torstai 19. joulukuuta 2013

Sähköä ilmassa...

Sähkö on kummallinen apulainen, se puhuttaa aina. Perjantaina pohdiskelin, että pitäisikö työpäivän jälkeen ajaa kotiin, vaikka tarkoitukseni oli lähteä viikonlopun viettoon Lohjalle, koska täältä oli sähkö pois, kun lähdin töihin. No en käynyt kotona, joten liesituulettimen valo paloi koko viikonlopun. Nyt olen kahden päivän ajan selvitellyt sähkölaskua. Minulla on ollut alusta alkaen etäluettava mittari ja olen äitini neuvosta pitänyt kirjaa kulutuksesta.

Jostain syystä lokakuun sähkölasku olikin arviolasku ja kulutukseksi oli arvioitu 1069,72 kWh. Mikäs siinä, minä maksoin kiltisti laskun. Seuraava lasku olikin sitten tasauslasku, ja siinä olikin uusi arvio lokakuulle 699,77 kWh. Ja tätähän minä sitten rupesin selvittämään, koska loka-marraskuun vaihteessa oli sähkön hinta noussut... Ensin 20 minuuttia puhelimessa,virkailija ei ymmärtänyt lainkaan, mistä puhuin. Hän väitti vain, että kysymys on eri ajanjaksoista, vaan kun ei ollut. Lopuksi hän sanoi, että minun tulosteistani ei ole mihinkään, koska minulle tulee e-lasku. Emme päässeet yhteisymmärrykseen asiassa, joten ilmoitin tulevani seuraavana päivänä eli tänään paikanpäälle.

Tänään asiaa selviteltiin 40 minuuttia kolmen eri virkailijan kanssa. Ja taas höpisivät kaiken johtuvan mittarin vaihdosta (etäluettava sähkömittarini käytiin pari viikkoa sitten vaihtamassa uuteen etäluettavaan), ja minä en hyväksynyt tätä selitystä. Tilanne meni niin pitkälle, että ilmoitin, etten maksa laskua ennenkuin se korjataan. En minäkään voi muuttaa arviointisysteemejä kesken kaiken, joten miksi he voivat niin tehdä!!! He esittelivät kovin sähkönkulutuksen arviointikäyrää, mutta ei se minusta selitä sitä, miksi minulla on 2 eri kulutusarviota samalta ajalta. Sitten minulle ilmoitettiin, että he muuttavat laskua vain, jos minulla on ilmoittaa heille todellinen kulutus lokakuun viimeiseltä päivältä. No eihän minulla sellaista ole, koska olen aina saanut etäluettavan mittarin takia todelliseen kulutukseen perustuvan sähkölaskun. Sittenhän virkailija keksi, että josko heillä kuitenkin olisi se lokakuun lopun mittarilukema, vaikka minulle olikin lähetetty arviolasku. Ja löytyihän se, vaikka kuulemma epävarma. Todellinen kulutus olikin ollut 570 kWh eli heidän hieno arvionsa meni vain 500 kWh:ta pieleen...

Ja niin virkailija teki minulle uuden sähkölaskun, joka onkin itse asiassa hiukan isompi kuin alkuperäinen. Ja kotimatkalla ymmärsin, miten tämä jälkimmäinen arvio (699 kWh) oli tehty, valitettavasti virkailijatkertoivat sen niin epämääräisesti sivulauseissa, että ymmärsin asian vasta paljon myöhemmin. Vaikka asia on nyt kunnossa, jäi selvittelyistä tosi ikävä fiilis.

Mutta uuteen sähkömittariin, tai oikeastaan sen tuomaan omaseurantamahdollisuuteen olen todella tyytyväinen...

Keskiviikko 11.12. olin lämmittänyt leivinuunia edellisenä iltana ja lämmitin lisää taas samana iltana. Töihin menin myöhemmin, joten kävin laittamassa auton lämpiimäään yhdeksältä ja kävin suihkussa...

Ke 11.12.2013

Lauantaina 14.12. en ollut kotona ollenkaan, mutta sähköä kului ennemmän kuin keskiviikkona. Mutta oli kylmä päivä (n. -5 astetta), joten se selittää sähkön kulutuksen...

La 14.12.2013



3 kommenttia:

  1. Meillä Ukkokulta hoitaa tuon sähköpuolen, mutta kommentoi sitä kyllä varsin aktiivisesti. Ajoittain tuntuu, että sähköyhtiöt tekevät laskuista tieten tahtoen sellaisia, ettei niitä normaalijärjellä varustettu ihminen mitenkään ymmärrä. Ja palvelukin tuppaa olemaan vähän sitä sun tätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, niin tekevät. Nyt onneksi on näitä etäluettavia mittareita, ja lukemat näkyvät netissä, niin pääsee itse seuraamaan omaa kulutustaan ja mahdollisesti muuttamaan joitain asioita.

      Poista