Torstaina pitkän työpäivän jälkeen kurkistin ulos keittiön ikkunasta ja hihkaisin, kaivo näkyy. Takapihan salaojakaivo oli tullut näkyviin lumikinoksen alta. Merkityksellistä se on sen takia, että kaivon viereen istutin viime syksynä vuoden vanhoja kukkasipuleita, jotka eivät enää olleet hyväkuntoisia, mutta kokeillahan pitää...
Tänä aamuna sitten vedin saappaat jalkaan ja lähdin kierrokselle. Etupihalla omenapuun alla tulppaanit kasvavat edelleen, lunta ei ole enää nimeksikään... Piikikkään happomarjan juurelta ovat parvitulppaanit nostaneet päätään ja tavalliset tulppaanit myöskin. Päivänliljan hennon vihreät versot ovat jo 5 senttiä korkeita, pikkutalvio ihastuttaa tumman vihreänä mattona, ruusujuuren punertavat alut pilkistävät esiin... Voiko siis päivä ihanammin alkaa ????
Huussin nurkalla muurahaiset jo ahkeroivat, narsissit sen kun kasvavat likakaivon takana... Siinä on vissiin niin lämmin paikka, että ensi syksynä istutan lisää sipulikukkia... Muutenkin sitä likakaivon kohtaa voisi somistaa. Ja voi ihanuutta, viime keväänä istutetuissa raparpereissä näkyy eloa.
Vielä silmäys marjapuskiin, ne ovat selvinneet hyvin talvesta. Eivät ole päässeet pupujen tai myyrien ruokalistalle. Viimein pääsen takapihan kaivolle ja voi ihme, muutamia piikkejä sieltä nousee. Yksi, kaksi, kolme... ainakin 10 sipulikasvin alkua sieltä nousee. Aukkoa on vielä niin vähän, että mahdollisuuksia on lisäkukkiin. Kasvimaakin kuoriutuu vähitellen lumikerroksesta, kohta voisi jo ruveta kääntelemään tuhkaa ja syksyn lehtikerrosta saven sekaan ja kylvää porkkanat. Ehkä kuitenkin odotan vielä vähän...
Kasvimaalta siirryn pirtin sivuitse metsän puolelle, täälläkin käyn vilkaisemassa mitä muurahaisille kuuluu. Tämä pesä on varjossa, mutta sielläkin muurahaiset ovat heränneet. Niiden elämä näyttää hyvin kankealta ja hitaalta, ihan kuten minäkin, jos herätetään kesken unien liian kylmään aamuun.
Pirtin takana en löydä ainuttakaan sinivuokon lehteä, onko vielä liian aikaista. Hei tuollahan on muutama lehti. Näkyykö jo nuppuja ? Ei näy, mutta tuollahan on lisää lehtiä ja voi ihme, siellä on sentin pituisen varren päässä muutama nuppu. Ja tämä sinivuokko taitaakin olla punainen...
Sitten vielä autotallin eteen kauhistelemaan vesi/ mutalammikkoa. Ei muuta kuin pistolapio käteen ja ojittamaan. Ojankaivaminen oli jo lapsena kivaa, ja nautinnollista se oli vieläkin. Nähdä, miten vesi virtaa... Ja todeta, että salaoja olisi paikallaan, mutta taloudellinen tilanne ei sitä vielä salli, joten väliaikaisratkaisua mietitään...
Lyhyt puolen tunnin käyskentely omalla pihalla piristi ihanasti, sen jälkeen jaksoikin lähteä ruuhaiseen ruokakauppaan ja Tikkurilaan luistelunäytökseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti