseni valituksista, niin itse runko oli helppo kasata. Melkoinen palapeli, mutta pidän haasteista. Minua ei haitannut se, että jouduin välillä irrottelemaan pultteja, jotta saisin lisättyä pultteja uriin sivu- ja kattotukia varten (ei ollu mainittu ohjeissa). Mutta se harmittaa, että yksinkertaisesta asiasta tulee liian hankala. Ja nyt joudun odottamaan, että saan jonkun miehen kokoamaan tuon luukun.

      Poista
  3. Tiedän niin tunteen. Me koottiin viime kesänä Kivikankaan lasinen kasvari. Kattoon asti meni hyvin. Sitten kutsuttiin asentaja, joka asensi katon. Ollaan kyllä kasvariin tosi tyytyväidiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä odotan viikon, jotta saan isäni apuun, jos hänkään ei saa kattoluukkuja kootuksi, niin sitten minäkin tilaan asentajan apuun

      Poista
  4. Erittäin raivostuttavaa. Miksi aina tarvitaan miestä!

    VastaaPoista
  5. Projektistasi inspiroituneena pyysin alakerran isäntää (mies) rakentamaan minulle tuollaisen kasvihuoneen:
    http://overgrowthesystem.com/the-building-of-a-geodesic-greenhouse/
    Kun kerran netissä on selkeät ohjeet. Varmaan helppoa.

    VastaaPoista