lauantai 25. tammikuuta 2014

Pakkanen lauhtuu, päivät pitenee, kylvöt itää

Olipa ihana tulla tänään kotiin vuorokauden poissaolon jälkeen, kun ei ollutkaan keuhkoja kipristävä kylmyys vastassa. Perjantaiaamulla piti miettiä tarkati, että mitä pukee päälleen, kun lähtee pääkaupunkiin koulutukseen. Jotain siistiä ja naisellista eli hame, mutta pelkässä hameessa ei tietenkään tarkene kävellä 300 metriä bussipysäkille. Toisaalta taas pääkaupungissa voi olla tukalaa kulkea toppahousuissa, eikä niistä kuoriutuminen välttämättä onnistu helposti. Hameeseen ja toppahousuihin päädyin kuitenkin. Onnekseni sainkin jo aamulla hotellihuoneen haltuuni, niin toppavaatteista kuoriutuminen sujui, eikä tarvinnut miettiä niiden säilyttämistä/ mukanakuljettamista. Tänään sitten toppauduin kaikkiin mukanaoleviin vaatteisiin, kun en tiennyt ulkolämpötilaa. Jo lyhyellä matkalla hotellista linja-autoasemalle saattoi todeta pakkasen laskeneen, jee!!!! Vain 7 astetta enää...

Toinen välttämätön kapine, toppahousejen lisäksi, perjantaiaamuna oli keltainen huomioliivi. Joudun kulkemaan noin 300 metriä maantien laitaa bussipysäkille, mutta vaikka meillä on katuvalot, niin turvaudun mielelläni heijastinliiviin. Se ainakin näkyy, koska tummissa talvivaatteissani ei ole heijastimia, toisaalta se on myöskin helppo riisua ja tunkea käsilaukkuun piiloon, kun pääsee hyvin valaistulle kaupunkialueelle. Mutta paluumatkalla sitä ei tarvinnutkaan pukea päälle, kun päivänvaloa riitti. Jouluvalojen kellokytkimiäkin saa jo ruveta säätämään. Vielä joulun aikaan ne poksahtivat päälle kolmelta, nyt riittää luonnonvaloa neljään asti... Ihanaa, että mennään jo kevättä kohti...

Orvokkien itämistä on pakko seurata päivittäin... Ensimmäinen orvokki oli itänyt viikon kuluttua kylvöstä. Nyt kaksi viikkoa myöhemmin itäneitä orvokkeja on jo 31/40. Eli todella hyvin... Ensimmäisissä taimissa on jo näkyvissä puolen millimetrin kokoiset oikeat lehdet.


Nyt olisi oikea aika ruveta myöskin hankikylvöihin, koska joidenkin perennojen kylmäkäsittelyaika on noin 6 - 8 viikkoa. Ja sitä ennen siementen pitäisi olla eri lähteiden mukaan yhdestä vuorokaudestä viikkoon sisällä lämpimässä ja kosteassa, jotta siemen turpoaa. Täällä vaan on liian vähän lunta hankikylvöihin. Niinpä aion hoitaa kylmäkäsittelyn jääkaapissa. Tänään aloitin metsäkatkeron, japaninesikon ja maatiaisritarinkannuksen siementen turvottamisen.

Laitoin vermikuliittia pieniin minigrip-pusseihin, kostutin ja lisäsin pienen määrän siemeniä. Jokaisessa siemenpussissa oli noin 100 siementä, joten kaikkia niitä en kaatanut vermikuliittiin itämään, vaan yritin laittaa noin 10 siementä. Laskeminen oli haasteellista, koska metsäkatkeron siemenet olivat melkein pölyä. Nyt minigrip-pussit ovat viilipurkissa pystyssä keittiön ruokapöydällä ainakin huomiseen. Jos laitan ne liian aikaisin jääkaappiin, niin siemenet eivät ehdi turpoamaan tarpeeksi, eivätkä siksi idä. Toisaalta jos pidän niitä pöydälä liian kauan, ne saattavat itää liian aikaisin. Tässäpä ongelmaa kerrakseen... Mutta kokeilemalla oppii!!!! Seuraavalla kerralla kuukauden kuluttua olen varmaankin, toivottavasti, viisaampi, silloin on vuorossa akileijan ja tähtililjan kylmäkäsittely.

Ja huomenna alkaa herneenversotus, laitoin juuri herneet likoamaan...




sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Kirottu pakkanen!!!

Kaiken se jäätää, kiusaa ja hankaloittaa!!!! Postilaatikon lukko jäätyy aina, kun tulee pakkasta. Jäätymisen aiheuttaa postilaatikon teline, joka on takakenossa, niin että kaikki taivaalta tuleva kosteus pääsee satamaan lukkoon. Pitäisi siis uusia talkoilla koko teline, siinä kun on koko naapuruston postilaatikot samassa telineessä. Harkinnassa on etsiä/ kehitellä lukolle jonkinmoinen suojus... Viimeksi maanantaina yritin taas sulatella kyseistä lukkoa, sillä seurauksella että avaimeni vääntyi. Enkä tietenkään huomannut asiaa heti, koska kotioveni ei ollut lukossa pihapuuhailujen aikana. Huomasin asian vasta myöhemmin illalla, kun tulin ystäväni luota "siementreffeiltä", eikä avain suostunutkaan kiertymään lukossa. Jouduin siis lähtemään takaisin ystäväni luo, ajamaan 10 kilometria suuntaansa saadakseni vara-avaimeni. Kyllä kiukutti!!!! Olen yrittänyt välttää lukkosulan käyttöä, mutta pakkohan se postilaatikon lukko oli saada auki... Nytpä saan pitää lukkosulan joka päivä taskussani, koska saamani tiedon mukaan lukkosulalla sulatettu lukko jäätyy entistä pahemmin :(

Saunamökki

Tänään menin katsomaan, että saunamökissä on kaikki kunnossa ja hakemaan pakastimesta papuja. Heti astuessani sisälle näen, että lattialla on lammikko, jäätynyt lammikko. Hitto vieköön, lämpötila oli päässyt laskemaan pakkasen puolelle ja vesi putki oli haljennut. Saunamökissä on ollut jo pitkään patteri päällä, se vaan ei enää riittänyt näillä keleillä. Kiireesti laitoin tulet leivinuuniin, laitoin lisäpattereita lämmittämään ja nyt voin vain toivoa, että muita vahinkoja ei ole päässyt syntymään. Onneksi otin jo viime viikonloppuna pelargonioista pistokkaita, koska emokasvit näyttivät pahasti paleltuneilta.

Jos pakkasesta on ollut minulle haittaa, niin on siitä hyötyäkin. Pakastin on ollut helppo sulattaa, kun on voinut kantaa pakasteet kasseissa suoraan ulos. Ei ole tarvinnut pelätä niiden sulamista. Petivaatteet olen kantanut ulos tuulettumaan. Pölypunkit eivät ehkä kuole, mutta ainakin petivaatteisiin tulee raikas tuoksu...

Kaikesta  pakkasen kiroilusta huolimatta mieleni ja ajatukseni ovat jo virittäytyneet kevääseen. Siemenvarastoja on käyty läpi, hankin oksasahan omenapuun leikkausta varten sekä lisää kylvöastioita, tilasin kasvivalaisimia 4 kappaletta. Siemenluetteloita on luettu ahkerasti, vaikka en aiokaan enää tilata/ ostaa koristekasvien siemeniä. Liityin elämäni ensimmäiseen siemenkirjeeseen, jne... Mieli halajaa jo kevääseen, vaikka pahin kylvökuume onkin jo helpottanut....


Ja heti piti ensimmäinen kasvivalo viritellä paikoilleen... Ennen viritystä piti vain siivota eli siis tyhjentää tuo taso. Vanha tietokone katosi kokonaan ja alla oleva ryönäläjähylly sai ovet eteensä. Ovien asentamista olin suunnitellut elokuusta lähtien, lasiovien suojakalvon ostin marraskuussa, ja nyt ne on kaikki asennettu. Halusin kaappien lasioviin kuviollisen kalvon, jotta kaikki mahdolliset ryönäpinot eivät loista kaikelle kansalle. Niiden asentaminen oli todella helppoa: pyyhkäisy saippuavedellä, suojakalvo pois ja paikoilleen, lopuksi vielä tasoitus ikkunalastalla eli ilmakuplat pois. 


Vielä on hankittava kaappiin välihylly ja käytävä ryönäläjä läpi, että kuinka paljon siinä oikeasti on säilytettävää materiaalia, ja kuinka paljon sellaista, jolle on kuvitellut olevan käyttöä, mutta jota kuitenkaan ei ole käytetty. 








sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Kylvökuume

Kylvökuume on vakava sairaus ja se iskee joka vuosi ja aina samaan aikaan tammikuun alussa. Joka vuosi kuumetta on kestettävä, koska kylvöjä ei voi aloittaa vielä tammikuussa. Ei voi, vaikka puutarha.netin konkarit niin tekevätkin. Useina vuosi olen saanut pidäteltyä itseäni tammikuun loppuun, jopa helmikuun alkuun, sitten on ollut jo pakko päästä kylvöpuuhiin, joten olen kasvattanut herneenversoja. Viime vuonna päätin kokeilla kylvää kesäkukkia (ahkeraliisaa) ja ananaskirsikkaa jo helmikuun lopulla. Ja kokeilu onnistui ainakin ahkeraliisan osalta, ensimmäinen kukka aukesi jo toukokuussa. Niin siis tänäkin vuonna, ahkeraliisan kylvö on merkattu kalenteriin viikoille 8/ 9. Mutta kun en silti millään malttaisi odottaa yli kuukautta... Joten päätin taas ryhtyä kokeiluun...

Vuoden 2014 ensimmäiset kylvöt


Tänä vuonna päätin myöskin hillitä taimimääriä, koska viime vuonna olin hukkua ainakin samettikukkiin, mutta muutamaan muuhunkin lajiin. Niinpä tänä vuonna tulee maltillinen määrä kaikkea!!!! Tähänkin minikasvariin on kylvetty vain 40 orvokinsiementä, ja pussiin jäi odottamaan vielä paljon siemeniä odottamaan tulevia vuosia. Päätin siis kokeilla orvokkien kasvatusta. Joka vuosi olen ostanut orvokkeja vapuksi, mutta nyt kokeilenkin kasvattaa ne itse. Orvokki vaatii pitkän esikasvatuksen, 10 - 12 viikkoa, joten ajan pitäisi riittää... Katsotaan, miten onnistun tavoitteessani.


Toinen kasvikokeiluni alkoi jo syksyllä, kun päätin kokeilla pelargonioiden talvettamista. Vein 3 ruukkua talvisäilytykseen saunamökkiini (lämpötila 5 - 10 astetta9, siten että kaksi pienintä ruukkua sijoitin ikkunalaudalle ja ison ruukun lattialle. Vielä ovat hengissä, paitsi että suuressa ruukussa kasvava pelargonia oli kasvattanut pitkiä vaaleanvihreitä ohuita lehtivarsia (eli se kaipaa valoa), joten siirsin sen sohvalle vähän lähemmäs valoa. Ensi talveksi taidan hankkia saunamökkiin kasvivalon, koska silloin siellä voi olla enemmän talvehtivia kasveja.  Aika hyvin ovat selvinneet talvesta...

Lattialla talvehtinut yksilö

Ikkunalla talvehtinut pelargonia
Hölmöyttäni en ymmärtänyt kokeilla talvettaa rakastamiani ahkeraliisoja. Mutta ensi vuonna sitten... Puutarha.netistä saadun vinkin perusteella leikkasin tänään omista pelagonioistani pistokkaita ja laitoin niitä multaan. Ja kuulemma myöhemmin keväällä voi näistä pistokkaista ottaa vielä lisää pistokkaita. Joten mihin joudun kaikkien näiden kasvien kanssa ennen kesäkuuta ? En tiedä, voi olla että pitää valjastaa suku ja ystävät apuun... Se siitä kohtuudesta!!!




perjantai 10. tammikuuta 2014

Kirja-alessa

Kirjat ovat intohimoni. Luen paljon ja omistan paljon kirjoja - liikaa, kun muistelen edellistä muuttoa. Mutta silti, aina kun näen kiinnostavan ja edullisen kirjan, se on pakko hankkia, vaikka kirjahyllyihin ei enää mahdu lisää. Mutta ainakaan vielä en suostu ajatukseen, että kun ostaa uuden, pitää luopua yhdestä vanhasta.

Puutarhakirjat ovat käsityökirjojen ohella ehdottomia suosikkejani. Tällä kertaa mukaani tarttui muutama puutarhakirja paristakin eri paikasta:





Käsityökirjat ovat vastustamattomia. Mutta niiden suhteen olen jo oppinut käyttämään harkintaa. Ihan kaikkea en enää osta, koska monessa kirjassa on samaa asiaa, ainakin lankatekniikoissa. Mutta yhtään pipokirjaa kirjahyllystäni löydy, siksi sellainen piti hankkia. Ja tässä kirjassa on useita sellaisia malleja, jotka ajattelin neuloa, vaikka pipo ei sovikaan päähäni.




Ja ihan oli pakko ostaa betonikirja. Jo viime kesänä ajattelin kokeilla betoniruukkujen ja raparperilaattojen tekemistä, mutta en ehtinyt. Mutta ensi kesänä minulla toivottavasti on aikaa!!!!


Leipää en ole leiponut pitkään aikaan, nyt rupeaakin jo kaupan ruisleipä tökkimään, joten ruisleipää pitäisi ehtiä leipomaan. Jouluksi tein saaristolaisleipää, hyvää sekin, mutta ei sitä viitsi kaiken aikaa syödä, se on niin makeaa. Alesta löysin mielenkiintoisen leipäkirjan, jossa opastetaan taikinajuuren (sekä rukiisen, että vaalean) tekoa, jos ei sellaista saa keneltäkään tutulta. Kokeiltava on, vaikka en niin kauheasti happamasta leivästä pidäkään.

Ja viimeisenä ostoksena tuli nostettua koriin kirja "Kuinka ananas kuoritaan". Siinä vasta kiinnostaa asiaa kodinhoidosta.


 Kirjan johadannossa sanotaan näin: "Meillä kaikilla on puutteita arkitaidoissamme, ja useimmat meistä ovat valmiita välttelemään viimeiseen asti niiden korjaamista - ... Oppaasi ei yritä uskotella, että muodikkaan sitruunanpuristimen hankkiminen keittiöön on avain kodin onneen... Tämä opas lähtee oletuksesta, että mieluummin makaisit sohvalla kuin lakaisisit sen alustaa ja että pölynimurin rakosuutin tuottaisi sinulle mielihyvää ainoastaan, jos se olisi tehty suklaasta."

Varsin hauskoja asioita kirjasta löytyykin alkaen nykyisin kauhean muodikkaasta "Elämä järjestykseen" osiosta.  "Sotkujen mukana poistuvat myös huolet. Mikäli sotkuisuus on keskeinen osa sinua, noudata tätä kaksitoistakohtaista ohjelmaa, niin pääset eroon rojuistasi." Pitäisi vissiin noudattaa, koska tässä talossa on niiiiiin paaaaljon tavaraa, mutta ei mitään liikaa!!!







maanantai 30. joulukuuta 2013

Moottorisahasta ja sahauksesta

Oskarin aiheuttaman tuhon jälkeen päätin kirjoittaa joulupukille, että tarvitsisin moottorisahan. Päätin kuitenkin säästää joulupukkia ja hankkia sen itse. Haluan sähkösahan, koska sen saan varmasti käyntiin. Polttomoottorisaha on vaikea käyntiinvedettävä pitkän seisokin jälkeen, ruohonleikkuri on samanlainen ongelmakapistus. Akkusaha olisi vielä parempi, mutta niiden toimintakykyisyys ei ole tarpeeksi pitkä ja hintaakin on aika paljon. Ja moottorisahaa tarvitsen vain piha-alueella puiden pätkimiseen, en aio ruveta metsuriksi. Ne hommat jätän suosiolla kokeneemmalle eli isälleni.

Mutta minkä merkkinen sähkösaha, millaiset tehot, entä terälevyn pituus... Vaikea valita, onneksi isäni lähetti muutaman TM rakennusmaailman testin, jotain tietoja löytyi myös moottorisaha.net sivustolta. Päädyin Makitan sähkösahaan, koska se sai testeissä hyviä arvioita ja sellaisen saa tämän kaupungin rautakaupasta. Nettikaupoista olisi saanut minkä merkkisen sahan vain, mutta halusin keskustella myyjän kanssa sahasta ja saada pientä käyttöopastusta. Siis toivoin saavani rautakaupasta palvelua...

Niinpä marssin korkokengissäni paikalliseen rautakauppan (siihen samaan, jonka jossain edellisessä postauksessa haukuin). Löysin moottorisahat, tutkin niitä asiantuntevasti, kokeilin kädessä ja lähdin palvelutiskille etsimään myyjää. Myyjä olikin paikalla, mutta "Minä en tiedä niistä mitään, en ole tältä osastolta". Vähän rupesi taas kierrokset nousemaan, mutta myyjä yllättikin positiivisesti jatkamalla: "Mutta minä voin hakea sellaisen henkilön, joka tietää niistä." Ja niin hän hakikin myyjän, joka todella tiesi moottorisahoista. Vau. Myyjällä oli myös huoli minusta, koska hän ihmeissään kyseli, että aionko ihan yksin ja kenenkään opettamatta ruveta käyttämään moottorisahaa. Niinpä lupasin, että isäni antaa minulle käyttökoulutuksen. Kaupat syntyivät ja moottorisahan lisäksi mukaani lähti teräketjuöljyä ja viilasarja teroitusta varten.

Siinä se nyt on, moottorisahani
Ennenkuin voin ruveta tositoimiin sahani kanssa, on hankittava turvavarusteet. Kuulosuojaimet löytyy jo, samoin suojalasit. Visiiri olisi parempi suoja kasvoille, sellaisen hankin myöhemmin. Viiltosuojahousut, niitä löytyy monestakin paikasta, mutta kaikki miesten mallia. Ja niissä on tilaa väärissä kohdissa. Ainoastaan yhdestä paikasta  löytyi naisten viiltosuojahousuja, joten sieltä ne piti tilata. Turvasaappaat vielä tarvitsen, mutta ne hankin myöhemmin. Jos sattuu onnettomuus ja sahaan varpaitani, niin vanhinko ei ole kuitenkaan hengenvaarallinen. Kaikkea en yksinkertaisesti pysty hankkimaan kerralla!!!

Isäni etsi minulle kirjalliseksi oppimateriaaliksi netistä Husqvarnan moottorisahausoppaan. Siellä oli asiallista tekstiä sekä videoita. Erityisen tärkeää oli kuulemma opetella kohta 5 eli takapotkun välttäminen. Hyvä sivusto!!! Tärkeää oli oppia, kummalta puolelta (ylä vai ala) runkoa sahataan poikki, ettei saha jumitu kiinni.

Heti joulun jälkeen ensimmäisenä arkipäivänä pienessä tihkusateessa lähdimme isäni kanssa testaamaan sahaani. Ensin teräketjuöljyt tankkiin ja sitten pääsin sahaamaan lankkua puolen metrin pätkiksi isäni tarkan valvonnan alaisena. Ja hyvin sujui... Harmi vaan, että lankkua oli niin vähän...

Kotona halusin heti käydä käsiksi Oskarin kaatamaan kuuseen...

Tähän oli jääty... Kuvan ottamisen jälkeen olen karsinut muutaman oksan vesurilla pois, niin että autolla pääsi ajamaan.

Olin ajatellut päästä helpolla ja pätkiä kuusen metrin pätkiksi, mutta isä sanoikin, että se pitää pätkiä heti noin 30 senttisiksi. Ja leikkauspinnat pitää olla suoria, jotta halkaiseminen on helpompaa... Ja eikun yrittämään... Ensimmäinen pätkä sahattu ja minulla oli jo hiki. Viiltosuojahousut hiostavat ja moottorisahakin painaa, taidan olla huonossa kunnossa. Mutta sinnikkäästi jatkan... Yhdeksäs pölli irtoaa jo melko suoralla sahauksella :) Mutta mitä lähemmäs tyveä pääsen, sitä hankalammaksi sahaus muuttuu, koska terälevy on liian lyhyt. Onneksi ohjeissa oli, miten sellaisessa tilanteessa pitää toimia. Onnistun sahaamaan pöllejä lisää, mutta enää sahauskohta ei ole suora, ylä- ja alasahauskohta eivät tahdo kohdata, mutta poikki runko menee. Viimeisen sahauksen jätän kesken, se muodostui niin hankalaksi, hoitakoon ammattilainen sen!!!!

Pätkitty runko

Vielä pitää pöllit halkaista ja pinota kuivumaan, viedä oksat polttokasaan ja siivota paikat. Mutta minä onnistuin, enkä vahingoittanut itseäni.

lauantai 28. joulukuuta 2013

Kyllä on maailman kirjat sekaisin...

Näin totesi eräs kävelijä kovaäänisesti seuralaiselleen, kun näki minut äitini kanssa metsässä. 

Kosteaa keliä uhmaten päätimme äitini kanssa lähteä ulos. On ollut ihanaa laiskotella, maata, lukea, tehdä käsitöitä, mutta kyllä ihminen tarvitsee raitista ulkoilmaa. Niinpä ensimmäiseksi tyhjensimme kompostorin ja sitten lähdimme kävelemään. Äitini ehdotti, että emme tekisikään jalkakäytävä lenkkiä, vaan lähtisimme metsään. Ehkä hän ei olisi kehdannut kulkea julkisesti kanssani, koska minulla oli jalassa saviset pihahousut, tiedä häntä. Lähdimme siis metsää kohti, tien reunaa tallustellen. Puolivälistä isoa, pitkää ja jyrkkää mäkeä lähtee sivutie sorakuopalle. Poikkesimme sivutieltä heti metsän puolelle ja ihan oli pakko hiukan katsella alaspäin, että josko sieltä löytyisi suppilovahveroita. Eihän niitä enää pitäisi olla, joulukuun lopulla, mutta kun on ollut lämmintä ja sateista, niin päätimme kokeilla onnea. 

Vähän aikaa kiertelimme rinnettä ristiin rastiin, mutta ei sieltä mitään löytynyt ja sadekin yltyi, joten päätimme jatkaa matkaa. Ei löytynyt enää... Mutta sitten, ihan yllätten yhden kannon juurella näkyi jotain epämääräisen ruskeaa. Ja kun kumartui lähemmäs, niin muutama vetinen suppilovahverohan siinä oli. Yksi oli pakko tuoda kotiin todisteeksi, että Viattomien lasten päivänä voi vielä sienestää ja saada saalista...

Todistusaineistoa

perjantai 27. joulukuuta 2013

Hiljaa, hiljaa ... Joulu tullut on...

Ja mennytkin jo... Minä aloitin joululoman sunnuntaina 22. päivä, silloin ajoin Lohjalle vanhempieni luo. Maanantain aikana teimme äitini kanssa yhdessä viimeiset jouluruuat: kalarullan, punaviinisillin, rosollin, sienisalaatin, luumukiisselin, pullat, joulutortut... Vaikka lista kuulostaa pitkältä, niin eipä siihen kahdelta tekemään tottuneelta naiselta kauaa mennyt. Kyllä yhdessä oli mukava puuhailla!!!!

Jouluaaton aloitimme käymällä Pusulassa isovanhempieni haudalla. Pusulassa on aina ihan pakko kurkistaa vanhaan ruumishuoneeseen, jos oviluukku on auki. Sinne kun on rakennettu talli seimineen, joka vuosi erinäköinen. Harmi vaan, että unohdin ottaa kameran mukaan.

Kotona hiljennyimme kuuntelemaan Joulurauhan julistusta. Hiljentyminen olikin paikallaan, koska sisareni perheineen tuli viettämään joulua kanssamme. Ja hulinaa riitti, ei niinkään 4 lapsen takia, vaan koiranpennun takia. Pentu litki innokkaasti vettä kuusenjalasta ja pari kertaa kuusikin meinasi kaatua. Ja kävipä meillä pukkikin, joka toi minulle toivomani kirjan ja tarvikkeitakin pukki oli kerännyt talteen ;)


Ja heti joulupäivänä oli pakko aloittaa harjoittelu... Tuloksena rannerengas, langanpätkät pitää vielä päätellä. Haastavaa hommaa, että saa molemmat reunat yhtä tiukalle/ löysälle.


Seuraavaksi olen ajatellut kokeilla pannunalustan tekemistä, jos vaan nipsut riittävät. Olen pyytänyt tuttuja keräämän nipsuja, jotta voin tehdä isompiankin nipsutöitä.



torstai 19. joulukuuta 2013

Sähköä ilmassa...

Sähkö on kummallinen apulainen, se puhuttaa aina. Perjantaina pohdiskelin, että pitäisikö työpäivän jälkeen ajaa kotiin, vaikka tarkoitukseni oli lähteä viikonlopun viettoon Lohjalle, koska täältä oli sähkö pois, kun lähdin töihin. No en käynyt kotona, joten liesituulettimen valo paloi koko viikonlopun. Nyt olen kahden päivän ajan selvitellyt sähkölaskua. Minulla on ollut alusta alkaen etäluettava mittari ja olen äitini neuvosta pitänyt kirjaa kulutuksesta.

Jostain syystä lokakuun sähkölasku olikin arviolasku ja kulutukseksi oli arvioitu 1069,72 kWh. Mikäs siinä, minä maksoin kiltisti laskun. Seuraava lasku olikin sitten tasauslasku, ja siinä olikin uusi arvio lokakuulle 699,77 kWh. Ja tätähän minä sitten rupesin selvittämään, koska loka-marraskuun vaihteessa oli sähkön hinta noussut... Ensin 20 minuuttia puhelimessa,virkailija ei ymmärtänyt lainkaan, mistä puhuin. Hän väitti vain, että kysymys on eri ajanjaksoista, vaan kun ei ollut. Lopuksi hän sanoi, että minun tulosteistani ei ole mihinkään, koska minulle tulee e-lasku. Emme päässeet yhteisymmärrykseen asiassa, joten ilmoitin tulevani seuraavana päivänä eli tänään paikanpäälle.

Tänään asiaa selviteltiin 40 minuuttia kolmen eri virkailijan kanssa. Ja taas höpisivät kaiken johtuvan mittarin vaihdosta (etäluettava sähkömittarini käytiin pari viikkoa sitten vaihtamassa uuteen etäluettavaan), ja minä en hyväksynyt tätä selitystä. Tilanne meni niin pitkälle, että ilmoitin, etten maksa laskua ennenkuin se korjataan. En minäkään voi muuttaa arviointisysteemejä kesken kaiken, joten miksi he voivat niin tehdä!!! He esittelivät kovin sähkönkulutuksen arviointikäyrää, mutta ei se minusta selitä sitä, miksi minulla on 2 eri kulutusarviota samalta ajalta. Sitten minulle ilmoitettiin, että he muuttavat laskua vain, jos minulla on ilmoittaa heille todellinen kulutus lokakuun viimeiseltä päivältä. No eihän minulla sellaista ole, koska olen aina saanut etäluettavan mittarin takia todelliseen kulutukseen perustuvan sähkölaskun. Sittenhän virkailija keksi, että josko heillä kuitenkin olisi se lokakuun lopun mittarilukema, vaikka minulle olikin lähetetty arviolasku. Ja löytyihän se, vaikka kuulemma epävarma. Todellinen kulutus olikin ollut 570 kWh eli heidän hieno arvionsa meni vain 500 kWh:ta pieleen...

Ja niin virkailija teki minulle uuden sähkölaskun, joka onkin itse asiassa hiukan isompi kuin alkuperäinen. Ja kotimatkalla ymmärsin, miten tämä jälkimmäinen arvio (699 kWh) oli tehty, valitettavasti virkailijatkertoivat sen niin epämääräisesti sivulauseissa, että ymmärsin asian vasta paljon myöhemmin. Vaikka asia on nyt kunnossa, jäi selvittelyistä tosi ikävä fiilis.

Mutta uuteen sähkömittariin, tai oikeastaan sen tuomaan omaseurantamahdollisuuteen olen todella tyytyväinen...

Keskiviikko 11.12. olin lämmittänyt leivinuunia edellisenä iltana ja lämmitin lisää taas samana iltana. Töihin menin myöhemmin, joten kävin laittamassa auton lämpiimäään yhdeksältä ja kävin suihkussa...

Ke 11.12.2013

Lauantaina 14.12. en ollut kotona ollenkaan, mutta sähköä kului ennemmän kuin keskiviikkona. Mutta oli kylmä päivä (n. -5 astetta), joten se selittää sähkön kulutuksen...

La 14.12.2013



maanantai 9. joulukuuta 2013

Havuorava

Ilmoittauduin elokuussa mielenkiintoiselle kansalaisopiston kurssille. Kurssin nimi oli havuorava ja kesto vain yhden illan. Olin unohtanut koko kurssin, mutta tänään huomasin sen kalenteristani. Sitten vain kiireesti lukemaan, että mitä kurssille tarvitaan mukaan: n. 1 metrin mittainen kuusi, rautalankaa ja oksasakset. Niinpä marssin työpäivän jälkeen metsään etsimään sopivaa kuusta. Tämä oli vähän pidempi, puolitoistametrinen, jonka sain vaivoin tungettua auton takakonttiin.

Tästä se lähtee...
Ensin vähän lyhennettiin, karsittiin alaoksia niin että saatiin häntätappi. Sitten rakennettiin alemmat raajat rautalangan avulla, sen jälkeen vartaloa, yläraajat, kaula ja pää. Ja oravan runko oli kasassa...


Oravan runko
Ja sen jälkeen lähdettiin lihottamaan runkoa lisäämällä oksia. Tärkeää oli lisätä alempiin raajoihin ja häntään paksuja oksia, koska ne toivat ryhtiä oravaan. Ja pintaan kauniita ohuita havuja...


Ja siinä se orava sitten on, tai ehkä enemmänkin dinosaurus. Ihan kelvollinen näin ensikertalaiseksi... Puolitoistametrinen kuusi riitti hyvin ja 2 puolaa rautalankaa ja aikaa meni reilu pari tuntia. Taidanpa kokeilla tehdä toisenkin, kun noita kuusenhavuja nyt riittää... Ja äitille lupasin tehdä havupallon...

maanantai 2. joulukuuta 2013

Voi Oskari!!!!

Olipa Oskari äkäisellä päällä viime yönä. Kova myrsky, kovempi kuin Eino!!! Kuuntelin tuulen ujellusta pihapuissa  aamuyöhön asti. Sen jälkeen totesin, että koko syksyn uhkaillut flunssa oli päässyt tunkeutumaan kroppaani, joten loppuyö meni yskiessä ja aivasellessa. Päätin suosiolla viettää tämän päivän ja huomisen kotona lepäämässä, että pääsisin taudista helpommin eroon.

Soitettuani pomolle rupesin varovasti kurkistelemaan verhon raosta ulos. Pimeää, hämärää, mutta ei mitään ihmeellisiä myrskytuhoja. Lintulautakin oli pysynyt paikoillaan - hiukan pelkäsin, että se olisi irronnut ja lentänyt auton päälle. Mutta sitten näin...



Siinä se rötkötti poikittain keskellä pihatietä. Olin kyllä antanut sille kaatotuomion, mutta en ajatellut kaataa sitä vielä tänään.

Onni on se, että kuusi on kaatunut juuri oikeaan väliin. Jos se olisi kaatunut metrin liiteriin päin, niin liiterin lahot räystäät ja kattotuolit olisivat olleet entiset. Eikä olisi ollut mitään varmuutta, etteikö koko liiteri olisi sortunut, koska juuri tällä kulmalla ei ole tukipalkkeja.

Mikään pakko ei olisi ollut lähteä tänään huonovointisena ulos puuta raivaamaan, koska pihalleni pääsee myös toista reittiä pitkin. Mutta hullu pääni ei saanut rauhaa ennenkuin kävin yrittämässä. Ja työkaluna pokasaha. Jo viime keväänä puhuttiin kaverin kanssa, että hankitaan yhteinen ketjusaha. Mutta jotenkin se vaan jäi... Eino-myrsky kaatoi naapurista pari puuta, silloin mietin, että pitäisi käydä ostamassa se saha. Mutta niin se vaan jäi... Joten sitten kun sitä olisi tarvittu, niin sitä ei ole. Nyt aion kirjoittaa joulupukille, että saan ketjusahan. Pokasahalla kävin kuusen kimppuun






Pikku hiljaa ja pitkiä lepotaukoja, nyt ei ole runko enää tientukkeena. Vähän kun karsii oksia, niin pääsee autolla ajamaan. Mutta nyt on olo ihan voimaton... Edes neuletta en jaksa ottaa käteen. Mutta eilen valmistui haruni (ohje Ravelry.com)