lauantai 28. huhtikuuta 2012

Jälleen puutarhakierroksella

Keväisin on mahtavaa tehdä puutarhakierroksia, ilmojen salliessa jopa päivittäin. Tänään näin kevään ensimmäiset kukkivat punavuokot.


Viime viikonloppuna yritin päästä jo kasvimaan kimppuun, kokeilin kääntää maata talikolla. Jo kulkiessani kohti kasvimaata, maa litisi jalkojeni alla. Kun iskin talikon maahan ja nostin, sain nostettua vettä valuvan kuorman. Pakko oli lopettaa homma heti alkuunsa. Siinä yksi kimmoke saada kasvatuslaatikot valmiiksi. Pitkät seinät ovatkin valmiina ja olen odotellut säiden lämpenemistä, että pääsisin maalaamaan ne. Niistä tulee yhtä "kauniit" kuin talostani, eli järkyttävän siniset... Maalin ohjeissa sanotaan, että maalaus ja kuivumislämpötilan tulee olla yli 5 astetta. Tänään ja ensi yönä pitäisi olla riittävän lämmintä. Laskin mielessäni, että ehdin maalaamaan tämän päivän aikana seinät kahteen kertaan. Maalin sanotaan kuivuvan tunnissa, kun lämpötila on +23 astetta. Arvioin 15 asteessa kuivumisasjan olevan 2 - 3 tuntia, vaan eipä ollutkaan... Aamupäivän maalaukset olivat vielä ilta viideltä osittain märkiä. Toivottavasti pääsen huomenna maalaamaan seinät toiseen kertaan ja maanantaina kolmanteen. Sitten on päätylautojen maalaus ja vasta sen jälkeen pääsen kokoamaan laatikoita.

Viikonlopun ohjelmassa on maalauksen ja pihan siivouksen lisäksi kylvöjä. Ainakin lanttu on pakko kylvää esikasvatukseen, jotta siitä ehtisi saamaan satoa syksyllä. Laittelen myös kurkkua, kesäkurpitsaa ja spagettikurpitsaa tulemaan.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti