Viimeisten varjelua, uuden suunnittelua

Yöpakkaset ovat saapuneet etelään, nyt viimeistään on kesä ohi. Kaikesta huolimatta yritän vaalia osaa kesän kasvustosta. Virittelin kaksinkertaisen hallaharson ananaskirsikka- ja pensaspapulaatikoiden päälle. Toivo elää, että saisin vielä satoa. Ananaskirsikan osalta olen pessimisti, borlottipavun suhteen optimisti. Katsotaan, miten käy.

Kesäkukkaistutuksia siirtelin talon seinän viereen, varsinkin ahkeraliisaa yritän suojella parhaani mukaan. Se on minulle tärkeä, onhan se ensimmäinen siemenestä kasvatettu kesäkukka, jossa myös onnistuin. Pari pistokasta olen siitä ottanut juurtumaan, samoin siemeniä. Siementen itävyydestä ei kuitenkaan ole takuuta, koska kyseessä oli F1-lajike.

Ananaskirsikasta otin myöskin muutamia pistokkaita vesilasiin juurtumaan. Jos kuitenkin yrittäisi ensi kesä uudelleen, mutta ei siemenestä vaan pistokkaista. Jos sato kypsyisi nopeammin...

Muutenkin innostuin jo ensi kesän suunnittelusta. Tilasin Kukkivasta niitystä maatiaisperennan siemeniä useamman pussin. Alun perin sisareni piti hakea sieltä minulle pussillinen loistosalvian siementä, mutta hän ei ehtinytkään, joten tilasin postitse 7 pussia siemeniä, loistosalvian lisäksi sormustinkukkaa, valeunikkoa, ritarinkannusta ja esikkoa ja ....

Sitten seikkailin Seemnemaailman sivuilla, sieltä innostuin tilaamaan vielä enemmän. Päätin, että vain kesäkukkia, ei muuta. Päätös ei ihan pitänyt, tilasin kokeeksi ihania puna-valkoisen akileijan siemeniä ja erimakuisia basilikoja (anis, sitruuna, vanilja, kaneli). Lisäksi oli niitä kukkia: leijonankitaa, jänönhäntää (heinä), tulisalviaa...

Ennen tilaamista lueskelin netistä muiden puutarhureiden kommentteja seemnemaailmasta. Hiukan ihmettelin, kun kirjoittajat valittivat siementen vähyyttä. Joo, olihan määrät pieniä (esim 0,1 g), mutta toisaalta mitä teen tuhannella sormustinkukan siemenellä, jotka tulivat Kukkivasta niitystä. Minä harrastan niin pienimuotoista kylvöä ja kasvatusta, että pieni määrä siemeniä riittää, kunhat kaikk siemenet itävät !!!!!

Sadonkorjuuta

Aamusumujen haihduttua, iltapäiväauringon ilmestyttyä lämmittämään maailmaa lähdin ulos kyselemään kasvimaan kuulumisia. Ananaskirsikat ovat edelleen vihreitä, ei merkkiäkään marjojen kypsymisestä, uusia kukkia vaan tekee. Olen jostain lukenut, että tomaattia pitää latvoa, että se innostuu kypsyttämään satoa. Ananaskirsikkakin kuuluu koisokasveihin, joten päätin kokeilla samaa temppua. Katkoin jokaisesta varresta latvan, siten ettei siihen jäänyt yhtään kukkaan ja pienimmät hedelmän alut poistin myös. Ja sitten, kun möyrin vyötäröä myöten ananaskirsikassa, löysin ensimmäisen kellastuneen ananaskirsikan!!!!

Epäilin sen olevan vielä hiukan raaka, mutta pakko oli maistaa... Ei ollut kirpeä, vähän kookosta, vähän vaniljaa, NAM!!! Miten saisin loputkin hedelmät kypsymään ? Pari kappaletta poimin raakana jo viikkoja sitten ja toin sisälle lämpimään, mutta minkäänlaista kypsymistä ei ole havaittavissa. Huoli on kova, koska ensi viikolle on luvattu ensimmäiset yöpakkaset.

Keväällä istutin 4 erilaista papua laatikoihini. Tavallisen pensaspavun lisäksi istutin kauniin vaaleanpunaista Borlotto lingua di fuoco nano -pensaspapua. Keskikesällä poimin näitä papuja ja söin palkoineen. Ystävältäni kuulin, että borlotto-pavut pitäisikin kasvattaa pidempään ja käyttää siemenet. Okei, jatkoin kasvattamista ja tänään päätin katsoa, ovatko jo kypsiä. Parin litran kulhollisen poimin ihan kaikkein vaaleanpunaisimpia...

Mutta eivät olleet ihan vielä kypsiä, vain parin palon sisältä löytyi violettikirjavia siemeniä. Mutta mitä tehdä siemenille, miten ne kuuluu säilöä ? Siinäpä ongelma. Säilöntäkirjojeni mukaan papua pitää keittää pari minuuttia ja pakastaa sitten. Niin olen palkoja käsitellyt, mutta tehdäänkö siemenille samalla tavalla. Laitoin siemenet kiehumaan ja soitin Ystävälleni kysyäkseni neuvoa. Olisi kuulemma pitänyt kuivattaa. Mutta jos keitän, niin ilman suolaa ja tunnin verran. No, papuni kiehuivat jo suolavedessä. Ja keittoaikakin oli n. 15 minuuttia, sitten haarukka meni jo niistä läpi. Mutta seuraavan satsin kuivaan, kuten kuuluukin, jos ei pakkanen tapa papujani. Yritän peitellä ne harsolla, etteivät ne vielä tuhoutuisi.

Papujen jälkeen siirryin tutkimaan kesäkurpitsan taimia ja uskomatonta kyllä, kaksi taimista oli aloittanut tuotannon uudelleen. Ainakin 2 kesäkurpitsaa on vielä tulossa. Spagettikurpitsan sato ei tänä vuonna kovin iso ole, mutta se saattaa johtua savisesta kasvualustasta. Se ei tänä vuonna päässyt laatikkokasvatukseen, koska laatikot loppuivat kesken. Mutta muutaman mukavankokoisen hedelmän sekin oli tehnyt. 3 spagettikurpitsaa korjasin talteen, 2 jäi vielä kasvamaan.

Ja viimeiseksi nostin ylös 4 punajuurta, 2 palsternakkaa ja 10 porkkanaa. Niistä valmistuu uunijuureksia lisäkkeeksi jauheliha-kesäkurpitsapihveilleni.

Onneksi asun maalla, ihanaa omistaa kasvimaa, ihanaa nauttia oman maan satoa!!!!

Juhon jalanjäljissä Hankoon

Lähdin käymään yhdessä äitini kanssa Hangossa, koska Hangon museolla on näyttely siirtolaisuudesta. Juho oli isoäitini isä, joka lähti vuonna 1930 Amerikkaan ja katosi siellä. Vuosien varrella olemme yrittäneet selvittää hänen vaiheitaan, mutta olemme ainoastaan saaneet selville, että hän on saapunut Kanadaan Halifaxin satamaan huhtikuussa 1930 ja mennyt metsätöihin. Isoäitini on muistellut Juhon olleen Minnesotassa, mutta missä ja miten hän on sinne päätynyt, siitä ei ole tietoa. Historiasta tiedän, että Yhdysvallat on sulkenut rajansa siirtolaisilta, joten Juho on saattanut mennä laittomasti maahan. Näin ollen hän ei todennäköisesti ole missään väestörekistereissäkään. Ja mikä hankalinta, hän on lyhentänyt nimensä Juho Mäeksi. Ja Juho Mäkiä on ollut satoja, koska moni muukin on Ameriikan kultamailla lyhentänyt nimensä. Juhoa on aikoinaan yritetty löytää mm. Pelastusarmeijan kautta, mutta hän on kadonnut jälkiä jättämättä.

Meitä jälkeläisiä siirtolaisuus kiinnostaa edelleen ja siksi lähdimme Hankoon tutustumaan siirtolaisuusnäyttelyyn. Näyttelyyn oli koottu tietoa Hangosta lähteneistä laivoista, muutamien matkallelähteneiden tarinoita ja sitten museon perälle oli rakennettu siirtolaishotellin ruokasali.

Museon jälkeen ajelimme Länsisatamaan, josta siirtolaisten laivat ovat lähteneet kohti Kööpenhaminaa tai Englantia. 

Satamavierailun jälkeen oli aika etsiä ruokapaikka. Äitini oli kuullut, että ravintola På Krokenissa on hyvä saaristolaispöytä, joten suunnistimme sinne. Ravintolan pihalla seisoi kaksi bussia, mutta ainakin terassin pöydissä oli tilaa, joten jäimme jonottamaan pöytää. Ja kun vartin jälkeen pääsimme kassalle, niin kassapoika ilmoitti, että heillä on yksityistilaisuus ja he avaavat yleisölle vasta myöhemmin. Minkäänlaista ilmoitusta yksityistilaisuudesta emme nähneet. Niinpä lähdimme keskustaan etsimään toista ruokapaikkaa.

Itäsataman makasiineissa on useita ravintoloita, joista suurin osa oli jo sulkenut ovensa tältä syksyltä. Mutta yksi oli onneksi vielä auki, Ravintola Origo. Ensimmäistä kertaa saan ruokalistan käteeni tabletti-tietokoneella, varsin modernia!!! Tarjolla oli mm. runsas saaristolaispöytä, joka oli todella hyvä!!!! Sen voisin syödä uudelleenkin. Mutta pääruuista löytyi muitakin kiinnostavia vaihtoehtoja, kuten luomukaritsaa ja hankolaista haahkaa (tämän ruokalajin kohdalla oli varoitus hauleista).

Ravintolan kiviseinä

Ruuan jälkeen lähdimme vielä kävelemään rantabulevardille. Ihailimme rantoja, rantakallioita ja upeita vanhoja pitsihuviloita. Sellaisessa kun saisikin asua... Rannalta löytyi myös siirtolaisille pystytetty muistomerkki...

Hanko on kiinnostava ja kaunis kaupunki. Sinne voisin mennä vielä uudestaan ja paremmalla ajalla....

Lisää korkokenkiä...

Pidän kauniista kengistä, ostan aina kauniit kengät, kun löydän sopi

vat sellaiset. Ja siinä se ongelma on ollutkin, sopivia kenkiä ei ole tahtonut löytyä näin isojalkaiselle. Tässäkin kaupungissa on useampi kenkäkauppa, mutta ei niissä myydä kauniita isoja kenkiä. Ehkäpä siksi juuri rakastankin kauniita kenkiä, ja Tallinnassa VivianVau on toiveideni täyttymys. Ihania kenkiä, mutta ei halpoja, ihan Suomen hinnoissa. Kuinkahan monet olenkaan sieltä ostanut. Ainakin omistan niin monet kengät, että ystäväni valittivat muutossa niitä olevan liikaa.

Ja koska pidän korkokengistä, niin tänään talooni muutti yksi kenkä lisää. Kyllä vain 1 kenkä, sekä korkokenkien teko välineet. Pääsen siis itse valmistamaan niitä... Vähän erilaista käsityötä ja näköjään sormetkin piti polttaa ennenkuin onnistuin. Nyt on 4 korkokenkää takaremmiä vaille valmiina.

En siis ole vieraillut kenkäkaupassa, vaan uudessa leivontatarvikeliikkeessä. Sieltä ostin sokerimassaa ja korkokenkämuotit. Niinpä tästä eteenpäin ystäväni saavat syödä korkokenkiä... Nämä kengät eivät kuitenkaan ole syötäviä, koska liimasin osat yhteen sulatetulla sokerilla, johon suli myöskin Tupperwaren muovikauha. Huomenna jatketaan harjoittelua, niin että voin koristella kummityttöni synttärikuppikakut korkokengillä. 

Kun minä näpertelin keittiössä korkokenkiä, oli pihaani ilmestynyt vihdoinkin uusi roskasäiliö. Jo minä viikkotakaperin huutelin facebookissa, että kuka on varastanut astiani, koska sen olisi pitänyt jo tulla. Vaan kun ei ollut tullut. Tänään hän sitten saapui. Enää ei tarvitse lähteä etsimään kunnan lajittelupistettä, koska se löytyy omasta pihasta: kartonki, paperi, lasi ja metalli sekajätteen lisäksi. 

Kuvan taustalta näkee jo, että syksy on tullut. Keltaiset koivunlehdet täplittävät maan, kohta alkaa haravointiurakka....

Yksi nurkka siistiytyi taas

Viimekesäisen kattoremontin sotkut ovat koristaneet pihaani jo vuoden verran. Eivät sentään keskellä pihaa, mutta aika näkyvällä paikalla kuitenkin autotallin vieressä. Siellä oli vanhat kattopellit, puhkiruostuneita tynnyreitä, tv-antennia, rullakoita ja pino autonrenkaita vanteineen ja kaikkea muuta nurkista löytynyttä metalliromua. Sitä oli niin paljon ja niin painavaa, ettei peräkärrykuljetus olisi onnistunut.

Paikallislehdistä löysin mainoksia, jossa luvataan ostaa metalliromua. Soitan ja minulle luvataan tulla katsomaan. Ei kuulu, ei näy. Soitan uudelleen, ei edelleenkään tapahdu mitään. Usutan isäni soittamaan, josko miehinen ääni auttaisi. Auttoi, parin tunnin kuluttua pihaan ajaa pakettiautolla pari vähemmistöheimon edustajaa. Juu ei heitä metalliromu kiinnosta, he ostavat vain kuparia. En siis päässyt eroon romuista. Siispä soitto seuraavalle yrittäjälle, joka ainoastaan lupaa hakea romun ilmaiseksi, kunhan sitä on yli 500 kiloa. Ja onhan sitä...

Tänään rekka saapui noutamaan romua. Paikka oli ahdas ja kuljettaja joutui ohjaamaan nostokouraa osin kuusessa, osin koivun oksistossa, mutta hienosti hän kouraa käsitteli...

Kyllä näyttää tyhjältä ja siistiltä autotallin vierusta. Nyt siihen voi ruveta suunnittelemaan istutuksia, jotain metsämaassa viihtyvää, mutta värikästä. Suunnitelmalla ei ole kiirettä, koska ensin pitää autotalli saada suotistettua ja sitten sen kattoremontti ja vasta sen jälkeen on vuorossa istutukset. Eli aikaisintaan 3 vuoden kuluttua, jos en saa lottovoittoa...

Syksy on täällä...

Syyskuu eli syksy, mutta onneksi aurinkoa riittää. Työpäivän jälkeen on mukava mennä ulos puuhastelemaan vähäksi aikaa. Vaikka oikeasti kun miettii, että mitä on saanut aikaiseksi, niin tulos on melko vähäinen. Mutta mitä siitä, ulkonaolo piristää!

Tänään oli onneksi lyhyt työpäivä ja olen ehtinyt nauttimaan auringosta ja on ollut aikaa keskittyä pihatöihin. Aluksi siirtelin perennoja, päivänlilja siirtyi päivänliljapenkkiin ja sen tilalle muutti vauvalasta viime syksynä kylvetty palava rakkaus. Vielä siirtoa pois vauvalasta odottelee loistoesikot...

Tarkoitukseni oli tänään kiivetä saunamökin katolle mittaamaan savupiipun päälle valettua kakkua. Olin suunnitellut itselleni köysituen, mutta köysi olikin liian lyhyt, eli ei onnistunut. Enkä uskaltanut ilman mitään apuja yksinäni kiivetä katolle. Ehkäpä saan viikonloppuvierailta apuja...

Joten mitä sitten tekisi ??? Niinkuin täältä nyt tekeminen loppuisi. Uusia projekteja en enää aloita, yritän vain saada vanhat projektit valmiiksi. Niinpä päätin ruveta valmistelemaan puupinolle paikkaa metsään. Haavat, pari koivua ja kuusta kaadettiin jo viime keväänä, koivut ja kuuset ovat jo pinoissa metrisinä pölleinä, mutta haavat on pätkinä ja halkaistuina olleet kasalla. Niille rupesin tekemään pinon paikkaa. Ja parin puun väliin se mukavasti meneekin, ei tarvitse hakata maahan pystypuita. Pinon pohjaksi asettelin kieroja haavanoksia, niin ettei pino makaa ihan kiinni maassa. Ja sitten vaan kantamaan...

Ihan kaikkea en jaksanut kantaa, mutta kantamista siivitti puukasan vierestä löynyt yllätys...

Onneksi en tallonut tätä herkkua... Viime vuosi oli niin huono sienisyksy, etten saanut yhtään suolasieniä. Tämän kaveriksi on löytynyt muitakin kararouskuja omalta pihalta, niin että saan yhden pienen annoksen sienisalaattia.

Pihakierros toi hymyn huulille, kukkiihan täällä vielä jotain...