maanantai 19. elokuuta 2013

Paikka hanskoille

Eteiseni on pieni, eikä siellä ole kunnollista säilytystilaa lapasille, hanskoille tai pipoille. Tähän mennessä niiden säilytyspaikkana on ollut leivinuunin päällinen, jossa onkin melkoinen ryönäläjä. Haluan siistiä sen, mutta mihin siirrän hanskat ? Olen etsinyt kaupoista seinäkoreja, mutta kaikki löytämäni ovat olleet liian silmillehyppääviä tai liian pieniä. Aina on ollut jotain vikaa...

Lauantaina pihakirppistapahtumasta löysin sen... Katselin, ihailin, lähdin pois, palasin ja kysyin hintaa. 3 euroa ainoastaan, joten pakkohan se oli ottaa ja kantaa loppukierros käsissä.


Tähän sytyin heti. Valkoinen kangas tumman pähkinän väristä kaapinseinää vasten hyppää liikaa silmille, mutta materiaali vaikutti puuvillalta, jota on helppo värjätä. Ideat lähti lentoon...

Haastetta oli löytää pesukoneväriä tästä kaupungista, tavaratalosta en sitä löytänyt, mutta kun ihmettelin asiaa nappikaupassa, niin myyjä sanoi ilokseni, että heiltä löytyy jotain värejä. Ja löytyi kaunista suklaanruskeaa. Hinta vähän kirpaisi, 12 euroa, mutta ostin silti. Ei tarvitse muualta enää metsästää ja pääsen kokeilemaan värjäystä. En ole koskaan ennen värjännyt mitään pesukoneella. Vielä ruokakaupasta paketillinen suolaa.

Kotona irrottelin kangasosan kehikosta, samalla huomasin, että jokaisessa taskussa on irrotettava pohjalevy, jonka myös poistin. Samalla löytyi tuoteseloste, ja piru vie, kankaassa on 65 % polyesteriä. Harmitti, koska tekokuituja ei voi värjätä. Mutta kun väri on hankittu, niin kokeiltava on. Heitin mukaan myös pari valkoista paitaa.

Ja ihan kivahan tuosta tuli. Salama vääristää värejä, koska todellisuudessa kangas ei ole noin liilahtavaa. Onhan se erivärinen mitä seinä, mutta en olettanutkaan saavani ihan samanväristä. Kun katselen sohvalta hämärään eteiseen, niin kangas näyttää riittävän tummalta, se ei hypi silmille.

Lokerikko on metallia ja melko painava. Siksi sen kiinnittämistä kaapin seinään piti miettiä vähän tarkemmin. Pelkät lyhyet ruuvit eivät olisi riittäneet. Mutta jos laittaisi kaapin puolelle ruuvin päähän mutterin... Siitä paikasta laitoin isälleni tyhmän kysymyksen: "Voiko uppokantaruuvin ja mutterin yhdistää ?". Kuulemma voi. Joten rautakauppaan... Siellä huomasin surukseni, että tavallista yleisuppokantaruuvia ja mutteria ei voinutkaan yhdistää, mutta onneksi löytyi yhdistettäviä ruuveja, laatikon kyljessä luki hieno nimi, uraruuvi.

Uraruuveja varten porailin seinään neljä reikää ja teline paikoilleen, ruuvit läpit ja muuterit kiinni. Nyt on ja pysyy. Ja minä olen tyytyväinen lopputulokseen!!!!

4 kommenttia:

  1. Kaunis teline tuli. Ja kyllä sie oot näppärä tekemään kaikenlaista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos. Minä tykkään tehdä käsillä ja utelias kokeilemaan kaikkea uutta. Joskus onnistuu, joskus ei. Ja täällä esitellään vain julkaisukelpoisia tuotoksia

      Poista
  2. Niin ja aikaansaapa. Saattaa sitä itse kukin ajatella, että olisi kiva tehdä jonkinlainen käsityö, mutta Kaupunkilaistyttöpä ottaa työkalun käteen ja tekee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Keskeneräinen!!! Teline oli varsin yksinkertainen värjätä, heitti vain kangasosan pesukoneeseen aineiden kanssa. Ja täällä ei kukaan muu tee kuin minä, eli minä tai jää tekemättä.

      Poista