maanantai 19. toukokuuta 2014

Kohti unelmaa

Kasvihuone, siitä olen unelmoinut ja jo syksyllä se muutti saunamökkiin... Viime viikonloppuna projekti lähti etenemään oikein todenteolla...

Minä siis aloitin kaivamisen heiti viime syksynä, mutta homma keskeytyi talveksi. Kuukausi takaperin savimaan hiukan kuivahdettua pääsin taas jatkamaan... Ja voi luoja, että on kovaa savea...

Pintamaa poistettu
Tein kaivuutyötä rauhalliseen tahtiin, muutama kärryllinen ja sitten taas lepotauko, niin työ ei käynyt liian raskaaksi. Mutta sitten... Isälleni kävi ainoastaan yksi viikonloppu nyt toukokuussa, jolloin hän ehtisi valamaan perustuksia, joten urakkahommaksihan kaivaminen meni, 10 - 12 kärrykuormaa illassa. Tavoitteena oli saada kaivannosta noin 40 senttiä syvä ja valujen kohdista 80 senttiä syvä. Ihan ei tavoite toteutunut, kokonaissyvyyn on noin 30 senttiä.

Alkuviikon sateen jäljiltä kaivanto oli muuttunut mutavellialtaaksi. Minä sitten perjantai-iltana (lauantaina piti valaa) soittamaan isälle, että pitääkö meidän perua koko homma, kun on liikaa vettä. No minä saan miehisen vastauksen, että tyhjennä, lapo vedet pois. Niinpä sitten kannoin muoviämpärillä vettä lähiojaan...


Innoissani aloitin kaivamaan jo nurkkatolppien reikiä, harmi vaan, että tämä ensimmäinen meni noin puoli metriä väärään kohtaan. Mutta ehkäpä silläkin oli tarkoituksensa. Kuopasta oli helpompi lapota vettä pois.  Seuraava reikä osui oikeaan kohtaan, harmi vaan, että juuri sillä kohtaa n. 75 sentin syvyydessä oli iso kivi (onneksi se ei kuitenkaan haitannut).

Alkuun tein kuoppia ihan lapiolla kaivamalla, mutta sitten isäni tuli ja toi mukanaan maaporan. Voi hitsi, että sillä oli helppo tehdä reikiä. Siis olihan se raskasta, mutta silti paljon helpompaa kuin lapiolla. Ja mikä parasta, kairattu reikä oli juuri sopiva putkelle, joka toimii valumuottina.


Ja siinä se nyt on: kasvihuoneen sokkeli paikoillaan
Sitten vaan täytettiin lapiolla kaivetut kuopat, mitattiin vatupassilla, että sokkeli on suorassa, tarkistettiin ristimittoja ja lopuksi täytettiin putket betonilla. Iso kiitos Isälleni ja Naapurille, jotka tämän tekivät!!!

Kunhan betoni kuivuu, minä pääsen täyttämään kaivantoa sepelillä ja kivituhkalla. Mutta sitä ennen teen pari kukkapenkkiä.

2 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon. Siitä se alkaa...:)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa ahkeruutta sinulle! itsekin haaveilen kasvihuoneesta! mutta katsotaan koska sen aika on :) Ehkä ensi keväänä :)

    VastaaPoista